14.10.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Jensen-Healey Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 1970-luvulla valmistettu Jensen-Healey saattaa kuulostaa oudolta ja harvinaiselta urheiluautolta, mutta se oli valmistajansa suosituin malli. Yleinen se ei silti ole. Jensen-Healey ei ole välttämättä edes valmistajansa tunnetuin automalli, mutta silti se on kaikkein myydyin. Vain noin 10 000 kappaletta valmistettu avoauto ei ole silti varsinaisesti yleinen. Jensen Motors on valmistanut muutenkin teknisesti hienoja harvinaiseksi jääneitä malleja.Jensen Motors oli tehdas ja valmistaja, joka vastasi automerkistä nimeltä Jensen.Jensen Motors perustettiin kahden veljeksen toimesta autotehtaaksi vuonna 1934 ja Jensen sen automerkiksi heti vuotta myöhemmin. Jensen Motors aloitti koritehtaana suuremmille automerkeille. Merkki sai valtavasti julkisuutta kun itse Clark Gable valjasti veljekset valmistamaan yksilöllisen auton Ford V-8 -mallin pohjalta.Tunnetuin Jensen lienee kuitenkin vuonna 1966 esitelty Interceptor. Se oli hyvin tehokas ja ylellinen V8-moottorilla varustettu gran turismo -luokan auto. Samaan autoon pohjautunut Jensen FF on tunnettu ensimmäisenä maastoautoluokan ulkopuolisena nelivetoisena sarjatuotantoautona ja siinä oli myös lukkiutumattomat jarrut.Jensen-Healey on 1970-luvulla esitelty kaksipaikkainen avokattoinen urheiluauto.Vuonna 1972 esiteltiin Jensen-Healey hieman edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Luonnollisesti kaksipaikkaisen avoauton tapauksessa oli luovuttava myös monesta mukavuudesta, joita Interceptor tarjosi. West Bromwichin tehtaalla valmistettiin aiemmin mainittuja avoautoja noin 10 000 kappaletta, kunnes tuotanto loppui vuonna 1976.Viikon Käytetty erikoisuus on vuonna 1974 käyttöönotettu Jensen-Healey ruskeanpuhuvalla sisustalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Jensen-HealeyMyynnissä oleva Jensen-Healey on päätynyt sateisilta saarilta Jyväskylään. Avoauton vuosimalli on 1974 ja se on otettu käyttöön saman vuoden kesäkuussa. Mittarilukemaa ei ole ilmoitettu myynti-ilmoituksessa, mutta katsastus on suoritettu hyväksytysti varsin äskettäin syyskuussa 2019.Noin 140 hevosvoimaa tuottava nelisylinterinen moottori on varustettu kahdella kaasuttimella.Tässä on kyseessä todellinen urheiluauto. Kevyehkö takavetoinen, etumoottorinen, kaksipaikkainen avoauto on juuri se jollaiseksi urheiluauto aikanaan luotiin. Vaihteiden vaihtaminen on jätetty sekin luonnollisesti kuljettajan hartian lisäksi ojentaja- ja koukistajalihakselle.Moottori on samasta maasta auton kanssa, mutta ei suinkaan Jensenin tuotantoa. Noin 2,0-litrainen 16-venttiilinen kahdella Dell’Orto-kaasuttimella varustettu nelisylinterinen moottori tuli Lotukselta ja tuntee nimen Lotus 907 twincam. Se tarjoaa noin 140 hevosvoiman tehon.Jensen-Healey painaa 940 kilogrammaa, joka auttaa sitä saavuttamaan 100 kilometrin tuntinopeuden paikaltaan lähtiessä alle 9 sekunnissa.Auton omamassa jää alle 1000 kilogramman haamurajan. Tehokkaan moottorin ja kevyen korin omaava Jensen-Healey kiihtyy paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen alle 9 sekunnissa ja saavuttaa lähes 200 kilometrin tuntinopeuden. Nämä olivat 1970-luvun alkupuolella varsin arvostettavia lukemia.Kuvissa punaiselta näyttävän auton väriksi on merkitty katsastustietoihin oranssi. Sekä musta kangaskatto että valkosivurenkaat on uusittu hiljattain. Vanteet istuvat hienosti auton tyyliin ja värimaailmaan.Musta kojelauta on koristeltu jalopuin ja muutenkin tunnelma on kuin 1970-luvun brittipubista.Sisätiloissa tervehtii runsas ruskea. Mustaa kojelautaa koristaa jalopuulistoitus ja istuimien väri on edellä mainittu ruskea. Suurempia vikoja ei ole mainittu ilmoituksessa eikä sellaisia käy kuvistakaan ilmi, joten kokonaisuus vaikuttaa varsin valmiilta.Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: unholaan jäänyt 2010-luvun Škoda-pakettiauto Praktik 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 15.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius ja erilaisen entisen nuoren oudot ratkaisut 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 14.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: enää virtuaalisesti suomalainen Karma Revero Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: jokunen oivallus villistä lännestä eli siis tuning-osastolta 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous