6.2.2024 Matkailu Finnair alkaa punnitsemaan matkustajiaan tasapainosyistä rajoitetusti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Punnitukseen meneminen on kuitenkin vapaaehtoista. Sillä pyritään edistämään lentokoneiden mahdollisimman tasapainoista ja turvallista lastausta. Tutkimuksen dataa tullaan hyödyntämään monien vuosien aikajänteellä. Aprillipäivänä uutinen lentomatkustajien punnituksesta olisi voitu ottaa vastaan hieman eri tavalla, mutta tosiuutinen tämä on. Finnair liittyy muutaman lentoyhtiön joukkoon maailmassa, jotka punnitsevat vapaaehtoisia matkustajiaan tutkiessaan parasta mahdollista tasapainon laskentatapaa koneittensa lastauksessa.Finnair tulee helmikuun ja toukokuun 2024 välillä punnitsemaan mahdollisimman paljon matkustajia kartoitustaan varten. Vapaaehtoiset matkustajat punnitaan käsimatkatavaroidensa kera, ja heiltä kysytään samalla ikä, sukupuoli sekä matkustusluokka. Mitään henkilökohtaisia tietoja ei kuitenkaan kerätä, ja punnitukset suoritetaan täysin anonyymisti. Punnitukset tullaan järjestämään lähtöporteilla, sekä Schengen-alueen Euroopan-lentojen koneeseen nousun yhteydessä että myös kaukolentojen boardingin yhteydessä.Finnair on punninnut vapaaehtoisia matkustajia aiemmin vuonna 2019, ja tuolloinkin samasta, hyvästä syystä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyBalanssi kaikki kaikessaAsia lienee itsestään selvä, mutta kun matkustajalentokonetta lastataan, kaiken koneeseen tulevan painon on jakauduttava mahdollisimman tasaisesti. Epätasapaino vaikuttaisi koneen lento-ominaisuuksiin lennon alusta alkaen.Jos koneesta tulisi liian etupainoinen, sillä olisi vaikeuksia saada nokkaa ylös lentoonlähdössä. Takapainoisuus taas voisi pahimmillaan saada koneen jopa sakkaamaan ilmaan noustessa, jos se painaisi pyrstöä alas. On siis ehdottoman tärkeää, että niin matkustaja- kuin rahtikonekin on asianmukaisesti lastattu. Lastauksen onnistumisesta vastuullinen henkilö on viime kädessä koneen kapteeni.Lentokoneiden lastin tasapainottamisessa käytetään laajasti hyväksi keskiarvoja. Niiden perusteella varmistetaan, ettei niin matkustajien kuin rahdinkaan asettelu koneessa vaaranna sen tasapainoa. Samoilla keskiarvoilla lasketaan myös muun muassa polttoainetarve kullekin lennolle. Siispä, mies- ja naismatkustajille sekä myös lapsille on omat keskiarvopainonsa. Siinäpä tärkein syy sille, miksi lentoyhtiöt kysyvät varauksen yhteydessä (sekä nyt vapaaehtoisessa punnituksessa) ikää ja sukupuolta.Finnairin toteuttamien punnitusten perusteella luodaankin nyt uusia, entistä tarkempia keskiarvoja tasapainolaskelmia varten. Noin neljän kuukauden ajalta kerättävän datan analysoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, ja Finnair puolestaan tulee hyödyntämään valmiita keskiarvoja lastauslaskelmissaan vuosina 2025 - 2030.Eikä pelkästään FinnairMuutkin lentoyhtiöt kuin Finnair ovat punninneet matkustajiaan. Esimerkiksi eteläkorealaisella Asiana Airlinesilla oli hiljattain vastaavantyyppinen kampanja, ja Uudessa-Seelannissa punnituskampanjoita toteutetaan viiden vuoden välein.Harvinaisempia tapauksia ovat ne, joissa matkustajat punnitaan tietyn lentoreitin vaativuuden vuoksi. Ainakin australialainen Qantas punnitsee matkustajansa reiteillään Brisbanesta ja Sydneystä Lord Howen saarelle De Havilland Canada Dash 8 -koneella, saaren ainoan kiitotien lyhyyden vuoksi.Lähteet: Finnair, Simple Flying Kuvat: Moottorin arkisto, Benjamin Helander Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Matkailu High Chaparral – tämän lähemmäs seikkailua villissä lännessä et enää pääse 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 25.5.2025 Matkailu Kauheata – ja ihanaa: tässäkö on Euroopan tulevaisuus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”