19.7.2017 Liikenne Kysely: autonomia epäilyttää, kuljettaja-avustimet eivät Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuun vaihteessa toteutettu kyselytutkimus luotasi suomalaisten suhtautumista uusiin ajoneuvotekniikoihin ja liikennepalveluihin. Kesä- ja heinäkuun taitteessa toteutetussa verkkokyselyssä auto- ja liikennealan järjestöt tiedustelivat vastaajien näkemyksiä autoilun ja liikkumisen tulevaisuudesta. Verkkokyselyyn osallistui 538 vastaajaa, joista 85% on kiinnostunut hankkimaan autoonsa tilannekohtaisia kuljettaja-avustimia, kuten kaistavahtijärjestelmiä tai pysäköintiavustimia.Noin 70% vastanneista ilmaisi kiinnostusta kuljettajia avustamiin järjestelmiin, jotka puuttuvat ajamiseen merkittävämmin. Tällaisia ovat esimerkiksi autonominen hätäjarrutustoiminto tai ruuhka-avustin. Tulosten mukaan suhtautuminen kuljettajaa avustimiin järjestelmiin riippuu järjestelmän autonomisuudesta, eli mitä kehittyneempi järjestelmä on, sitä varautuneemmin siihen suhtaudutaan.Joka kolmas vastaajista oli kiinnostunut täysin autonomisesta autosta. Täyssähköinen auto kiinnosti noin puolta vastaajista ja noin 70% olisi kiinnostunut ladattavasta hybridiautosta. Myös viime aikoina esillä ollut kaasuautoilu kiinnosti noin 40%:ia vastaajista.Päästöjen ja turvateknologioiden osalta kehitys on kuitenkin hidasta, sillä autokannan keski-ikä on korkea ja romutusikä on noussut jo yli 20 vuoteen. SuomiAreenalla Porissa järjestetyssä auto- ja liikennealan keskustelutilaisuudessa asiaa kommentoi muun muassa Osmo Soininvaara: – Autoilun hankinnan verotuksen argumentti on jäänyt ajastaan pahasti jälkeen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyUudet palvelut kiinnostavat täydentävästiKyselyssä selvitettiin myös vastaajien kantaa uusiin liikkumispalveluihin. Vastaajien mukaan esimerkiksi kuukausimaksulliset mobility-as-a-service-palvelut nähdään nykyisiä liikkumismuotoja täydentävinä. Oman auton ne voisivat korvata vain joka kymmenennellä vastaajalla.Yhteiskäyttöautot saivat vastaajilta kylmäkiskoisen vastaanoton, johtuen mahdollisesti palveluiden ja kokemusten vähäisestä määrästä. Myös vertaisvuokrauksen kohdalla vastaanotto oli varovaista. Oman autonsa oli valmis antamaan vuokralle vain joka kymmenes, mutta vertaisvuokrauksesta auton voisi vuokrata kaksi vastaajaa viidestä.– Vaikka yhteiskäyttöautot yleistyvätkin, vielä 30-40 vuoden kuluttuakin suurimmalla osalla suomalaisista on oma auto. Tämän takia sähkö- ja kaasuautojen yleistymisen nopeuttaminen on tärkeää päästöjen vähentämiseksi, arvioi ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen auto- ja liikennealan yhteisessä keskustelutilaisuudessa Porin SuomiAreenalla.Innokkaammin suhtauduttiin yksityisleasingiin. Joka neljäs vastaaja arvioi, että omistusauto voisi tulevaisuudessa korvautua leasingilla. Alan odotetaankin lähtevän Suomessa kasvuun Ruotsin tavoin.Noin puolet vastaajista olisi valmis hyväksymään autonsa kilometrimäärän tai liikkumisen seurannan joko vakuutusten tai verotuksen pohjaksi. Myönteisimmin tähän suhtautuivat vähän ajavat.Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”