3.10.2024

Fiatilla on meneillään puolentoista kuukauden tauko täyssähköauto 500e:n valmistuksessa – syynä pohjamudissa laahaavat myyntimäärät

Kuva Fiat
Fiat 500 uusi sähköauto

Taukoa päätettiin jopa jatkaa parilla viikolla alun perin suunnitellusta. Fiatilla on suunnitteilla polttomoottorivetoinen hybridiversio 500:stä, kuten myös uusi akku sähköversioon. Niillä alkaa ilmeisesti olla jo kiire.

Fiat joutui heinäkuusta 2024 alkaen lakkauttamaan alun perin vuonna 2007 esittelemänsä polttomoottoripohjaisen 500:n, koska malli ei enää täyttänyt EU-alueella voimaan astuneita GSR -asetuksia (General Safety Regulation). Kahta hyvin samankaltaista ja periaatteessa samannimistä pikkuautoa valmistettiinkin vuodesta 2020 samanaikaisesti.

Vanhemman polttomoottoripohjaisen mallin väistyttyä mainitusta syystä EU-alueelta (ja nimenomaan EU-alueelta), tuotannossa on jatkanut sähkömalli yksin. Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt siltä osin aivan toivotulla tavalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tuotantotauko 1. marraskuuta asti

Sähköautojen yleinen kysynnän lasku Euroopan laajuisesti ei ole ainakaan auttanut täyssähköisen 500e:n myynnissä, mutta 500-asiakkaat Italiassa ja muualla Euroopassa eivät ole siirtyneet sähkömalliin ollenkaan toivotulla tavalla. Yksi vahva osasyy tähän lienee sähkömallin hinta, joka on reilusti polttomoottorista korkeampi.

Kysynnän lasku on johtanut siihen, että Fiat on päättänyt keskeyttää 500e:n tuotannon kokonaan määräajaksi. Katkoksen piti alun perin kestää tasan kuukauden 13. syyskuuta - 13. lokakuuta, mutta nyt sitä on monien lähteiden mukaan päätetty venyttää vielä reilulla kahdella viikolla eli aina 1. marraskuuta asti.

Fiat 500 uusi sähköauto

Vuosikymmenien loiston päivien jälkeen Mirafiorin autotehdas Torinossa on siis tällä hetkellä tilanteessa, jossa se ei valmista yhtään Fiatia, ja sen muut tuotteet, Maseratin Ghibli, Levante ja Quattroporte, ovat joko lakkautuksen kynnyksellä tai jo lakkautetut.

Tukea tulossa

Fiat on jo aiemmin ilmoittanut kehittävänsä 500:n täyssähkömallista hybridimallia nimeltään Ibrida, jossa tulee siis olemaan polttomoottori pääroolissa. Mitään 500 Ibridaa ei pitänyt alkuperäisissä suunnitelmissa koskaan olla, sillä Fiat oli Stellantiksen mukana matkalla kohti kunnianhimoisia täyssähkötavoitteita. Tästä johtuen 500 Ibridan kehitystyö aloitettiin ikään kuin pakkoraossa.

Fiat 500 uusi sähköauto

Polttomoottorin istuttaminen 500e:hen ei varmasti ole mikään toivottoman mahdoton tehtävä, sillä vaikka sellaista ei ehkä ole auton suunnitteluvaiheessa otettu huomioon, perustuu 500e kuitenkin syvällä sisimmässään polttomoottoriautoon. Fiat otti nimittäin 500e:n kehityksen pohjaksi samaisella Mirafiorin tehtaalla viime vuosikymmenellä pitkään valmistetun Alfa Romeon kaupunkiauto MiTon.

Lisäksi Fiat on ilmoittanut panostaneensa jopa 100 miljoonaa euroa 500e:n uuteen akkuun, jonka pitäisi paitsi parantaa auton suorituskykyä kuten toimintamatkaa, myös laskea auton hintaa.

Korjaussarjat eli hybridiversio ja uusi akku ovat varmasti elintärkeitä uudistuksia 500e:lle ja laajemminkin Fiatille.

Lähteet: Stellantis/Fiat, Autocar

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat