3.3.2016 Ajoneuvot Geneva International Motor Show 2016: Autokevään alku Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kevään autouutuudet esittelevä näyttely aukesi tänään yleisölle Geneven Palexpo-messukeskuksessa. Automaailman vaikuttajat ja visionäärit ovat jälleen kansoittaneet hulppeat hotellit ja ravintolat Geneve-järven rannalla. Houkuttimena tietysti maailman arvostetuimmat automessut Geneven messukeskuksessa Palexpossa kansainvälisen lentoaseman tuntumassa. Geneven automessut järjestetään 86. kerran 3.–13. 3.2016. Mukana ovat kaikkien suurten autonvalmistajien lisäksi pienet superautojen valmistajat ja koriräätälipajat. Näytteilleasettajia on n. 200 kappaletta 30 eri maasta. Vierailijoita odotetaan 650 000 - 700 000 Palexpon kaikkiaan seitsemään näyttelyhalliin. Uutuusmalleja on luvassa 120, joista osa tosin on jo nähty Tokiossa tai Detroitissa. Luvussa on mukana myös tuunausfirmojen uutuudet ja kevyet ehostukset, joten aivan noin montaa kokonaan uutta mallia ei voi messuilta odottaa. Näkemistä kyllä riittää siltikin hengästymiseen asti. Messukeskuksen sijainti lentokentällä mahdollistaa jopa pikaisen päiväreissun, Finnair lentää Geneve-Cointrin lentokentälle päivittäin aamuin illoin. Joukkoliikenne Genevessä pelaa hyvin, bussien ja junien käyttö on turistille ilmaista. Maahantulija saa matkatavara-aulan automaatista lipun ensimmäiseksi päiväksi ja muille päiville matkakortin saa kaikista hotelleista. Teksti ja kuvat: Petri Munukka Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?