14.4.2020 Ajoneuvot Tehdaspysäytysten toinen kierros: Kia harkitsee jälleen tuotantotaukoa Koreassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronavirus vaikuttaa jälleen Kiinan ja Etelä-Korean autotehtaisiin: suorien vaikutusten sijaan tällä kertaa syynä on Yhdysvaltojen ja Euroopan romahtanut kysyntä. Kiinassa ja Etelä-Koreassa toimivat autovalmistajat ovat palauttaneet tehtaidensa tuotannon lähes entiselleen, mutta nyt luvassa on uusi ongelma. Yhdysvaltojen ja Euroopan koronaviruksen takia romahtanut kysyntä asettaa haasteita myös Aasian tehtaille. Kia on jo varoittanut ammattiliittoaan Etelä-Koreassa, että se haluaa järjestää tuotantotauon kolmella tehtaallaan huhtikuun 23.–29. päivien välillä. – Kia Motors tutkii tällä hetkellä joidenkin Korean tehtaidensa tuotantotaukoa vastauksena Covid-19:stä johtuvaan maailmanlaajuiseen kysynnän laskuun. Päätöstä kuitenkaan ei ole vielä tehty, Kialta kerrottiin tiedotteessa. Sisaryhtiö Hyundai on tauottanut Tucson-katumaasturin tuotantoa Ulsanin jättitehtaalla 13.–17. huhtikuuta. Hyundai oli ensimmäisten autovalmistajien joukossa pysäyttämässä tuotantoa helmikuun alussa koronaviruksen vaikeutettua Kiinan ja Etelä-Korean tilannetta. Molemmat korealaisyhtiöt ovat pysäyttäneet useimmat Kiinan ja Etelä-Korean ulkopuolella sijaitsevat tehtaat. Kia on tosin palauttanut osan tuotannosta Slovakian tehtaallaan, jossa valmistetaan Ceed-mallistoa ja Sportage-katumaasturia. Lähde: Automotive News Kuva: Kia Täsmennys 14.4.: Suomeen tuotavat Hyundai Tucsonit valmistetaan Tšekissä, joten Ulsanin tehtaan tauolla ei ole vaikutusta Suomen tilanteeseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Hyundai pistää Korean tehtaansa tauolle – syynä koronaviruksen aiheuttama osapula Valmet Automotive: hyvä vuositulos 2019, autotehdas kiinni koko huhtikuun Vaikutukset yli miljoonaan työpaikkaan – koronavirus Euroopan autoteollisuudessa Autotehtaat ja korona: linjat seisovat Euroopassa, vuorotyö jatkuu jo Kiinassa Lue lisää Kaikki artikkelit 15.2.2026 Ajoneuvot Volkswagenin maahantuoja näkee tenttaamisen uuden Transporterin Ford-sukuisuudesta osoituksena brändin vahvuudesta 13.2.2026 Uutinen Tullimaksuista tuontikiintiöihin ja minimihintaan: Cupra Tavascan ensimmäinen poikkeus Kiina-tariffeihin 13.2.2026 Uutinen Hiihtolomalle pohjoiseen? Pakkaa matkaan nämä vinkit akkuongelmien välttämiseksi 13.2.2026 Ajoneuvot Talvimaistiainen: fossiiliset taakseen jättänyt mutta takatuuppariin 35 vuoden jälkeen palannut Volkswagen e-Caravelle 12.2.2026 Uutinen Renault vahvistaa ryhtyvänsä droonituotantoon Le Mansissa 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 14.2.2026 Päivän kuva Muistatko tällaiset vanhanajan maskipeitteet? 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 13.2.2026 Moottoripyörät Triumph Speed Twin 1200 Cafe Racer Edition – kerrankin kunnollinen kahvilakilpuri 14.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: yleisön suosikki Messujen kalastusveneeksi on Predacast 430 Striker 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita 13.2.2026 Käytetyt autot Matti Ranualta on ajanut Honda Accordillaan yli miljoona kilometriä – autoa ei ole tarvinnut edes pestä joka vuosi 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 15.2.2026 Klassikko Tässä se on, kaikkien Seatin sporttifarkkujen 95-heppainen kantaäiti 13.2.2026 Moottoripyörät Triumph Speed Twin 1200 Cafe Racer Edition – kerrankin kunnollinen kahvilakilpuri 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 12.2.2026 Autoilu Tien päältä kiinni ennätyksellisesti autoilijoita