15.6.2019 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Aston Martin DB5 Bond Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Myynnissä on Aston Martin DB5 ”Bond”. Salainen agentti 007 on ihan oikeasti käyttänyt juuri tätä kyseistä yksilöä elokuvassa Thunderball – Pallosalama. Aston Martin DB5 yhdistetään nykyään lähes automaattisesti numeroihin 007, joiden takana seisoo James Bond. Malli mielletään Bondin Astoniksi yksilöstä riippumatta. Tällä kertaa tarjolla on kuitenkin ihan oikeasti tuon salaisen agentin oma Aston Martin DB5 Bond tai oikeastaan vain "Bond", sillä mikään virallinen mallinimi ei toki ole kyseessä. Kirjojen ja valkokankaiden tunnettu salainen agentti on monen miehen ja naisen ihailun kohteena erinomainen mannekiini mille tahansa tuotteelle. Siten tuotantoyhtiön ensilähestymisen voisi ajatella olleen Aston Martinille melkoinen riemuvoitto, mutta aika oli tuolloin erilainen eikä Bondin elokuvasarja ollut vielä nykyisenkaltaisessa kulttimaineessa. Kukaan ei arvannut mihin auton näkyminen elokuvassa tulisi johtamaan. Päälavastaja Ken Adam ja erikoistehosteista vastannut John Stears vierailivat Aston Martinin tehtaalla vuonna 1963 James Bond -elokuvien tuottajien lähettämänä. Tavoitteena oli saada brittimerkin uutuusauto DB5 Ian Flemingin novelliin pohjautuvan elokuvaversion kuvauksiin. Tämän tulevan Bond -elokuvan nimi oli Goldfinger - 007 ja Kultasormi. Elokuvantekijät pitivät itsestään selvänä, että heille liikenee muutama Aston Martin. Autonvalmistajan puolella tilanne nähtiin toisin ja he vaativat tuotantoyhtiötä ostamaan tarvitsemansa autot. Lopulta päädyttiin kompromissiin, jossa autot lainattiin elokuvaa varten ja ne tuli palauttaa takaisin Aston Martinille kuvausten loputtua. Tarve oli kahdelle mahdollisimman identtiselle autolle täyttämään kaksi täysin erilaista tehtävää kuvauksissa. Yksi mahdollisimman kevyt ja tehokas auto tarvitaan takaa-ajokohtauksiin ja muihin autolla ajettaviin stuntteihin. Toinen yksilö varustellaan kaikilla mahdollisilla muutoksilla joita James Bond hyödyntää elokuvassa ja sitä käytetään siis myös auton sisällä kuvattaviin kohtauksiin. Autoon tehdyistä Adamin suunnittelemista muutoksista huokui erikoistehostemiehen Stearsin osaaminen. Hänet muistetaan vuonna 1977 ilmestyneen Star Wars -elokuvan erikoistehosteista, joista hänet palkittiin myös Oscarilla. Tuo ensimmäinen James Bond -auto oli itse asiassa DB5 -prototyyppi ja se varustettiin muun muassa konekiväärein, nousevalla takalasin peittävällä luodinkestävällä suojalla, vaihtuvilla rekisterikilvillä, kojelaudassa olevalla seurantalaitteella sekä tietenkin etumatkustajan heittoistuimella. Autossa oli itse asiassa myös kuljettajan oveen asennettu puhelin yhteydenpitoon MI6-päämajan kanssa, vaikka sitä ei koskaan elokuvassa käytettykään. Elokuva 007 ja Kultasormi oli jättimenestys ja se näkyi myös Aston Martinin tuloksessa. Ilmainen näkyvyys elokuvassa johti myynnin aivan uusille lukemille juuri uuden DB5 -mallin osalta. Tämä tarkoitti jatkoa yhteistyölle seuraavan elokuvan, eli Pallosalaman, osalta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 1965 Aston Martin DB5 Bond – RM Sotheby’s Tällä kertaa meitä kiinnostaa Bond -elokuvista juuri edellä mainittu Pallosalama. Tuota elokuvaa varten tuotantoyhtiö tilasi kaksi autoa lisää ja tällä kertaa toimitus sujui ongelmitta. Yksilöiden runkonumerot olivat DB5/2008/R ja DB5/2017/R ja näistä ensin mainittu Aston Martin DB5 Bond on nyt huutokaupattavana. Molempiin autoihin suoritettiin Ken Adamin edelliseen elokuvaan suunnittelemat muutokset, mutta tällä kertaa Aston Martin hoiti varustelun. Lopputulema oli ilmeisesti merkittävästi ensimmäisen elokuvan autoja laadukkaampi, joiden varusteet oi suunniteltu kestämään vain yhden oton ajan. Sen sijaan Aston Martinin asentamat vempaimet toimivat yhä tänä päivänä luotettavasti nappia painamalla. Molemmat autot myytiin usean vuoden pölyttymisen jälkeen vuonna 1969 Anthony Bamfordille, joka sai sittemmin lordin arvonimen. Hän myi yksilön DB5/2008/R Yhdysvaltoihin Tennesseen osavaltioon automuseoon. Se olikin siellä näytillä 35 vuoden ajan ja sitä säilytettiin hellässä huomassa aina välillä kevyesti käyttäen. Vuonna 2006 tämä yksilö oli julkisessa myynnissä RM Auctions -huutokauppayrityksen kautta. Se oli silloin suurilta osin entisöimättömässä kunnossa. Tuon jälkeen autolle on suoritettu erittäin kattava entisöinti Sveitsissä Roos Engineeringin toimesta ja tämä on dokumentoitu huolellisesti. Kaiken muun lisäksi myös kaikki 13 Adamin suunnittelemaa vempainta kunnostettiin. Kyseessä on kolmas vain neljästä ikinä Goldfinger-elokuvan autojen suunnitelmien mukaisesti valmistetusta DB5-yksilöstä. Ensimmäinen noista neljästä on ollut kadoksissa vuodesta 1997 lähtien ja toinen ei kokenut mitään muutoksia elokuvakäyttöä varten, sillä sitä käytettiin vain ajokohtauksiin. Tämä yksilö sen sijaan sai vempaimensa jo uutena ja sillä on muutenkin ollut vain kolme omistajaa yli 50 vuoden aikana. Huutokauppa on erityislaatuinen, sillä vastaavia autoja ei juurikaan ole. James Bondin DB5 kilpailee varmasti yhtenä varteenotettavana osanottajana maailman tunnetuimman auton tittelistä. Halukkaita ostajia tulee takuulla riittämään, kun tämä auto huutokaupataan Kaliforniassa elokuun puolivälissä. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Simon Clay/RM Sotheby's Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 18.7.2026 Huutokauppahelmet Bugatti Type 49 oli Ettore Bugattin viimeinen henkilökohtainen luomus, ja Million-Guiet’n uraauurtava, kokoalumiininen sedan-kori viimeistelee yksilön erityislaatuisuuden – Huutokauppahelmet 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 11.7.2026 Huutokauppahelmet Aston Martin DB5 Shooting Brake oli vastaus sir David Brownin tarpeeseen kuljettaa poolokamppeita ja metsästyskoiraa maailmanluokan grand tourerissa – Huutokauppahelmet Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan