Yksi liikennemuoto on Pariisissa ylitse muiden, vaikka se kulkee kaikista matalimmalla: etenkin hienot asemat sävähdyttävät

Pariisin metroverkosto on yksi Euroopan vilkkaimmista. Se on myös ehdottomasti kätevin ja paras tapa liikkua Pariisin nähtävyyksien välillä. Ja päivälippu on vielä kohtuullisen edullinen.

On heinäkuun 19. vuonna 1900. Pariisi on maailman napa siellä meneillään olevan maailmannäyttelyn vuoksi. Tätä varten kaupunkiin avataan uusi liikkumaväline, maan alla kulkeva juna eli metro. Pariisi on viides kaupunki maailmassa, johon moinen kummajainen rakennetaan. Tätä ennen maanalaisen ovat saaneet Lontoo (1863), Chicago(1892), Glasgow (1896) ja Budapest (1896).

Ensimmäinen linja avataan Porte de Vincennes’n ja Porte Maillot’n välille. Se on yhä yksi turistien eniten käyttämiä linjoja, koska sen varrelle osuvat mm. riemukaari, Louvre, Champs Elysées, Palais-Royal, Place de la Concorde, Tuileries’n puutarha ja Bastille.

Linja yksi saa seuraa vielä samana vuonna avattavasta linja kakkosesta. Metro laajenee vauhdilla aina ensimmäiseen maailmansotaan asti ja sen jälkeen 1920-luvulla nykyinen runkoreitistö on pitkälle valmis.

Ranskalaisia voidaan haukkua spontaaneiksi, mutta metroa kyllä suunniteltiin huolella. Jo ensimmäisissä suunnitelmissa linjoja oli yhdeksän kappaletta. Muissa kaupungeissa linjoja yleensä lisättiin vasta tarpeen mukaan.

Totta kai linjoja on myös Pariisissa pitänyt lisätä vuosien varrella, niitä on nykyisin 16. Verkoston pituus on yhteensä 245,6 kilometriä. Asemia on 321. Niistä 61 on risteäviä eli matkustaja voi hypätä yhden linjan kyydistä toiseen. Ja vuorovälit ovat tiheitä iltamyöhään asti. Odottelemaan ei joudu pitkiä aikoja.

16 linjaa: c’est énorme!

Tuorein linjoista on kauan kaivattu ja Pariisin Orlyn lentokentälle vievä laajennus. Suunnitteilla on vielä neljä uutta linjaa. Paikallisten lisäksi myös turisteja halutaan palvella mahdollisimman hyvin eli tarjota heille mahdollisuus kulkea julkisella liikenteellä kaikkialle.

Viime vuonna metrolla matkusti Pariisissa noin 1,48 miljardia matkustajaa eli maanalaista käytti keskimäärin hieman yli neljä miljoonaa matkustajaa joka päivä. Vertailun vuoksi Helsingin metrolle pääkaupunkiseudulla kertyy noin 250 000 matkustuskertaa päivittäin. Hieno luku sekin toki 43 kilometriä pitkälle ja 30 asemaa käsittävälle verkostolle.

Ja kun katsotaan metrokarttaa, siihen on merkitty vain 14 linjaa. Linjoja on kuitenkin 16. Kaksi niistä on ns. pätkälinjoja: 3bis ja 7bis. Näistä ensimainittu käsittää vain neljä asemaa.

Ihana sekamelska: j’hallucine!

Yksi Pariisin metron hienoimpia piirteitä ei ole kuitenkaan sen pitkä historia tai huimat matkustajamäärät vaan se, miten erilaisia sekä linjat että asemat ovat. Osa linjoista on automatisoitu, toisilla on vielä kuljettajat.

Ja sitten ovat tietysti ne metroasemat. Perustyylinä asemilla ja niiden maan alla kulkevilla ja välillä loputtoman pitkältä tuntuvilla käytävillä toimivat valkoiset kaakelit – sen mitä niitä mainoksien alta vielä näkee. Näiden ”perusasemien” sekaan mahtuu myös todellisia helmiä; värikkäitä, taiteellisia, historiallisia, moderneja… Monilla on varmasti niistä omat suosikkinsa, ja tässä ovat Moottorin suositukset niiksi asemiksi, joilla kannattaa ehkä jäädä kyydistä pois.

Ja joskus jo pelkkä metron sisäänkäynti on ihmettelemisen arvoinen. Hyvästä esimerkistä käy Palais-Royal/Louvren sisäänkäynti Place Collette -aukiolla Rue Saint Honoré -kadun varrella. Hämmentävän sisäänkäynnin on luonut ranskalainen nykytaiteilija Jean-Michel Othoniel vuonna 2000. Paikalliset tuntevat teoksen nimellä Kiosque des Noctambules eli yökyöpeleiden kioski.

Ja totta kai Pariisin metroon kuuluvat myös kiertävät taiteilijat, joskin etenkin kerjäläisten määrää on karsittu tiukalla kontrollilla viime aikoina. Useammalla linjalla matkustava kuulee silti melko varmasti jossain kaihoisasti soivan musette-haitarin.

Ranskalaisella tyylillä: dans une grande âme tout est grand

Ranskassa ja etenkin Pariisissa vaikuttanut kuuluisa jugendtyylinen arkkitehti Hector Guimard jätti oman jälkensä metrojen sisäänkäynneihin. Herran luomukset ovat tunnetusti täynnä monimutkaisia raudasta väännettyjä yksityiskohtia. Guimard suunnitteli ja rakensi yhteensä 141 metroaseman sisäänkäyntiä. Näistä on jäljellä vielä 86, mutta valitettavasti vain kaksi täysin alkuperäistä. Tätä voi pitää skandaalina.

Jos näitä asemia haluaa ihastella, ne ovat Porte-Dauphine ja Abbesses. Näistä ensimainittu on linja numero kakkosen läntinen päätepysäkki, kun puolestaan jälkimmäinen kannattaa bongata jo senkin takia, että se on kaikista Pariisin maanalaisen asemista se kaikista syvin. Asema on kaivettu noin sadan metrin syvyyteen.

Syy tähän on se, että vuosisatojen ajan Montmartren kukkulalta louhittiin kipsiä, mikä johti kukkulan eroosioon ja onteloitumiseen. Turvallisuuden nimissä metro piti kaivaa tämä tunneliverkoston alle. Ja Montmartrehan on Pariisissa must kohde. Linkki tuota hienoa kaupunginosaa käsittelevään juttuun aukeaa tästä linkistä.

Historian havinaa: petit à petit, l'oiseau fait son nid

Guimardin käden jälkeä voi toki ihastella muillakin asemilla, mutta alkuperäistä lasikattoa niissä ei valitettavasti siis enää ole. Esimerkiksi Blanche ja Cité ovat molemmat pysähdyksen arvoisia. Näistä jälkimmäinen jo senkin vuoksi, että se on ainoa, joka sijaitsee Pariisin historiallisessa sydämessä. Île de la Cité on tunnetusti saari Seinen keskellä, jolle Pariisi aikoinaan perustettiin. Saarella sijaitsee mm. tänä vuonna tulipalon jälkeen uudelleen avattu Notre Dame.

Historiallisen maamerkin bongaamiseen käy erinomaisesti myös linja numero kuusi, joka ylittää Seinen Bir-Hakeim-siltaa pitkin. Metrovaunun ikkunoista avautuu hieno näkymä suoraan Eiffel-tornille. Näky on erityisen vaikuttava pimeän tullen.

Ranskalaiseen tyyliin sopii myös Concorde-asema, joka on yksi Pariisin vilkkaimmista, koska siellä risteävät linjat 1, 8 ja 12. Taiteilija Françoise Schein suunnitteli tunnelin, jossa kirjaimilla koristellut laatat muodostavat kokonaan vuoden 1789 ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksen.

Tämä asema on siis hyvä paikka testata omat taidot: kuinka monta sanaa löydät ennen seuraavan junan saapumista.

