11.12.2020 Liikenne Lahden eteläinen kehätie: mistä se oikein kulkeekaan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lahden eteläinen kehätie on juuri avattu liikenteelle. Tässä lisävalaistusta ja historiaa siihen, mihin ja miksi uusi väylä kartalla sijoittuu. Juuri valmistunut valtatie 12 -osuus Lahden ja Hollolan alueilla on kiinnostanut lukijoitamme siinä määrin, että aihetta koskevien juttujen oheen on kaipailtu kartta-aineistoa. Ymmärrämme hyvin, sillä kartan avulla on luonnollisesti helpompi hahmottaa, missä uusi väylä sijaitsee ja mitä kautta se kulkee.No, tässä se nyt on. Itse asiassa julkaisimme saman kartan jo laajassa juttusarjassamme tien rakentamisen vaiheista, muttei kertaus koskaan pahaa tee.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy25 liikennevaloa historiaanLahden eteläinen kehätie on osa koko maan poikittain halkovaa valtatie 12:sta, joka muodostaa varsin monitahoisen tieverkon sarjan. Se alkaa länsirannikolta eli Raumalta ja kulkee Huittisten ja Sastamalan kautta Tampereen pohjoispuolitse Hollolaan sekä Lahteen ja edelleen Nastolaan asti ja Kouvolaan asti, missä tie jatkuu eteenpäin kohti itärajaa valtatie 6 -nimellä.Juuri tämän kokonaisuuden sujuvuuteen uusi Lahden eteläinen kehätie toi – ja tuo tulevaisuudessa yhä selvemmän – parannuksen, sillä se avasi yhden tien ahtaimmista pullonkauloista.Kun vanhalla tieosuudella välillä Soramäki–Joutjärvi on kaikkiaan peräti 25 liikennevaloristeystä suuntaansa, uudella tiellä niitä ei vastaavalla mitalla ole lainkaan. Ja kun osittain katuverkkoa muistuttava vanha osuus sisältää nopeusrajoituksia välillä 50–70 km/h, uudella päästellään talviaikaan kahdeksaakymppiä ja kesäisin Hollolan päässä jopa satasta. Iso ero ¬on myös risteyksissä, sillä kehätiellä ei ole ainuttakaan tasoliittymää. On siis selvää, että ajan ja vaivan säästö on merkittävä.Kolmas kerta toden sanooKuten graafista näkyy, kehätie ohittaa Lahden kaupungin sen eteläpuolelta. Jos tullaan Tampereelta päin, ensikosketus uuteen tiehen tapahtuu Hollolan Soramäessä.Kyseessä on oikeastaan jo kolmas kerta, kun tällä alueella on tehty suuria tietöitä. Ensin rakennettiin 1970-luvulla kantatie 54, joka ristesi tästä kohdin Riihimäelle; sitten tehtiin 1990-luvulla Tampereelle päin uusi moottoriliikennetieosuus, joka mylläsi valtatie 12:n ja edellä mainitun kantatie 54:n risteykset uuteen uskoon: ja nyt 2020-luvulla kaikki pistettiin taas uusiksi, kun tuo moottoriliikennetie sai jatkoa uuden kehätien muodossa.Kartassa Soramäen kohdalla näkyy hyvin katkoviivoin merkittynä, miten vanha valtatie 12 -linjaus on nyt maisemoitu näkymättömiin. Kaikki ennusmerkit antavat olettaa, että tämä nykyinen järjestely taitaa vihdoinkin olla se lopullinen…Siltojen yli, teiden aliTienkäyttäjälle kehätien aloituspiste eli harppaus 1990-luvulta 2020-luvulle on varsin huomaamaton, sillä tie jatkuu suurin piirtein samanlaisena moottoriliikennetienä kohti Lahtea. Länsipäässään kehätie kulkee liki asumattomalla maaseudulla, jopa niin, ettei Nostavan eritasoliittymä vielä johda kuin yhdelle yksityistielle. Tänne saadaan kuitenkin aikanaan Hollolan kunnan kaavoittamia yhteyksiä muun muassa kuljetusyrittäjien tarpeisiin.Kun ollaan ylitetty kaksi suurta laaksosiltaa, Vähäjoen ja Luhdanjoen sillat, Lahden Okeroisissa kehätie alittaa aikaisemmin pahasti ruuhkautuneen Ala-Okeroistentien ja levittäytyy saman tien nelikaistaiseksi moottoritieksi.Pian ylitse menevät myös Helsingintie, joka 1980-luvun puoliväliin asti toimi vielä Nelostienä, sekä keskustan ja eteläosan kauppakeskittymät yhdistävä Uudenmaankatu, joka sekin levitettiin kehätietöiden myötä nelikaistaiseksi.Näiden lomiin sijoittuvat myös kehätien kaksi tunnelikokonaisuutta, Patomäki ja Liipola, joista jälkimmäinen on jo liki kilometrin mittainen. Lopuksi tullaan valtatie 4:n moottoritielle, jonka kanssa 12-tie kulkee hetken matkaa kehätiehankkeen yhteydessä rakennettuja lisäkaistoja pitkin, ja jatkaa sitten matkaansa Joutjärveltä kohti Nastolaa 1980-luvulla rakennettua leveäkaistatietä pitkin.Vaikka koko tieosuus on nyt avattu liikenteelle, niin pitkämatkalaisilta kuin paikallisilta menee vielä hetken aikaa tottua uuteen väylään ja sen mahdollistamiin reitteihin. Yksi asia on kuitenkin varma: matka Lahdessa ja Lahden ohi on aiempaa sujuvampi – minkä myös kartasta katsomalla voi selkeästi havaita.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus, Jussi Saarinen ja VäyläMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa