8.11.2022 Liikenne Kysely kertoo – kuljettajat eivät ota väsymystä riittävän vakavasti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Liikenneturvan tekemät kyselyt kertovat, etteivät kuljettajat ota väsymystä riittävän vakavasti lähtiessään autoilemaan. Kyselyjen mukaan autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Kyselyihin vastanneista 20 prosenttia kertoo myös, että on tuntenut itsensä väsyneeksi ajaessaan autoa talviaikaan. Autoilijoista moni ei kuitenkaan ole valmis siirtämään ajoa väsymyksen takia.Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm sanoo, että väsymys täytyy ottaa vakavasti. Nyholm korostaa, että nukahtamisen lisäksi myös vireystilan lasku kasvattaa merkittävästi onnettomuusriskiä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan jopa joka viidennen kuolonkolarin taustalla on vaikuttanut kuljettajan väsymys.– Ratissa väsyneenä sinnittelevä kuljettaja on todennäköisesti jo ylittänyt tai ylittämässä oman toimintakykynsä rajat. Kun väsymys iskee, kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu, silmänräpäysten kesto pitenee ja tästä voidaan liukua mikrouneen. Mikrounen aikana kuljettaja ei huomioi ympärillään tapahtuvia asioita tai edes huomaa, että valot sammuu. Väsyneenä kuljettajan kyky arvioida omaa ajokuntoaan on heikentynyt, Nyholm selventää.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKellojen siirtely vaikuttaaKeväisin ja syksyisin tapahtuva kellojen siirto voi vaikuttaa myös monen vuorokausirytmiin. Liikenneturvan viime vuonna toteuttamassa kyselyssä joka viides kuljettaja kertoi tuntevansa olonsa usein väsyneeksi talviaikaan ajaessaan. Kuljettajista kolme viidestä olisi valmis jättämään ajamisen väliin väsymyksen takia.Nyholm myös sanoo, että tahdonvoimalla ei väsymystä selätetä.– Kuljettajat pyrkivät usein kompensoimaan väsymystä keinoilla, jotka mahdollistaisivat edelleen ajamisen. Pitemmän päälle väsymystä voi torjua vain nukkumalla. Jos väsymys yllättää kesken ajon, paras keino sen taltuttamiseen on matkan keskeyttäminen. Jos se ei ole mahdollista, voi juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja ottaa sen jälkeen vartin tirsat, sillä kofeiinin vaikutus alkaa viiveellä, Nyholm vinkkaa.Talviaikaan siirtymisen kynnyksellä Liikenneturva kampanjoi myös muusta ajokunnon merkityksestä. Päihteiden lisäksi ajokuntoon vaikuttavat niin flunssat, lääkkeet, tunnekuohut kuin väsymyskin.– Kuljettajan ajokunnolla on merkittävä vaikutus ajamisen turvallisuuteen. Omasta ajokunnosta tulisi olla kartalla ennen ratin taakse asettumista. Vaihtoehtoiset ratkaisut ajamiselle kannattaa miettiä etukäteen. Oli sitten ratkaisuna ajon siirtäminen, keskeyttäminen, tauottaminen tai joko kuskin tai kulkumuodon vaihtaminen, tärkeintä on, että vain ajokuntoisena ajetaan, Nyholm toteaa.Viisi tärkeää vinkkiä ajokunnon huomiointiin:Aja vain ajokuntoisena. Kun olet matkustaja, voit seurata myös kuljettajan vointia. Nuku matkaa edeltävänä yönä vähintään kuusi tuntia. Ota tarvittaessa myös torkut ennen lähtöä. Huomioi myös, että moni lääke voi väsyttää. Pidä riittävät tauot ja pysähdykset matkan aikana. Muista levätä kipeänä ja vältä tällöin ajamista. Myös tunnekuohut vaikuttavat ajokuntoon – älä pura stressiä tai pahaa mieltä liikenteessä. Kun ajat, et ota. Alkoholi voi vaikuttaa vielä seuraavanakin päivänä.Lähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”