19.2.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Porsche 993 RWB Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vahvat ratkaisut jakavat lopulta mielipiteet kahtia. Samuraille silvottu Porsche 993 RWB on oodi käsityölle. Porschen 2000-luvulla tapahtunut voimakas imagomuutos ei tullutkaan tehtaan sisältä. Juttumme Porsche 993 RWB esittelee osaltaan yhtä ilmiötä.Toisinaan tämänkaltainen muutos vaatii ulkoisen käynnistyksen. Estraadille nousi Magnus Walker ja hänen “urban outlaw” -joukkionsa, eli alun perin kasa muunneltuja 911-malleja Los Angelesin keskustassa.Virittämistä jatkettiin toisaalla vielä pidemmälle hintahaitarissa. Englannissa syntynyt, mutta myöskin Kaliforniassa assunut, Rob Dickinson loi Singerin yksilöllisyyttä korostamaan.Ehkäpä kaikkein kovin yksilöllisyyden ilmentymä saapui kuitenkin Japanista. Itse Akira Nakai oli mahdollista palkata leikkaamaan autoon suurempia aukkoja. Näin syntyy Porsche 993 RWB.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1995 Porsche 993 RWB – RM Sotheby´sMikäli tämä vuoden 1995 Porsche 993 RWB pääsisi itse kertomaan tarinanansa, olisi vaikea välttää Nakai-Sanin nostamista alttarille. Hänen elämänsä vaikuttaa lähes modernin samurain elämältä – matkustaen käytännössä lähes viikottain lentokoneella seuraavaa ilmajäähdytettyä Porschea pilkkomaan. Työ tapahtuu henkilökohtaisesti paikan päällä Nakai-Sanin toimesta. Vaikka yhteisenä esikuvana onkin jotakin suurella takasiivellä ja reiluilla lokasuojan levityksin varustetun 993 GT2 -mallin kaltaista, on osa viehätystä juurikin artistin oman työn kädenjälki. Hän nimittäin leikkaa kaikki itse käsin. Nakai San ei mittaa lokasuojia leikkaamista varten, vaan uskoo omiin silmiinsä ja tunteeseen.Keskimäärin kahden työpäivän jälkeen Nakain RWB -luomukset hörähtävät henkiin. Muutosten tuloksena on huomattavasti alkuperäistä matalampi ja leveämpi auto, jonka tuimempi keulailme on sekin alkuperäistä persoonallisempi.Tämä kyseinen Mexico Blue -sävyyn maalattu, mustalla nahan ja Alcantaran yhdistelmällä verhoilluin Recaroin varustettu yksilö, on eräs hiotuimmista RWB-rakennelmista. Ohjaamon kruunaa 6-pykäläisen vaihteiston käskyttämiseen käytettävä, ulkokuoren knassa samaan sinisen sävyyn maalattu, CAE Ultra Shifter - vaihteenvalitsin.Tämän auton valmistuminen osana kolmen auton työsarkaa, kertoo Nakain kunnianhimosta. Kolme 993-mallia saivat täyden RWB-käsittelyn kuuden päivän aikaikkunan sisällä Dubain Autodromessa vuonna 2016. Itse muutosten valmistuminen on dokumentoitu hyvin ja itse asiassa jousituksen muutokset voitiin testata työn suorittamiseen käytetyn paikan välittömässä läheisyydessä sijainneella moottoriradalla.Viimeisenä silauksena, nämä kaikki kolme RWB-yksilöä, saivat mielikuvia vastaavat nimet. Tämä yksilö, dramaattisine ilmanohjaimineen ja erikoisine takalokasuojineen, sai nimensä 1500-luvun Samurailta Toyotomi Hideyoshilta, joka onnistui löytämään yhteisen sävelen läänittyneeseen Japaniin.Nimen merkityksen säilyminen varmistettiin, kun japanilainen katutaiteilija Ryo Ogawa, ikuisti taideteoksen auton oviin ja helmoihin. Ogawan työ talletetaan usein klassikkoautoihin ja sitä on verrattu jopa itse Banksyyn, mutta laajemmalla väripaletilla.Auton keulapellistä löytyy yhä Nakain nimikirjoitus. Kokonaisuus on monella tapaa yksittäisiä osiaan vaikuttavampi. Käytännössä jokainen Nakain auto on ainutlaatuinen taideteos ja siten niiden keräilyarvo tuntuukin kasvavan.Tämän yksilön alustava hinta-arvio on 175 000 - 225 000 dollaria, eli noin 154 000 - 198 000 euroa. Huutaminen on jutun julkaisuhetkellä jo käynnissä. Tiettävästi tällä hetkellä jono Nakain luoman RWB:n saamiseksi on jo yli vuoden luokkaa, joten tämä lienee nopeimpia tapoja saada itselleen yksi.Näin yksilölliseksi muokattujen autojen lopputuloksen arviointi on herkkä laji ja muodostuvat mielipiteet vahvoja. Porschen brändi joka tapauksessa hyötyi aikaisempaakin laajemmasta yleisöstä. Mielipiteelläsi ei siksi ole juuri väliä.Teksti: Henri Posa, kuvat: Auto Mystique Car Care/RM Sotheby’s, lähde: RM Sotheby’s Lue lisää Kaikki artikkelit 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: ”Mummo Ankan” Detroit Electric 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 17.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Buick Reatta 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää