11.9.2023 Ajoneuvot Lisää tuhteja lootuksenkukkia – jopa yli 900-hevosvoimainen Lotus Emeya iskee suoraan sähkösedaneiden syvimpään päähän Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä E:llä alkava nimi on jälleen ainoita asioita, joka liittää Lotus-uutuuden sen taustalta löytyvään vahvaan urheiluautoperinteeseen. Muilta osin - täysin päinvastoin kuin ennen - Emeyassa luotetaan suureen kokoon ja aivan valtavat mittasuhteet saaneisiin voimavaroihin. Lotuksen historiasta löytyy silti neliovinen malli, joka kulkee kovempaa. Jos asiaa tarkastelee pelkästään Lotuksen omaan historiaan peilaten, jopa vielä Geely-aikakauden alussa, asetelma on jokseenkin sama kuin jos vaikkapa Crocs alkaisi valmistaa maihinnousukenkiä tai jos Piaggio muuttaisi Vespan Ducati Diaveliksi.Vähän aiemmin nähtyyn SUV-malli Eletreen nähden Emeya hyötyy matalammasta koristaan ja näin melko laillakin pienemmästä ilmanvastuksestaan sekä hieman vähentyneestä omamassastaan, mutta totuushan on edelleen se, että suorituskykymielessä kaikki on laskettu kahden äärimmäisen sähkömoottorin ja niistä välittömästi irroitettavissa olevan huippuväännön varaan.Lotus itse luonnehtii Emeyaa Hyper-GT:ksi eli Hyper grand toureriksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHaluaa peitota tiedät-kyllä-kenetEmeya jalkauttaa Lotuksen sähkösedaneiden valiojoukkoon, johon on muutaman vuoden aikana saatu jokunen kolmen sekunnin alittaja 0 - 100 km/h -mittapuussa. Luokka on kilpailtu, ja sinne on alati tunkua sekä perinteisten automerkkien että vasta-alkajien puolelta. Lotusta on vaikea lukea tässä tilanteessa oikein kumpaankaan sarjaan, mutta mikäli luvut paikkansa pitävät, ykkösvastustajat ovat selvillä: Tesla Model S Plaid (jota ilman seuraavaksi lueteltavia ei edes olisi olemassa), Lucid Air, Porsche Taycan Turbo S ja Zeekr 001FR. Tässä porukassa ei armoa tunneta ja liittolaiset ovat vähissä.Lotus Emeyan kerrotaan hoitavan paikaltaankiihdytyksen nollasta sataan 2,78 sekunnissa, mikä on ainakin sadasosiin mentäessä parempi kuin Taycan Turbo S:n 2,80 sekuntia. Suorituskyvyn mahdollistaa nelivetojärjestelmä, joka pystyy Lotuksen mukaan jopa 905 hevosvoimaan ja 985 newtonmetriin. Virtansa moottorit saavat järeästä, 102 kilowattitunnin akustosta. Emeya on hypersedan, mutta myös ehta luksusauto. Alcantara-sisustuksen lomasta voi löytää viimeisen päälle digitekniikkaa, kuten valtavan HUD-näytön ja aktiivijousitus ottaa tuntumaa tien pinnasta 1 000 kertaa sekunnissa.Ulkonäöltään Emeya on vahvasti sukua Eletrelle. Ajatuksen voisi tiivistää niin, että Emeya on yksinkertaisesti sedan-mallinen versio Eletrestä.Onko Emeya nopein sedan-mallinen Lotus koskaan? - Yksiselitteisesti EIJos pelkästä huippunopeudesta puhutaan, saa Emeya pelätä autoa, joka oli 30 vuotta sitten yhdenkään Ison-Britannian poliisiauton saavuttamattomissa. Puhumme Lotus Carltonista, joka on Opel/Vauxhall Omega A:n jatkokehitelmänä Emeyan edeltäjä neliovisena Lotus-mallina. Mallia käsiteltiin jokin aika sitten Moottorin Nimi muutettu -juttusarjassa.Saarivaltakunnassa herätti siis 90-luvun alussa suurta huolta ja närkästystä se tosiasia, että Lotus Carltoneita varastettiin suhteettoman paljon, ja niillä päästiin kaikkia käytössä olleita poliisiautoja karkuun jopa 285 km/h ylittäneellä huippunopeudella. Jopa Ison-Britannian parlamentti paheksui auton julkista mainostamista. 3,6-litraisella rivikuudella varustetulla Carltonilla pääsisi myös Emeyaa karkuun, sillä sähköhypersedanin huiput tulevat vastaan "jo" 255 km/h kohdalla. Emeyan saakin kiinni jo useampi Britannian poliisiautomalli.Käyttääköhän Lotus tätä tietoa Emeyan mainonnassa?Lähde ja kuvat: Lotus Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 3.12.2024 Autoilu Autojen ensirekisteröinnit jäämässä tänä vuonna viime vuotta selvästi alhaisemmaksi 3.12.2024 Esittely Koeistuttu: Ford Puma Gen-E – kompakti ulkoa, tilayllätys sisällä 2.12.2024 Ajoneuvot Jollain tuli mitta täyteen – Carlos Tavares eroaa välittömästi Stellantiksen toimitusjohtajan paikalta 2.12.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland julkisti kovat luvut: reilut 20 miljoonaa euroa ja yli 260 000 kävijäkokemusta 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 1.12.2024 Ajoneuvot Maserati GranTurismo 110 Anniversario juhlii atrainmerkkiä jatkuvista tuotantotauoista huolimatta 30.11.2024 Uutinen Lotukselle lataushybridejä hiipuvassa sähkökysynnässä – ja samalla vältetään tuontitullit 29.11.2024 Uutinen Helsingin huoltotunneli ajokäyttöön, ydinkeskustan saavutettavuus kohenisi, linjaa Helsingin seudun kauppakamari 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: ”meillä on 12-14 kuukautta aikaa” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 2.12.2024 Koeajo Koeajo: BMW i4 M50 xDrive – suosiolle on syynsä 1.12.2024 Koeajo Koeajo: Ford Capri – ei nimi autoa pahenna tai paranna 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 25.11.2024 Koeajo Koeajo: Volvo V90 – kyllä suomalainen farkkukansa tietää 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: "meillä on 12-14 kuukautta aikaa" 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 21.11.2024 Liikenneturvallisuus Päivän kuva: talvi tuli liikenteeseen rytinällä 7.11.2024 Autoilu Teslan haamujarrutuksia on raportoitu ympäri maailmaa – suomalainen Teslan omistaja aloitti taistelun autojättiä vastaan