11.12.2021

Huutokauppahelmet – Lancia Aurelia B24S Convertible

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

Italia tarjoaa parhaimmillaan hienostuneisuutta, edistyksellisyyttä ja kauneutta. 1950-luvun Lancia Aurelia B24S Convertible edustaa kaikkea tätä.

Lancia oli jo ehtinyt esitellä V12-moottorin vuonna 1919 ja saada patentit maailman ensimmäiselle V4-moottorille vuonna 1922. Tuotekehitykseen panostaminen ja osaaminen V-moottoreiden saralla auttoi myös vuosisadan toisella puolikkaalla. Lancia Aurelia B24S Convertible on eräs tuon tarinan tuloksista.

Myös Lancian nimeämispolitiikka oli siirtynyt aakkosista kohti tunnettuja teitä. Tunnetun hallitsijan mukaan nimetty rannikkoa pitkin kulkeva tie yhdisti Rooman ja Pisan. Se antoi nimensä valmistajan ensimmäiselle täysin uudelle toista maailmansotaa seuranneelle tuotteelle.

Vaikka Lancia Aurelia toisinaan nimetään ensimmäisellä V6-moottorilla liikkuvaksi laitteeksi, niin todellisuus on monimutkaisempi. Yhdysvalloissa luksusautoja valmistanut Marmon Motor Car Company esitteli ensimmäisen kokeellisen prototyypin jo 1906 ja Saksassa valmistettiin V6-generaattori rautatiekäyttöön 1908. Noin 10 vuotta myöhemmin Buick asensi tiettävästi ainakin yhteen autoon prototyyppiasteella olleen V6-moottorin, mutta tämä ei koskaan edennyt tuotantoon. Hienon ranskalaisvalmistajan Delahayen Type 44 liikkui 30 asteen sylinterikulmalla varustetulla V6-moottorilla vuosien 1911-1914 välillä.

Lancia halusi kehittää Aurelian uudesta moottorista erityisen hienostuneen ja lopulta se päätyi 60 asteen sylinterikulmaan pehmeän käynnin saavuttamiseksi. Eräs tekninen kehitysaskel oli myös vastapainoilla tasapainotettu kampiakseli, jonka suunnitteli nuori lupaava insinööri Francisco De Virgilio. Moottorin tasapainotuksen työstäminen kesti tiettävästi ainakin neljä vuotta.

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

De Virgilio saavutti yksityiselämässään tärkeän tienhaaran neljä vuotta ensimmäisen V6-moottorin prototyyppinsä jälkeen. Hän nai Torinossa itse Giovanni Lancian veljentyttären Ritan tullen samalla osaksi perhettä.

Aurelian julkistusta ennen De Virgilio työsti paperilla useita erilaisia vaihtoehtoja erillisjousituksen toteuttamiseksi. Näiden pohjalta Lancian alustaosasto toteutti tuotantoautossa nähdyn ratkaisun. Hienostunut toteutus hyödynsi kumipuslia kolmiotukivarsia ja kierrejousia. Eikä pidä unohtaa Aurelian käyttäneen vyörenkaita.

Aurelia B20 saavutti luokkavoiton Le Mansin 24 tunnin ajossa vuonna 1951. Menestys johti jatkuvaan kehitystyöhön, jonka seurauksena markkinoille saatiin lopulta lisää tehoa B24-mallin myötä.

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

Huutokauppahelmet-juttusarjaa tähdittää tällä viikolla juurikin kuudennen sarjan (sixth-series) Aurelia B24S avokattoisena Convertible-lisämerkinnällä. Kirjain S, sanasta “sinistra”, tarkoittaa vain auton olevan vasemmalta ohjattava. Sekä Convertible että Spider saivat kauniit käsityönä tehdyt muotonsa Pinin Farinan luota.

Tässä kohti auton kehityskaarta hyvin tukevine istuimineen varustetusta Aurelian ohjaamosta oli muotoutunut paikka, jossa kuljettaja halusi viettää aikaa. Myytävä yksilö on kunnostettu ja entisöity juurikin käyttöä silmällä pitäen. Alustavaksi hinta-arvioksi on ilmoitettu 375 000 - 425 000 dollaria, eli noin 332 000 - 376 000 euroa.

Dew Motorcars Corporation on huoltanut auton kattavasti sähköjä, polttoainejärjestelmää, jäähdytystä, jarruja ja kytkintä myöden. Lisäksi monia muita kohteita on huollettu toisaalla. Pienenä yksityiskohtana kaikki mittaritkin on kunnostettu Palo Altossa.

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

Ripeä auto soveltuu erinomaisesti pitkien matkojen taittamiseen. Pisasta Roomaan rannikkoa pitkin kulkeva Via Aurelia olisi täydellinen tie koeajaa kaunis avoauto.

Lopuksi pitää vielä saada mainittua Ferrari. Tiettävästi itse Enzo Ferrari halusi palavasti palkata nuoren insinöörin De Virgilion palvelukseensa. Töitä tarjottiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1946 ja lopulta vuonna 1956 Enzo löi pöytään parhaimpansa tarjoten paikkaa Ferrarin teknisenä johtajana (Capo Ufficio Tecnico), mutta vahvat perhesiteet pitivät De Virgilion Lancialla.

1958 Lancia Aurelia B24S Convertible – RM Sotheby´s

Tämä Lancia Aurelia B24S Cabriolet on siitä elävä todiste. Onneksi historia kirjoitettiin juuri näin.

Teksti: Henri Posa, kuvat: Courtney Cutchen/RM Sotheby’s, lähde: RM Sotheby’s

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat