17.8.2018 Ajoneuvot Geely pohtii: elpyisikö Lotus muutamalla miljardilla? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automerkkejä ja omistuksia shoppaileva Geely ja sen pääjohtaja Li Shufu eivät hanki uusia leluja turhaan, vaan sijoitukset aiotaan myös hyödyntää. Zheijang Geely Holding Group, kiinalainen megakonserni, hankki hiljattain alati kasvavaan talliinsa myös brittiläisen urheiluautovalmistaja Lotuksen. Geelyn portfolioon kuuluu Volvon henkilöautotoiminnan lisäksi tuore Lynk & Co -automerkki. Nyt Geelyllä pohditaan saisiko Lotus merkittävää etua noin 1,7 miljardin euron piristysruiskeesta. Aiempana vertailukohtana on juuri Volvo, joka siirtyi Geelyn sateenvarjon alaisuuteen 2010 ja 9,4 miljardin euron investointien jälkeen ruotsalaismerkki elää nyt uutta renessanssia. Lotuksella toki menee paremmin kuin hetkeen, mutta autovalmistajana sen volyymit jäävät vielä kauas niistä luksusmerkeistä, joiden kanssa perinteikäs britti usein kamppailee ostajista. Geelyn suunnitelmassa Englannin Hethelissä sijaitsevaa tehdasta laajennettaisiin ja myöhemmin vuorossa olisi toinen valmistuslaitos. Coventryyn olisi puolestaan tulossa muotoilu- ja suunnittelustudio. Geely harkitsee myös osuutensa kasvattamista, sillä malesialainen Etika Automotive omistaa vielä 49% brittiläisestä sporttimerkistä. – Geely on täysin sitoutunut siihen, että se palauttaa Lotuksen johtavaksi kansainväliseksi luksusbrändiksi, kiinalaiskonserni kertoi sähköpostilausunnossaan. Automerkkejä shoppaillessaan Li Shufu lunasti itselleen myös 49,9 prosenttia malesialaisesta Protonista, jonka alaisuudessa Lotus on sijainnut vuodesta 1996. Ostohetkellä kiinalaismiljardööri kertoi harkitsevansa myös Lotus-autojen valmistamista Kiinassa. Helmikuussa Li Shufu siirtyi Daimlerin suurimmaksi omistajaksi vajaan 10 prosentin osuudella. Lähde: Bloomberg via Automotive News Kuvat: Lotus/Volvo, Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Kiinalaisauto Lynk & Co saapuu Eurooppaan – tuonee mukanaan työpaikkoja Takana mahdollinen ristiomistus: ryhtyvätkö Daimler ja Volvo yhteistyöhön? Haluatko sijoittaa Volvoon? Tänä vuonna se onnistunee Lotus Evora Sport 410 ja Exige Sport 380 – uuteen vuoteen tutuin asein Jälleen hiotumpi: Lotus Elise 260 Cup ja kultaisen värin salaisuus Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan