20.10.2024 Matkailu Leikityttääkö? Tarton upea lelumuseo verestää lapsuusmuistoja Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykyään, kun älypuhelin ja muut digilaitteet lienevät jo korvanneet monella lapsella erilaisten lelujen määrää, on hyvä muistella lelujen historiaa. Etelänaapurissamme niissä on ollut myös omat vivahteensa. Tarton vanhasta keskustasta löytyy hieno vanha 1700-luvun lopulta oleva puurakennus, johon on pakattu kahteen kerrokseen tuhansia leluja. Riippuen siitä, kuinka vanha kävijä on, osa leluista vie myös aikamatkalle omaan lapsuuteen. Myös se kiehtoo, että tuttujen lelujen sekaan luo oman eksotiikkansa Neuvostoliiton aikaiset lelut. Etenkin avaruuslelut olivat sankarikosmonauttien aikaan suuressa suosiossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kiehtova kaikenikäisille Museossa on erilaisia leikkikaluja pitkältä ajanjaksolta. Tämä runsaus on ehdottomasti museon suurin vahvuus. Eri aikakausilta olevien lelujen ansiosta aikuisille on tarjolla rakkaita muistoja lapsuudesta, kun taas nuoremmille riittää ihmeteltävää siinä, millaisilla leluilla vanhemmat ja isovanhemmat ovat aikoinaan joutuneet/saaneet leikkiä. Museossa maalataan myös hienosti ajankuvaa leikkikaluihin; näytillä on esimerkiksi vanhoja valokuvia vuosikymmenten takaa, joissa näkyy virolaisten vanhoja itse tehtyjä leikkikaluja. Myös noita vanhoja puisia jousipyssyjä ja elämiä katsellessa matkustetaan ajassa useampi vuosikymmen taaksepäin. Voi vain kuvitella, millainen tunneside nuorella lapsella on ollut itse tehtyyn leluun. Ajankuvaa maalataan myös kokonaisella huoneella. Itsenäistymisen jälkeiseltä 1990-luvulta oleva virolaisen teinin huone muistuttaa siitä, miten nopeasti länsimaiset lelut ja pop-idolit löysivät tiensä myös virolaisten lasten huoneisiin. Mielenkiintoinen on myös katsaus virolaisten taiteilijoiden valmistamiin leluihin. Vanerista sai ennen aikaan vaikka mitä. Ja totta kai lelumuseoon kuuluu myös leikkihuone. Jos lapsia käy kyllästyttämään lelujen katselu, heille voi tarjota mahdollisuuden leikkiä sillä aikaa, kun vanhemmat jatkavat fiilistelyä pelkästään näytillä olevien lelujen kanssa. Fiksua, sillä kun leluja on esillä yhteensä yli 5000, ihan hetkessä ei museota tule käytyä läpi – ei, vaikka vitriinejä tarkastelee vain hieman ylimalkaisesti. Baltian suurin lelumuseo Erilaisten lelujen kattaus on suuri paitsi määrältään myös aikajanaltaan. On helppo veikata, että kaikenikäiset törmäävät siellä tuttuihin leluihin. Etenkin 1960- ja 70-luvulla lapsuuttaan viettäneille museon kokoelmista löytyy varmasti sellaisia leluja, joiden olemassaolon on jo unohtanut. Leluja on myös hyvin tasapuolisesti sekä poikien että tyttöjen kokoelmista, joskin erityisesti erilaisia nukkeja on museossa tosin todella runsaasti. Moni muistaa varmasti myös paperinuket, joita leikeltiin aikakauslehtien sivuilta, ja joita sitten vaatetettiin. Nukkejen tyylimuutoksia vuosikymmenten varrella on hauska seurata. Myös nukkekotien kehitys vuosien varrella on kiehtovaa katsottavaa. Enemmänkin poikien maailmasta löytyy sitten pelti- ja muoviautoja, pikkusotilaita, laivoja sekä veneitä, lentokoneita, pienoisrautateitä… Ja puulelujen kehitys on tietysti erityisen mielenkiintoinen – kuten myös rakennussarjojen. Myös erilaisille peleille on annettu hyvin tilaa. Esillä on kaikkea mahdollista lautapeleistä yksinkertaisiin pelikortteihin. Museon kotisivut: https://www.mm.ee/ Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? – Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 5.8.2026 Lentokoneet Lufthansan lomalentoyhtiö Discover Airlines lentää kesällä 2027 Frankfurtin jättilentoasemalta Savonlinnaan, mikä on melkoinen täydennys Savonlinnan nykyisiin ostolentoihin Helsingistä 4.8.2026 Matkailu Kotkaniemi – P. E. Svinhufvudin kiehtova ja näyttävä kotimuseo Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 15.9.2026 Esittely Uusittu Volvo on XC60 on järjen voitto, vaikka sähköinen toimintamatka hätkähdyttää 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa