2.12.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Volvo 262C Bertone on kuin ruotsalaiset lihapullat ragùkastikkeessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sähköauto C40 ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Volvosta sahataan pääntila pois ulkonäön nimissä. Volvo 262C:ssä ripaus eksotiikkaa tulee myös Bertonen tehtailta. 1977 Volvo juhlisti omia 50-vuotisiaan Geneven autonäyttelyssä esittelemällä litistetyltä näyttävän Volvo 262C -coupéversion. Tutusta 260-sarjasta tehty linjakas kaksiovinen oli Volvon oman Jan Wilsgaardin kynäilemä luomus. Auton kohdemarkkinana oli erityisesti Yhdysvallat. Varsinaisesti auton rakentaminen jätettiin Bertonen harteille ja Torinon tehtaalta rullasikin aikanaan 6 622 Volvo 262C:tä vuosina 1977–1981.Auto pohjautui voimakkaasti 264-sedaniin, mutta Bertonen kädenjälki näkyi erityisesti 10 cm normaalia matalampaan kattoon liittyvissä komponenteissa. Pääntilan lisäksi myös takasivulasit joutuivat koetukselle paksujen C-pilarien takia. Musta katto johtui katon vinyylisuojasta, jonka pariksi tarjoiltiin lähinnä hopeanharmaata koria.Konetilasta löytyi 2,7-litrainen PRV, eli Peugeotin, Renaultin ja Volvon yhteistyö-V6. Myöhemmin 262C peri päivityspaketin varusteluun ja moottori venytettiin 2,85 litraan. Viimeisenä myyntivuotena 1981 katon musta vinyylisuoja poistui.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1978 Volvo 262C BertoneCollecting Carsissa listattu Volvo 262C Bertone on tuotannon alkupäästä. Autolla on ajettu 155 812 km, mikä ei ikään nähden ole kovinkaan paljon.Auton kunto luonnehditaan kohtuulliseksi 45-vuotiaalle autolle. Autossa ei ole havaittuja vikoja. Edellinen katsastus suoritettiin huhtikuussa 2019 ja auto selvitti sen huomautuksitta. Mukana tulee huoltokirja. Edellinen huolto suoritettiin 2019 ja käsitti öljynvaihdon.Hopeanharmaan auton katto on asiaan kuuluvasti musta. Musta nahkasisusta saa väriä kultaisesta "Volvo 262 by Bertone" -lätkästä ja pähkinäpuuviiluista ovikorteissa. Varusteluun kuuluvat sähkölasit, lämmitettävä takalasi ja ilmastointi.2,7-litrainen PRV V6 tuottaa noin 150 hevosvoimaa ja sen parina on kolmevaihteinen automaatti.Volvo 262C Bertone on todellinen keräilijän Volvo, jota ovat suosi aikoinaan myös esimerkiksi David Bowie. Ostajan kannattaa suorittaa autolle rutiinihuolto ennen merkittäviä ajosuoritteita. Auto on ilmoitettu myyntiin Ruotsin Hörbyssä.Lähde ja kuvat: Collecting Cars Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro ’86 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 28.1.2025 Ajoneuvot Dacian suurin ja komein eli Bigster tulee ennakkomyyntiin 28 399 euron alkaen-hinnalla 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniper” on nyt tilattavissa Suomessakin – toimitukset käyntiin maaliskuussa 25.1.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Loistelias Mazda Eunos Cosmo ’91 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta