5.2.2016 Ajoneuvot Lada – mitä venäläismerkille kuuluu? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ladan mallisto perustuu osittain Daciaan. Renault-Nissan Alliancen tiedote kertoo Lada-autoista tunnetun AvtoVAZ-yhtiön myyneen 305 491 autoa vuonna 2015. Renault-Nissan, Lada? Siis mitä?Lada todellakin kuuluu Renault-Nissanin yhteiskonsernille. Vuosien 2008–2009 talouskriisi riepotteli venäläisvalmistajaa rajusti. Heikoimmillaan yhtiön pihamailla lepäsi yli 100 000 myymätöntä henkilöautoa. Jopa presidentti Putin osallistui yhtiön tekohengitykseen ostamalla Niva-maasturin.AvtoVAZin toimintaa piristettiin suurilla investoinneilla. Yksi investoinneista oli Renault-Nissan -liittouman vuoden 2012 maaliskuussa tekemä omistusosuuden kasvatus yli 50 prosenttiin. Omistusosuudellaan japanislais-ranskalainen liittouma aikoo hallita Venäjän automarkkinoita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKehitysapua RenaultiltaEikä Ladojen kehitys päättynyt surulliseen 110-malliin. Ladan nettisivut esittelevät monipuolisen joukon uusia autoja, joihin kuuluu esimerkiksi yhteistyössä Renaultin kanssa kehitetty Lada Granta -pikkuauto.Sedan- tai viistoperäinen Granta perustuu suomalaisittain hauskasti nimetyn Lada Kalinan toiseen sukupolveen. Sekä Grantaa että viisiovista Kalina 2:ta tarjotaan myös urheilullisena Sport-versiona.Yhtiön nettisivut tiivistävät Granta Sportin olemuksen yksiselitteisesti.– Granta Sport on auto, joka ideaalisesti heijastaa nykyaikaisen ja aktiivisen ihmisen haluja. Nuoret ja positiiviset ihmiset tulevat pitämään sitä vastustamattomana.Eikä siinä vielä kaikki.– Se on heille, jotka ovat päättäneet menestyä elämässä. Granta Sportin maailma on täynnä ajamista, vauhtia ja kliseiden kieltämistä. Auton maailma tekee elämästäsi rikkaamman ja valoisamman. Granta Sport on ensimmäinen lajissaan. Kilpailu jatkuu!120 hevosvoimainen Granta Sport kuulostaa siis melkoiselta ajopeliltä.Mallistoa leimaa käytännönläheisyysUrheilumallien lisäksi Lada tarjoaa perinteisempää Priora-sedania. Priora on rajusti uudistettu versio Suomessakin myydystä Lada 110:stä, joka ensi esiteltiin vuonna 1987, mutta tuotanto alkoi vasta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vuonna 1995.Rohkeampaa muotoilua tarjoaa Lada Vesta. Sen hinnaksi kerrotaan 514 000 ruplaa, joka päivän kurssilla taittuu 5 926 euroksi. Vestan muotoilusta vastaa Steve Mattin. Hän työskenteli Mercedes-Benzin muotoiluvastaavana vuoteen 2003 asti, ja siirtyi sen jälkeen Volvolle vuosiksi 2005–2009. Miehen urakehityksessä taisi käydä pieni U-käännös, kun hän siirtyi Ladan päämuotoilijaksi vuonna 2011.Renault-Nissanin ja Ladan yhteistyön helmi on joulukuussa 2015 tuotantoon saapunut Lada XRAY. Rohkeasti muotoiltu crossover kätkee Dacia Sanderon perusrakenteen. Konserniyhteistyötä on myös Lada Largus -tila-auto, käytännössä Dacia Logan MCV uusilla logoilla.Toki Lada-valikoimaan kuuluu yhä näppärä pikkumaasturi Niva, joka tosin on vaihtanut nimensä Lada 4x4:ksi.Ladan nettisivujen mukaan autoja myydään Venäjän lisäksi Boliviassa, Saksassa, Chilessä, Unkarissa, Egyptissä ja Perussa.Teksti: Lauri Ahtiainen, Lähde: Lada.ru, Wikipedia, kuvat: Lada Lue lisää Kaikki artikkelit 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 12.4.2025 Uutinen Tiesittekö, että Trumpin autotariffit koskevat myös vanhoja autoja? 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat – ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 10.4.2025 Uutinen Liian nopealle sähköpotkulaudalle voi rapsahtaa jopa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksut 9.4.2025 Ajoneuvot Selvitys: oma auto hajosi, mutta minkälaisen sijaisauton saa tilalle? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 15.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius ja erilaisen entisen nuoren oudot ratkaisut 15.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max EV – kuorma-auto pakettiauton kuorissa 28.2.2025 Rengastesti Kesärengastesti: testissä edulliset kesärenkaat – "kohtuuhintainen rengas ilman suuria heikkouksia" 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 10.4.2025 Kuluttajat 8 päivää edellisellä omistajalla ollut auto palautui automyyjälle – seuraava ostaja joutui heti turvautumaan kuluttajariitalautakuntaan 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 11.4.2025 Ajoneuvot Mazda 6e sai hinnat - ehkäpä markkinoiden tyylikkäin sähkösedan irtoaa 44 300 eurolla 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”