27.10.2019 Liikenne Liikenneturva: jalankulkija määrää piha- ja kävelykaduilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Noin kaksi viidestä suomalaisesta kokee vieraassa taajamaympäristössä ajamisen haastavaksi. Liikenneturva muistuttaa piha- ja kävelykaduilla liikkumisen säännöistä. Pihakadun liikennemerkki kuvaa tilaa kaikille yhteiseksi, jossa niin autoilijoiden kuin pyöräilijöidenkin on väistettävä jalankulkijaa ja annettava tälle esteetön kulku. Myös ajonopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi, suurimmillaan 20 kilometriin tunnissa, muistuttaa Liikenneturva. – Riittävän alhainen nopeus, omista aikeista kertominen ja muiden huomioiminen ovat tarpeellisia sujuvan ja turvallisen liikenteen takaamiseksi. Edellä mainittujen sääntöjen lisäksi monelle voi olla epäselvää sekin, että pihakadulta tielle tulevan kuljettajan on aina väistettävä muuta liikennettä, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo ohjeistaa. Pihakadusta kertovien liikennemerkkien seuraaminen on oltava erityisen tarkkaa, kun alue ei ole entuudestaan tuttu. Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia suomalaisista kokee ajamisen vieraassa taajamaympäristössä haastavaksi. – Aina on tietysti tiedettävä, millaisella kadulla ajaa, jotta osaa ottaa sen erityispiirteet huomioon. Kyselyn tulos kertoo, että moni tiedostaa haasteet vieraassa ympäristössä. Tällöin voi ajatella, että huomiointi olisikin erityisen skarppia, Vuoristo sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kävelykadulla saa pyöräillä – kävelijöiden ehdoilla Pihakadun lisäksi jalankulkija on herra myös kävelykadulla, jossa saa kävelemisen lisäksi ajaa myös pyörällä. Pyöräilijää koskee kävelykadulla samat säännöt, kuin pihakadulla. Eli nopeus on sovitettava jalankulkijoiden mukaan, eikä se saa nousta yli 20 km/h. Lisäksi pyöräilijän on annettava jalankulkijalle esteetön kulku. Autolla on harvoin oikeutta ajaa jalkakäytävällä. – Autolla ei kävelykadulle useimmiten ole asiaa – moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa kuljettaa vain kadun varrella olevalle kiinteistölle, mikäli sinne ei ole järjestetty muuta reittiä, Vuoristo muistuttaa. Vuoristo huomauttaa myös, että tilanteet eivät ole aina mustavalkoisia, tilaa kannattaa antaa toiselle jos sille on tarvetta liikenteen sujuvoittamiseksi. – Suvaitsevaisuus ja tilan antaminen tarvittaessa muille on viisasta myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kesken. Liikenne perustuu yhteispeliin, ja nopeammin liikkuvien vastuulla on ottaa huomioon hitaammin etenevät. Näe ihminen liikenteessä. Lähde: Liikenneturva Kuvituskuva: Moottorin arkisto/Antti Hentinen Lue myös: Liikenneturva: yli puolella pyöräilijöistä valo käytössä – mutta vain edessä Liikennekasvatus alkaa jo lapsena – liikenneturvallisuusviikko taas käynnissä Liikenneturvan yksinkertainen neuvo turvallisempaan liikenteeseen Liikenneturva: Miksi ratissa ovat hermot kireällä – ja mitä asialle voi tehdä? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 5.6.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 Sportswagon – hyvää yötä viimeinen mam…farmari? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km