8.8.2022 Liikenne Karsastatko takseja, epäiletkö kyytihintoja? – toiveissa maineen palautus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taksien asiakkaiden kehnot kokemukset ja alan havaitut epäkohdat ovat herättäneet taksialan toimijat aktivoitumaan, jotta luottamus takseihin palautuisi. Kansalaisten yleinen luottamus takseihin on rapautunut. Lakien väljentymisen tuoma kilpailun vapautuminen on periaatteessa kuluttajan kannalta hyvä asia, mutta käytäntö on osoittanut, että ongelmia on ilmaantunut ja ne näyttävät olevan vaikeasti kitkettävissä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHyvienkin maine lokaantuuAlalla ollaan huolissaan siitä, että pätevien ja ammattitaitoisten taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien maine lokaantuu alalle ilmaantuneiden häiriköiden – sekä riittämättömän viranomaisvalvonnan vuoksi. Taksialan yleinen luotettavuus ja turvallisuus on heikentynyt asiakkaiden, taksiyrittäjien ja taksinkuljettajien palautteiden sekä kyselytutkimusten mukaan.Taksiasiakkaan kannalta se, että tolpalta saa valita minkä auton tahansa, kuulostaa hyvältä, mutta on myönteisenä puolena pienempi etu kuin vuoden 2018 uudistuksen jälkeen havaitut useat haitat – joista vähäisin ei ole kyytihinnoittelun epäselvyys.Hinnat selkeästi nähtäville!Jos kuluttaja haluaa varmistaa, ettei sorru ylihintaisen taksin kyytiin, tulisi hänellä jo ennen taksin penkille istahtamista olla tulevan ajoreitin kyytihinnasta realistinen ennakkokäsitys – ja/tai mahdollisuus sopia kyytihinta pitävästi ennen liikkeelle lähtöä. Ongelma on tietty ilmeisin silloin, kun taksin ottaa tolpalta tai kadun varresta. Jos tilaa taksin ennakolta, on kyytihinta aiotulle ajomatkalle usein sovittavissa jo tässä vaiheessa.Etenkin kiiretilanteissa harvempi kuluttaja haluaa järjestää taksitolpalla kyytihintojen huutokauppaa – etenkin kun poliisia on tarvittu taltuttamaan asiakkaista keskenään kinastelevien taksikuskien käsirysyjä.Taksialaa kaitsevien sääntöjen mukaan vaatimukset ovat selkeät. Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava siitä, että matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.Puutteelliset hintatiedot ovat kuluttajan näkökulmasta merkittävä epäkohta: selkeä, yhtenäinen ja nopeallakin vilkaisulla sisäistettävä taksissa nähtävillä oleva hintojen esitystapa helpottaa hintavertailujen tekemistä. Puutteita kuitekin on, merkittävästikin, kuten valvontaiskut ovat näyttäneet ja kuten Moottori joulukuussa 2021 kertoi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAvuksi kansalaisaloiteHaasteet ovat moninaiset: taksikuskien ammattitaidon puutteet, asiakkaiden ryöstöhinnoittelu sekä järjestyshäiriöt ja eripura taksitolpilla. Kaupungeissa arkea on taksien kiihkeäkin keskinäinen kilpailu asiakkaista ja kyytihintojen ennakoimattomuus. Harvemmin asutuilla seuduilla ongelmana on puolestaan – taksien päivystysvelvoitteen poistuttua – saada ylipäätään tarvittavaa taksikyytiä, myös Kela-kyytien osalta.Taksialan yrittäjät ovat heränneet palauttamaan luottamusta. Viranomaisilta toivotaan nykyistä järeämpiä korjaustoimia, jotta alan käytännöt tervehtyisivät, ongelmakierre saataisiin katki ja kuluttajien luottamus takseihin palautuisi.Esimerkiksi Lähitaksi on ollut organisoimassa kansalaisaloitetta, jonka avulla yritetään painostaa viranomaisia korjaustoimiin.Jos taksitolpan kyltti Helsingin Tapulikaupungissa kaipaa uudistamista, kaipaa sitä koko taksialakin.Vakaa ala myllertyi 2018Aloitteen mukaan taksiala koki heinäkuun alussa 2018 ”järisyttävän myllerryksen” kun voimaan tuli laki liikenteen palveluista, joka sisälsi taksitoimialan lainsäädännön uudistuksen.Aloitetta perustellaan seuraavasti: ”Ennestään vakaan, luotettavan, turvallisen, säännellyn ja maailman parhaimmaksi luonnehditun toimialan sijaan alalle ja katukuvaan alkoi ilmestyä laajamittaista harmaata taloutta, järjestyshäiriöitä, ammattitaidon puutetta sekä röyhkeää rikollisuutta asiakkaiden ryöstöhinnoittelusta kilpailevien kuljettajien uhkailuun ja taksiyrittäjien elinkeinonvapauden rajoittamiseen.”Taksitarkastajayksikkö ratkaisuksi?Aloite esittää ponnekkaasti, että valtioneuvosto ja eduskunta ryhtyvät ”nopeasti jämeriin lainsäädännöllisiin toimiin” taksitoimialan konkreettisen ja uskottavan viranomaisvalvonnan lisäämiseksi sekä tehostamiseksi taksien luotettavuuden ja turvallisuuden palauttamiseksi.Ratkaisuksi ehdotetaan, että liikenne- ja viestintävirasto Traficomin yhteyteen perustetaan uusi valtakunnallinen Taksitarkastajayksikkö.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVahvat valtuudet valvoaYksilölle tulisi puuhatahojen mielestä antaa riittävät resurssit ja riittävä määrä laajan toimivaltuuden omaavia taksitarkastajia. Tarkastajien päätyö olisi kaikkien Suomen teillä liikkuvien taksien valvonta.”Taksitarkastajille tulee varmistaa laajat toimivaltuudet antaa huomautuksia ja sakkorangaistuksia sekä tarvittaessa lopettaa taksiyrityksen/taksiyrittäjän/taksinkuljettajan liikennöinti ja toiminta, jos tilanne laiminlyönneistä johtuen niin vaatii”, aloitteessa linjataan.Aloitteen mukaan näkyvän kenttävalvonnan tulisi olla painopiste taksitarkastajien valvontatyössä erityisen häiriöalttiilla taksiasemilla ja alueilla.Mihin asti omavalvonta riittää?Taksiala on tuonut tämän kansalaisaloitteen yhteydessä ja muillakin tavoin esiin, että pääsääntöisesti hyvät ja luotettavat taksivälitysyhtiöt valvovat itse toimintakulttuuriaan laadunvalvonta- ja taksitarkastajatoiminnoin. Useat välitysyhtiöt ovat tehnet omavalvontaa vuosia, osa jopa vuosikymmeniä. Omavalvonnan puute on tietty se, että se kattaa vain yhtiön oman toiminnan.Tehokkaampaa viranomaisvalvontaa taksialalle -aloitteen edistymiseen on vielä matkaa, selviää oikeusministeriön ylläpitämästä kansalaisaloite.fi -verkkopalvelusta. Tätä kirjoitettaessa aloitteella oli alle 4 000 allekirjoittajaa.Aloite löytyy täältä. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.Teksti ja kuvituskuvat: Marko Jokela Hinnastokuva: Traficoma:3:{i:0;s:6:"106451";i:1;s:6:"100357";i:2;s:6:"107449";} Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa