2.6.2023 Liikenne Tässä Liikenneturvan vaatimukset hallitusohjelmaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pasi Anteroinen: Liikenteestä käytävä keskustelu on kärjistynyt, mutta olisi muistettava, että suuri osa ihmisistä on liikenteen sekakäyttäjiä. Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroisen terveiset hallitusohjelmaa muotoileville kiteytyvät kolmeen keskeisimpään liikenneturvallisuuden haasteeseen, joihin tulisi löytää kohennusta tai ratkaisu.– Keskeisimmät haasteet ovat nuorten liikenneturvallisuus, päihteet liikenteessä ja ylinopeudet, Anteroinen linjaa.Hän on huolissaan siitä, että liikenteestä käytävä keskustelu on kärjistynyt, etenkin sosiaalisen median alustoilla, ja mielipiteiden äänenpainot ovat voimistuneet.– Olisi muistettava, että kuitenkin suuri osa ihmisistä on liikenteen sekakäyttäjiä – ja rooli liikenteessä vaihtuu kulloisenkin kulkumuodon mukaan. Ja kun niukoista resursseista on kova kilpailu, herättävät varsinkin kaupunkitilan jakamisessa kaikki muutokset intohimoja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKypärä päähän polkijoille!Liikenneturva on aiemminkin tuonut esiin kantanaan, esimerkiksi 2020 käyttöön otetun uuden tieliikennelain muokkaamisen yhteydessä, että polkupyöräilyyn ja kypärän käyttöön tulisi tehdä lakitekstiin muutos: kirjaus ”yleensä käytettävä” tulisi muuttaa selkeästi muotoon ”on käytettävä”.– Uudessa tieliikennelaissa olisi silti käyttämättömyyden sanktioimattomuus voitu säilyttää jättämällä käyttövaatimuksen rikkominen ilman liikennevirhemaksua. Pyöräilyssä kypärän käyttöaste on vähitellen noussut noin 50 %:n tasolle, Anteroinen taustoittaa.Hänen mukaansa yhteiskäyttöisten polkupyörien ja sähköpotkulautojen osalta kypärän käyttö on vaatimatonta.– Ensin meidän pitää päästä tasolle, että enemmistö kansasta vaatii kypärän käyttöä, ja ei hyväksy palvelua, jossa suojavälineitä ei ole tarjolla.Vakavasti otettavaa ajoneuvon ajamistaPyöräily ja sähköpotkulautailu tulisi Anteroisen mukaan nähdä vakavasti otettavina liikennemuotoina ja ajoneuvon ajamisena.– Ajoneuvon ajamiseen turvallisesti ei kuulu päihtyneenä ajaminen. Ehdotus promillerajasta pyöräilyyn ja potkulautailuun on yksi keino kohti päihteettömämpää liikennettä.Liikenneturva pitää tärkeänä, että tuleva hallitus sitoutuu liikenteen nollavisioon ja välitavoitteeseen puolittaa liikennekuolemien määrä vuoteen 2030 mennessä.Nopeusrajoitukset uusharkintaanAnteroinen kannattaa kaupunkikeskustoissa nopeusrajoitusten uusharkintaa.– Nopeusrajoituksen laskeminen 30 km/h on yksi keino. Kaupungeissakin tarvitaan myös autoliikenteen sujuvuutta, silloin tulee suojattoman liikenteen turvallisuus turvata muilla keinoin. Kaikkiaan nopeusrajoituksen alentaminen yksi ei riitä, vaan tarvitaan myös keinot nopeusrajoitusten noudattamiseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLiikennekasvatus retuperälläLiikennekasvatus on Anteroisen mukaan jäänyt liian vähälle koulujen arkiopetuksessa.– Liikennekasvatus tulisi kirjata toisen asteen ja ammattikoulujen opetussuunnitelmiin velvoittavaksi.Onko käynyt niin, että ne nuoret, jotka eivät suorita ajokorttia, eivät myöskään aidosti tunne liikennesääntöjä? Onko ongelma, jos sääntöjen tuntemus on pintapuolista, ja tämä joukko on kuitenkin muilla kulkuneuvoin mukana liikenteessä?– Yhdellä sanalla kyllä.– Ajokortin suorittaminen on toimenpide, jossa viimeistään on liikennesääntöjä opeteltava ja osattava tutkinnon suorittamiseksi. Kun se jää pois, niin silloin on riski, että sääntötietämys jää puutteelliseksi tai virheelliseksi, Anteroinen tähdentää.Hänen mukaansa ajokortin suorittamiseen liittyy sääntöjen lisäksi myös muuta liikennekasvatuksellista näkökulmaa.Uudella ministerillä riittää työsarkaaPasi Anteroisen mukaan uudelle pian valittavalle liikenneministerille kuuluu edelliseltä hallitukselta kesken jäänyt ajokorttien poikkeuslupamenettelyn uudistaminen, jossa hänen mukaansa tulee huomioida uudistettavana olevan ajokorttidirektiivin tuomat muutokset.– Sähköpotkulautojen turvallisuusongelmien ongelmien ratkaisemiseksi on esitetty useita toimenpiteitä. Liikenneturva kannattaa edelleen kuntien toimilupamenettelyyn pohjautuvaa ratkaisua.Päihteettömämpään liikenteeseen tarvitaan Anteroisen näkemyksen mukaan useita toimenpiteitä, jossa liikenneministeri tarvitsee oikeusministeriä avuksi.– Muun muassa alkolukkojen käyttöä tulee lisätä, ja siihen ajokieltojen pidentäminen muiden Pohjoismaiden tapaan on yksi keino. Myös huumausaineita liikenteessä koskevan lainsäädännön uudistamiseen löytyy malleja naapureista. Sisäministeriä ja valtiovarainministeriä taas tarvitaan saattamaan liikennevalvonnan resurssit kuntoon.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Liikenneturva / Nina Mönkkönen Lähde: Liikenneturva Otsikkoa muokattu 5.6. klo 15.32. Artikkelia muokattu 8.6. klo 11.15.: onnettomuuskustannuksia koskevat lainaukset selvyyden vuoksi poistettu. Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa