19.8.2024 Liikenne Hallitus on sitoutunut purkamaan yrityksiä ja kansalaisia haittaavia normeja – Skal antoi oman ehdotuksensa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallitusohjelmassa on linjattu, että nykyhallitus sitoutuu purkamaan kautensa aikana vähintään 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia. Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry arvioi, että norminpurkuesityksiä käsitellään hallituksen tulevan syksyn budjettiriihen yhteydessä. Hallitusohjelmassa on linjattu, että kansalaisia ja yrityksiä haittaavia normeja purettaisi kaikkiaan 300 kappaletta. Tämän vuoksi SKAL ry esittää keinoja normien keventämiseksi. Järjestö julkistaa syyskuussa kattavan ohjelman normien purkamiseksi. SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala pitää hallituksen norminpurkulupausta tärkeänä sitoumuksena. Kujalan mukaan kuljetusalalle kohdistuu runsaasti sääntelyä Suomessa kuin EU:ssakin. SKALin mukaan tavoitteena olla, että yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan keventämällä viranomaismenettelyjä, purkamalla tarpeettomia normeja ja arvioimalla aina todellinen tarve uusille säädöksille. –Tavoitteena on oltava esimerkiksi se, että samaa tietoa kysytään yrityksiltä vain kerran. Tämä edellyttää sitä, että tiedon siirtyminen viranomaisten välillä on sujuvaa, Anssi Kujala sanoo. Kujalan mukaan asiassa on tapahtunut jo myönteistä kehitystä. Kujalan mukaan hyvä esimerkki on vuonna 2022 energiakriisin yhteydessä yrityksille jaettu polttoainetuki. Se onnistui Valtiokonttorin toimesta hyvin, koska viranomaisilla oli valmiiksi tarvittavat tiedot. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJoustoja työ- ja lepoaikasäädöksiinSKAL on tehnyt kuljetusyrittäjille kuljetusbarometrin, jossa kysyttiin yritysten tarpeita normien purkuun. Ylivoimaisesti eniten SKAL sai huomioita, jotka koskevat työ- ja lepoaikasäädöksiä. –Esimerkiksi se, että kansainvälisessä liikenteessä on viikkolevon jaksotuksien kohdalla poikkeusmahdollisuus, jota ei voi kansallisessa liikenteessä hyödyntää, aiheuttaa tarvetta tarkastelulle, Kujala sanoo. SKALin mukaan ajo- ja lepoaikasäädöksiin on tultava joustoa. Kansallisessa liikenteessä on mahdollistettava samat poikkeukset kuin kansainvälisessäkin liikenteessä. –Ajo- ja lepoajoista säädetään EU-tasolla. Siksi Suomen on vaikutettava EU-säädöksiin ja myös varmistettava, ettei tehdä omia tiukennuksia. Tämä on tärkeää erityisesti Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa, Kujala sanoo.SKAL lähtee siitä, että Suomen täytyy toimia EU-vaikuttamisessaan siten, että ajo- ja lepoaika-asetuksessa otetaan käyttöön alueellisia joustoja. Myös pohjoisen olosuhteiden huomioiminen on perusteltua. Muutokset olisivat tällöin myös Suomen logistisen kilpailukyvyn mukaisia. Taukoja hankalissa paikoissa–Kuljettajilta saadun palautteen mukaan liian joustamattomien säädösten vuoksi kuljettajat joutuvat pitämään joskus taukoja hankalissa olosuhteissa. Näin on erityisesti, mikäli asianmukaisia taukopaikkoja ei ole, Kujala sanoo. SKAL julkistaa syyskuussa ohjelman kuljetusalaan liittyvien normien ja säädösten joustavoittamiseksi. SKALin mukaan ehdoton edellytys viranomaistoiminnalle on myös toiminnan selkeys. Esimerkiksi kuormavarmistuksen säännökset ovat luoneet kuljetusalalla viime vuosina epävarmuutta. Lisäksi myös vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevien säädösten tiukentuneet tulkinnat ovat aiheuttaneet tarpeettomia ongelmia. –Epäselvyydet ja maalaisjärjen vastaiset normit poistettava, mutta samalla on muistettava, että usein säädökset ovat tarpeen vaikkapa toimivien markkinoiden ja reilun kilpailun varmistamiseksi, Kujala sanoo. –Onhan liikennesääntöjenkin tarkoituksena varmistaa sujuva ja turvallinen liikenne: jos kukaan ei noudattaisi liikennesääntöjä, seuraisi tiellä kaaos, Kujala sanoo. Lähde SKAL Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”