Pariisin vanhin metroasema on Franklin D. Roosevelt, joka ei – tietenkään – ollut sen niminen avautuessaan vuonna 1900. Asema löytyy Champs-Elyséen ja Avenue Montaignen risteyksestä. Asemalla oli alunperin itse asiassa kaksi nimeä: Marbeuf ja Rond-Point. Nykyisen nimensä se sai toisen maailmansodan jälkeen. Asema sai viimeisessä remontissa hyvin modernin ilmeen.

Myös Mirabeau on jännä asema, sillä siellä junan kyytiin voi nousta vain toiselta puolen asemaa. Toisella puolen juna aloittaa nousun ja etenee joen alta ylöspäin lähemmäs kohti maan pintaa silmukkaa tehden ja oikealle kaartaen.

Ja kuten jo mainitsimme, iso osa asemista on päällystetty vaaleilla keraamisilla tiilillä. Erityisen hyvin niiden kanssa sopii yhteen Liege-aseman sinisen tiilet, joiden avulla on maalailtu liegeläisiä maisemia. Ja nuo tiilet on tietysti tilattu Belgiasta vuonna 1982. Hauskana faktana mainittakoon, että asema suljettiin toisen maailmansodan aikana ja avattiin uudestaan vasta vuonna 1968.

No johan on: mon Dieu

Erityisten hienoista asemista voidaan nostaa muutama ylitse muiden. Louvre-Rivoli hätkähdyttää, sillä harvalla metroasemalla tulee vastaan hienoja historiallisia patsaita – vaikka ne ovatkin vain kopioita.

Eri asemilla kannattaa myös kulkea silmät auki, niihin voi osua hienoja ja yllättäviä yksityiskohtia. Esimerkiksi Pariisin oopperaa palvelevalla asemalla on siellä täällä hienoja pieniä hahmoja.

Suosikkimme kaikista asemista on kuitenkin Arts et Métiers samaa nimeä kantavan museon mukaan. Asema avattiin vuonna 1904 linja numero kolmosen ensimmäisenä osana välille Père Lachaise ja Villiers.

Asema sai nykyisen ilmeensä vuonna 1994, kun Arts et Métiers -kansalliskonservatorio vietti 200-vuotisjuhliaan. Aseman suunnitteli belgialainen sarjakuvataiteilija François Schuiten. Inspiraationa ovat toimineet lienee ainakin osittain Jules Vernen teokset.

Päivälipulla hupia koko päiväksi: le temps c'est l'argent

Yksittäinen matka Pariisin metrolla maksaa 2,50 euroa. Koko päivän voimassa oleva lippu maksaa puolestaan 12 euroa. Eli jos liikkuu siis edes vähän enemmän yhden päivän aikana Pariisissa, päivälippu on ehdoton. Lipun hintaan kuuluvat vyöhykkeet 1–5.

Päivälipun voi ostaa joko vielä joiltain asemilta löytyvältä lippukassalta tai yksinkertaisemmin automaatista. Lippu ladataan Navigo-kortille. Jos sellaista ei ole valmiiksi, sen saa ostettua samasta automaatista kahdella eurolla.

Pariisin metro on myös varsin looginen käyttää. Linjoilla on omat värinsä, jotka helpottavat suunnistamista. Metrokartta tulostettuna on myös kätevä, sillä verkoston laajuus tekee oikean reitin löytämisestä kännykän näytöltä joskus haastavaa. Uusimmissa junissa on myös helppo seurata omaa kulkua junien omilta opastetauluilta.

Ja jos aika on nykyisin korostetusti rahaa, ja metro on usein nopein liikennemuoto, sitä käyttämällä säästää siis selvää rahaa. Voitetun ajan voi sijoittaa vaikkapa vielä yhteen ylimääräiseen kohteeseen. Ja nälän tai janon yllättäessä ei ole pakko nousta edes maan pinnalle, apua löytyy useilta laitureilta automaattien muodossa. Toki maan päällä tarjonta on selvästi parempaa, ja onhan se melkein pyhäinhäväistys syödä Pariisissa pikaruokaa.

Toki myös kevyen liikenteen väyliin on panostettu voimakkaasti, ja etenkin hyvällä säällä ne tarjoavat vielä enemmän nähtävää kuin sukeltaminen Pariisin katujen alle.