5.10.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Scion tC Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yhdysvalloista maahantuotu Scion tC on täällä harvinainen coupé. Se tarjoaa mahdollisuuden erottua massasta, mutta nauttia tutun japanilaismerkin luotettavasta maineesta. Scion tC on automalli, ja oikeastaan myös merkki, jota ei ole myyty uutena Suomessa. Siten kyseessä on aina tuontiauto, jos sellaisen sattuu näkemään liikenteessä. Kyseistä brändiä ei enää ole, joten siinäkin mielessä kyseessä on harvinaisuus. Scion oli suunnattu yhdysvaltalaisnuorille, niin kauan kun merkin matka kantoi. Scion oli meille tutun Toyotan yhdysvaltalaisnuorille suuntaama automerkki, joka tarjosi myös uudenlaisen konseptin autokauppaan. Scionin automallit oli niin sanotusti nettohinnoiteltu, eli alennuksia oli turha kysellä. Tästä syystä myös verkossa tehtävä kauppa onnistui paremmin, kun pyyntihinta piti. Konseptista tuotantoon kulkenut Scion tC oli etuvetoinen coupé, joka pohjautui Toyota Avensiksen perusrakenteelle. Automerkin taustalla ollut Toyota näki tämän mallin Celican perinnön jatkajana. Tuo tC olikin merkin suosituimpia automalleja. Scion tC oli oikeastaan Scion xC, mutta Volvo olikin jo varannut nimen itselleen. Auton nimen piti oikeastaan olla Scion xC muiden mallien muottia noudattaen, mutta tämä ei käynyt. Meille tutumpi automerkki Volvo kun oli jo ottanut tuon kirjainyhdistelmän käyttöönsä. Näin tC sai kelvata ja selityksenä tälle toimi touring coupé. Yhdysvalloista tuotu vuosimallin 2008 Scion tC edustaa juttusarjaamme tällä viikolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Scion tC Scion tC palauttaa Käytetyt erikoisuudet -juttusarjan tälle vuosituhannelle. Yhdysvalloista tuotu vuosimallin 2008 auto edustaa ensimmäistä sukupolvea. Mittarilukema 101 500 on maileissa ja auto on katsastettu varsin hiljattain. Toyotan 2,4-litrainen nelisylinterinen moottori on tuttu muun muassa Camrysta. Scion tC liikkuu 2,4-litraisen nelisylinterisen rivimoottorin noin 160 hevosvoiman avulla. Neliventtiilitekniikalla ja muuttuvalla venttiilinajoituksella varustettu moottori tuottaa huippuväännön 220 newtonmetriä. Tässä yksilössä on 4-pykäläinen automaatti, mutta myös 5-pykäläinen käsivalintainen vaihteisto olisi ollut tarjolla ensiostajalle. Myynnistä löytynyt yksilö on päällystetty jääkaappipakastimen tavoin valkoisella. Takaikkunoissa on tummennusta, takaspoileri löytyy ja alla pyörivät 17-tuumaiset vanteet. Ulkokuoren ja sisätilan väliä valottaa lasikattoluukku. Sisätilat ovat tummat, joten kontrasti ulkokuoreen on suuri. Sen kautta sisätiloihin siirtyvä huomaa tummanpuhuvan tyylin. Jokin tuntuu Toyotalta, vaikka samaan aikaan se pystyy erottumaan. Auton musiikkisoitin on varustettu subwooferilla. Scion tC yhdistää Toyotan tutun tekniikan kaksioviseen tavallista näyttävämpään kuoreen. Menneen automerkin malleista tullee vielä jonain päivänä harvinaisia – ainakin Euroopassa. Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 6.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: superautojen ikoni Lamborghini Countach 5000 QV ’88 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 3.4.2026 Autoilu Kauanko auton tulee kestää? Kuka maksaa korjauskulut? 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin