15.12.2022 Liikenne Liikenteen kuolemat eivät taltu kuten Norjassa, jossa alle sata kuolemaa vuodessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa tutkitaan kaikki kuolonkolarit tarkoin, mutta niiden vuosittainen määrä ei alentuakseen alle kahdensadan. Satoja ihmisiä kuolee ja useita tuhansia ihmisiä vammautuu Suomen liikenteessä joka vuosi. Viime vuonna tieliikenteessä kuoli 225 ihmistä ja loukkaantui 3 863 ihmistä. Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä kuolleita oli tilastoitu 156. Liikennevahinkoja ilmoitetaan vakuutusyhtiöille vuosittain noin 100 000.Vaikka liikennevahinkojen määrä Suomessa on laskenut sitten takavuosikymmenien, on liikenne kuitenkin vakava uhka kansalaisten terveydelle. Vaikka ajetut kilometrit ja autojen määrä teillä ovat moninkertaistuneet, eivät liikennekuolemat kuitenkaan ole onneksi nousseet samassa suhteessa.Kuolinluvut ovat kuitenkin pysyneet viime vuodet sitkaasti yli 200 kuolonuhrissa vuosittain.Vuosien 2009–2020 välillä onnettomuudet tieliikenteessä ovat vaatineet vuosittain keskimäärin 252 ihmisen hengen. Kehitys ei ole ollut kovin nopeata aivan viime vuosinakaan: 2015–2021 tieliikenteessä sattui keskimäärin 238 kuolemaa vuosittain.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNorjasta saa ottaa malliaVertailun vuoksi. Suomessa on tieliikenteessä noin 2,8 miljoonaa henkilöautoa, naapuruusmaa Norjassa on noin 2,9 miljoonaa henkilöautoa. Norjan tieliikenteessä kuoli 80 ihmistä viime vuonna.Norjassa on päästy pysyvästi alle kahdensadan tieliikenteessä kuolleen vuonna 2011, ja alle sadan kuolleen vuonna 2020, kertoo tutkija Rune Elvik, joka työskentelee Oslossa Kuljetustalouden instituutissa (Institute of Transport Economics), Norjan liikenteen tutkimuskeskuksessa.Sinnikästä ehkäisytyötäNorjassa on tapahtunut merkittävää liikenteen turvallisuuden kohentumista: tieliikenteessä kuolleiden määrä laski yli 70 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2021 tultaessa, Elvik taustoittaa.Oma osansa onnistumisella on esimerkiksi teiden kunnosta huolehtimisella: kaksi kolmasosaa Norjan moottoritiekilometreistä on rakennettu sitten vuoden 2000.Elvikin mukaan kehitys ei kuitenkaan ole tapahtunut itsestään, omavoimaisesti tai ilman sen eteen tehtyä työtä. Siinä työssä merkkipaaluna voi pitää vuotta 2002, jolloin Norjassa käynnistettiin valtakunnallisen nelivuotisen liikenneturvallisuussuunnitelman laatiminen.Tuorein vuosien 2022–2025 suunnitelma on siis jo kuudes huolellisesti valmisteltu ja yhteiskunnan eri liikennetahot yhteen hitsaava listaus kehityksestä ja epäkohdista, jotka vaativat huomiota ja toimia turvallisuuden kohentamiseksi liikenteessä.Suomessa ollaan alkumetreillä, sillä uusi valtakunnallinen liikenneturvallisuusstrategia on tehty vuosiksi 2022–2026.”Olemme jäljessä tavoitteista”Pohjoismaissa tieliikenteen turvallisuuden kehitys on ollut ripeämpää kuin Suomessa, kuten Moottori on aiemmin uutisoinut otsikolla Suomi jää jälkeen pohjoismaista tiekuolemien ehkisyssä. Poliisin tietoanalyytikon keräämät vertailutiedot koskevat vuosia 2019 ja 2020. Suomessa sattui noina vuosina 3,8 ja 4,1 tieliikennekuolemaa 100 000 asukasta kohden. Vastaavat luvut Ruotsista ovat 2,1 ja 2,0 kuolemaa 100 000 asukasta kohden, ja Norjasta 2,0 ja 1,7 kuolemaa 100 000 asukasta kohden.Norjassa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2030 tieliikenteessä kuolee ja vakavasti loukkaantuu korkeintaan 350 ihmistä vuodessa, josta luvusta kuolemia olisi korkeintaan 50. Norjassa loukkaantui vakavasti viime vuonna liikenteessä 569 ihmistä, sitä edellisenä vuonna 627 ihmistä.– Luvut ovat laskeneet mukavasti, joskin olemme kuitenkin hieman jäljessä tavoitteista. Tavoitteet on yhä mahdollista saavuttaa, vaikkei se tule olemaan helppoa, Elvik pohtii.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikki tutkitaan riippumattomastiSuomessa Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat riippumattomasti kaikki kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet. Onnettomuustietoinstituutti (OTI) koordinoi tutkijalautakuntatyötä, mutta ei puutu lautakuntien riippumattomaan työskentelyyn.Onnettomuuden tutkinta aloitetaan yleensä välittömästi onnettomuuspaikalla. Tutkinnassa kerätään yksityiskohtaista tietoa kuljettajista, ajoneuvoista, teistä ja olosuhteista.Tutkinnassa selvitetään liikenneonnettomuuden kulku, riskitekijät, seuraukset ja olosuhteet onnettomuuden syiden selvittämiseksi. Onnettomuuksia tutkitaan kaikkiaan noin 350–400 vuosittain.Onnettomuustutkinnan keskeisimpänä tavoitteena on liikenneturvallisuuden edistäminen. Puolueetonta tutkimustietoa käytetään hyväksi liikenneturvallisuus- ja viranomaistyössä sekä viestinnässä. Onnettomuustutkinnassa ei oteta kantaa syyllisyys- tai korvauskysymyksiin.Liikenneonnettomuuksien syitä selvittäessään lautakunnat ovat itsenäisiä ja riippumattomia. Lautakunnat tekevät tutkimansa perusteella esityksiä liikenneturvallisuutta parantaviksi toimiksi.OTKES tutkii suuronnettomuudetOnnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) tehtävänä on tutkia suuronnettomuudet ja suuronnettomuuden vaaratilanteet riippumatta niiden laadusta sekä ilmailu-, raideliikenne- ja vesiliikenneonnettomuudet ja niiden vaaratilanteet.OTKES tutkii siis esimerkiksi seuraavan kaltaisia tieliikenneonnettomuuksia: ketjukolari, henkilöauton ja tilataksin törmäys, linja-autopalo, linja-auton suistuminen tieltä.Näissä kolareissa on siis ollut joko useampia kuolleita ja loukkaantuneita tai onnettomuuden äityminen vakavaksi olisi ollut hyvinkin mahdollista. Seurauksiltaan vähäinenkin tapahtuma tai vaaratilanne voidaan tutkia, jos se aiheutti vaaraa usealle henkilölle.OTKESin tutkinnan aloittamisesta päätettäessä otetaan huomioon tapahtuman vakavuus ja uusiutumisen todennäköisyys. Tutkimuskynnys ylittyy myös, jos tutkinnan arvioidaan tuottavan merkittävää tietoa yleisen turvallisuuden parantamiseksi ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Onnettomuustietoinstituutti ja Marko Jokelaa:4:{i:0;s:6:"107455";i:1;s:6:"108443";i:2;s:6:"122043";i:3;s:6:"108431";} Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa