25.6.2022 Liikenne Kyselytutkimus: liki puolet ajaa vanhat renkaansa loppuun ennen uusien ostamista Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Vaikka rengas on vielä urasyvyydeltään lain mukainen, sen ohjattavuus- ja jarrutusominaisuudet märällä kelillä ovat alkaneet huonontua merkittävästi jo tuhansia kilometrejä aikaisemmin.” Rengasalaa edustavan Autonrengasliiton kyselytutkimus (kuluttajatutkimus 2022) antoi tulokseksi, että lähes puolet (48 %) ajaa vanhat renkaansa loppuun ennen uusien hankkimista. Samaisen kerätyn tiedon perusteella kuljettajista 45 % aikoo kuluttaa myös uudet renkaansa aivan loppuun ennen niiden uusimista.– Tieto on aika hurja. Vaikka rengas on vielä urasyvyydeltään lain mukainen, sen ohjattavuus- ja jarrutusominaisuudet märällä kelillä ovat alkaneet huonontua merkittävästi jo tuhansia kilometrejä aikaisemmin, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.Lain mukaan kesärenkaan urien pitää olla vähintään 1,6 mm syvät, minkä tiesi vain hieman yli kolmannes (38 %) vastaajista. Turvallisena urasyvyytenä vesikelillä pidetään 4 mm. Tätä matalammilla urilla vesi ei enää pääse poistumaan renkaan ja tien välistä, ja vesiliirron riski kasvaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKoska rengas syytä uusia?Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen suosittelee renkaan uusimista, jos urasyvyyttä on jäljellä enää alle 4 mm.– Urasyvyyden voi mittauttaa rengasliikkeessä tai mitata itse urasyvyysmittarilla.1,6 millin urasyvyys on laillinen, mutta käytännössä näin kulunut rengas on jo vaihtovalmis.– Myös kahden euron kolikko toimii hyvin mittaustyökaluna: kun kolikon työntää pystyssä renkaan pääuran pohjalle, pitää kolikon hopeanvärisen ulkokehän upota sivusta katsottuna uraan kokonaan. Jos näin ei tapahdu, on pintaa jäljellä alle 4 mm ja rengas on syytä uusia, Vesalainen vinkkaa.Hän myös tuo esiin, että joidenkin renkaiden kulutuspinnassa on selkeästi havaittavat numerosymbolit, jotka ilmaisevat jäljellä olevan kulutuspinnan määrän.Ovatko renkaat kuluneet tasaisesti?Kulutuspintaa mitatessa on Vesalaisen mukaan syytä kiinnittää huomiota myös siihen, ovatko renkaat kuluneet tasaisesti. On normaalia, että vetävät renkaan kuluvat hieman enemmän keskeltä ja vapaasti pyörivät taas reunoilta.– Mikäli rengas kuluu muuten epätasaisesti, esimerkiksi vain toiselta reunalta, on auto syytä viedä pyöränkulmien säätöön.Autonrengasliitto antaa matkanpäällä sattuvan rengasvahingon varalta perusohjeeksi, että autoilijan on syytä ottaa talteen tärkeimpien tie- ja rengaspalveluiden, Autoliiton (0200 8080) sekä oman vakuutusyhtiön hätänumerot jo etukäteen rengasrikon tai vahingon varalta.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Autonrengasliitto, Autoliitto Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Avustinkatras kasvaa 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”