16.2.2020 Ajoneuvot Katumaasturien myynti rauhoittuu, kunnes kasvu jälleen jatkuu 2021–2025 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hiilidioksidirajat, malliston ikä, sähköistäminen ja dieselin hiipuminen tarkoittavat, että kompaktien katumaastureiden myynnin odotetaan pysyvän ennallaan tänä vuonna. Sen jälkeen kasvu jatkunee voimakkaana. Analytiikkayhtiö LMC Automotive arvioi, että erityisesti C-segmentin katumaasturimallien (mm. Qashqai, 3008, Tiguan) myynti tasaantuu tänä vuonna. Kasvun pysähtyminen johtuu erityisesti autovalmistajien halusta vaihtaa malleja uudempiin ja esitellä sähköistettyjä voimalinjoja huonosti myyvien dieseleiden tilalle. Esimerkiksi Qashqai korvattaneen tänä vuonna uudella mallilla ja uusi Ford Kuga on vasta saapumassa markkinoille. Euroopan kompaktien katumaastureiden myynniksi arvioidaan noin 2,2 miljoonaa autoa, kuten vuonna 2019. LMC kuitenkin ennustaa, että 2021 myynti on kasvanut jo 2,4 miljoonaan autoon ja 2020-luvun puolivälissä vuotuinen myyntimäärä on 2,8 miljoonaa autoa. Vuonna 2015 kompaktien katumaastureiden segmentissä myynti koostui 73-prosenttisesti dieseleistä. 2018 osuus oli enää 44 prosenttia. Myyntimäärissä osuus on kuitenkin merkittävä, VW Tiguanin ollessa Euroopan toiseksi suosituin diesel heti Golfin jälkeen. Peugeot 3008 oli JATO Dynamicsin tilastojen mukaan neljäntenä. Sähköistettyjä voimalinjoja edusti segmentin kutossijalle tullut Toyota C-HR, jonka myynnistä peräti 89 prosenttia oli hybridivoimalinjalla. Voimakkaasti markkinoille saapuneen RAV4:n kohdalla sähköä on kahdessa autossa kolmesta ja lataushybridiversio liittyy mallistoon loppuvuodesta. PSA-ryhmä on puolestaan tuonut nopealla tahdilla hybridiversiot 3008:sta ja Opel Grandland X:stä. Nissanin odotetaan tekevän Honda CR-V:n tavoin ja tarjoavan seuraavan Qashqain yhteydessä dieseleiden sijaan e-Power-sarjahybridejä. – Olemme havainneet merkittävän laskun dieseleissä ja mukaudumme seurataksemme trendiä, kommentoi Nissan Europen kippari Gianluca de Ficchy Automotive News Europelle. Haastavat hiilidioksidirajat saattavat kuitenkin ajaa valmistajat panostamaan perinteisempiin korimalleihin korkeiden ja raskaiden katumaasturien sijaan. Nissanin muotoiluosastolla perinteinen porrasperä koetaan jo eräänlaiseksi keskisormeksi keski-ikäisten katumaastureille. Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelsson puolestaan povaa sedanien paluuta aerodynaamisista syistä sähköautojenkin aikakaudella, matalan ilmanvastuksen merkitessä pidempää toimintamatkaa latauksella. Lähde: Automotive News Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Autokauppa Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt