9.3.2025 Lentokoneet Lontoon Heathrow on kapasiteettinsa huipussa – keskustelu käy kuumana kolmannen kiitotien rakentamisesta Euroopan vilkkaimmalle lentoasemalle Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander, Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Asutuksen ja infrastruktuurin lähes kokonaan ympäröimän Heathrow'n kapasiteetti ei voi enää juurikaan kasvaa ilman kolmatta kiitotietä, mutta kaikki eivät sellaisen puolesta liputa. Lontoon Heathrow'lla on käsissään massiivinen positiivinen ongelma. Lentoasema, joka palvelee erästä maailman tärkeimmistä ja suurimmista kaupungeista päälentoasemana, ja joka toimii eräänä maailman merkittävimpänä vaihtokenttänä kansainväliselle liikenteelle, ei voi tämänhetkisessä tilanteessaan juurikaan enää kasvattaa kapasiteettiaan. Heathrow'ta käytti vuoden 2024 aikana ennätykselliset 83,9 miljoonaa matkustajaa. Se on peräti 4,7 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2023. Mikä vielä parempaa, luku on kokonaiset kolme miljoonaa parempi kuin vuonna 2019. Tuo vuosi oli edellinen ennätysvuosi, ja samalla viimeinen kokonainen vuosi ennen covid-pandemiaa. Vuoden 2019 lukujen selvä ylittyminen tarkoittaa siis, että pandemiaa edeltävät luvut on toisena kokonaisena sen jälkeisenä vuotena saavutettu ja peräti ylitetty. Mikä sitten on ongelma, Heathrow ei pysty ottamaan enää vastaan juurikaan nykyistä enempää lentokoneita eli lentoliikenteen näkökulmasta se on kapasiteettinsa ylärajalla. Tämä taas tarkoittaa, että maksavien matkustajien määrää voi kasvattaa vain tuomalla kentälle aiempaa suurempia lentokoneita, mutta silläkin on rajansa, eivätkä ne rajat ole kovin kaukana. Heathrow'n slotit eli operointioikeudet ovat eräät maailman kalleimmista, ja lentoyhtiöt joutuvat käymään niistä kovaa kilpailua. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKolmas kiitotie kiikarissaHeathrow'lla on monista jättikentistä poiketen vain kaksi kiitotietä käytössään. Ne ovat 09L/27R ja 09R/27L, jotka siis kulkevat vierekkäin samansuuntaisesti itä-länsisuunnassa. Molemmilla kiitoteillä on hyvin pituutta, toisella 3,66 kilometriä ja toisella 3,9 kilometriä. Pääosa terminaalirakennuksista, kuten Finnairin käyttämä terminaali 3 ja British Airwaysin oma terminaali 5, sijaitsevat kiitoteiden välissä. Kuten Heathrow'lta käsin lentäneet ovat saattaneet huomata, kaikenlainen infrastuktuuri, myös tiheään asutut asuinalueet, ympäröivät kenttää lähes joka puolelta. Heathrow on siis tavallaan jumissa kahden kiitotien ratkaisussaan, joka erottaa sen monista muista huomattavista lentoasemista, kuten neljän kiitotien Frankfurtista, kuuden kiitotien Amsterdamista, viiden kiitotien Pariisin Charles de Gaulle'sta, viiden kiitotien Atlanta Hartsfield-Jacksonista (maailman vilkkain lentoasema) sekä toki myös kolmen kiitotien Helsinki-Vantaasta.British Airwaysin Boeing 777 laskussa kiitotielle 27L, joka sattuu kuvan ottohetkellä olemaan laskeutuvan liikenteen käytössä. Kyse on yksi noin 650 jokapäiväisestä laskeutumisesta Heathrow'lle. Yhteensä lento-operaatioita nähdään kentällä noin 1 300 päivittäin. Kolmas kiitotie olisi siis Heathrow'lle kestävä ja taloudellinen ulospääsy kapasiteettiongelmasta. Tällä kannalla on Heathrow'n johtoporras, joka on nyt virallistanut kantansa poliittisille elimille. Tukea ajatukselle löytyy myös muun muassa Ison-Britannian parlamentista, monilta etujärjestöiltä, useilta muilta Ison-Britannian lentoasemilta sekä monilta lentoyhtiöiltä. Mahdollinen kolmas kiitotie sijoittuisi samansuuntaisesti kahden nykyisen kiitotien kanssa kentän luoteispuolelle, josta ainoat vapaat alueet kentän ympärillä löytyvät. Siitä tulisi myös jonkin verran lyhyempi kuin kahdesta nykyisestä kiitotiestä. Pormestari poikkiteloinKaikki eivät ole samaa mieltä Heathrow'n laajennussuunnitelmista, ja ehkä huomattavin hanketta avoimesti vastustamaan asettuneista henkilöistä on Lontoon pormestari sir Sadiq Khan. Työväenpuolue Labouria edustava Khan perustelee kantaansa ympäristöasioilla. Lontoo on jo vuosisatojen ajan tunnettu ilmanlaatuongelmistaan, mutta olot ovat tältä osin historian varrella asteittain parantuneet. Lontoossa otettiin vuonna 2019 käyttöön niin sanotut ulez-alueet eli ultra-low emission zonet, suomeksi siis ultravähäpäästöiset alueet. Ulez-alueet rajoittavat liikenteen päästöjä eri tavoin, niitä laajennettiin viimeksi vuonna 2023, ja ne ovat tutkimusten mukaan vähentäneet Lontoon typenoksidipäästöjä 4,8 prosentilla ja hiilidioksidipäästöjä yhdellä prosentilla. Alueellisesti ilmanlaatu on varmasti parantunut reilusti enemmän. Khan on sitä mieltä, että yksityisomisteisen Heathrow'n laajennus ulosmittaisi ulezien avulla saavutetut päästövähennykset. Khanin mukaan tälläkin hetkellä Lontoon länsiosissa Heathrow'n alueella on päästökeskittymiä, eikä olisi oikein, että lentoasema ottaisi hyödyn päästövähennyksistä kasvattamalla omia päästöjään. Lisäksi lentomelu kasvaisi alueella entisestään. Khan on BBC:n mukaan myös väittänyt, ettei Heathrow "olisi halukas" kantamaan kustannuksia, joita kentän laajentaminen aiheuttaisi Lontoon kaupungin infrastruktuurille. Niitä ovat muun muassa raideyhteyksien, kuten Lontoon metron Piccadilly Linen sekä Elizabeth Linen lisäkapasiteettitarve sekä mahdollinen ympäröivien kehäteiden, kuten kentän länsipuolitse kulkevan moottoritie M25:n uudelleenjärjestelytarve. Joissain esitetyissä suunnitelmissa kolmas kiitotie nimittäin ajettaisiin ristiin M25:n kanssa, jolloin tämä erittäin vilkas moottoritie pitäisi järjestää kulkemaan tunnelissa kiitotien alitse. Heathrow'n hallinto ei allekirjoita pormestarin väitettä haluttomuudestaan osallistua kustannuksiin. Heathrow sen sijaan aikoo toimittaa suunnitelman laajennuksesta kesään mennessä. Lentoaseman johtaja Thomas Woldbyella on jo selkeä tavoite kolmannen kiitotien aikataulusta. Hänen mukaansa kiitotien avajaiset ajoittuisivat Ison-Britannian seuraavan parlamenttikauden loppuun. Nykyinen parlamenttikausi alkoi viime kesänä, ja koska parlamenttikausi kestää Britanniassa viisi vuotta, tämän suunnitelman mukaan ensimmäinen kone nousisi Heathrow'n pitkään ja hartaasti keskustellulta kolmannelta kiitotieltä kymmenen vuoden kuluessa. Lähteet: London Evening Standard, BBC, Reuters Lue lisää Kaikki artikkelit 3.5.2025 Lentokoneet Boeing 787 Dreamliner saavutti merkittävän virstanpylvään – kuljettanut miljardi matkustajaa nopeammin kuin yksikään toinen laajarunkokone 1.5.2025 Lentokoneet Wet lease on päivän sana Suomen lentoliikenteessä – syinä mm. työtaistelut ja Pratt & Whitney -moottoreiden ongelmat 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta – uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 13.4.2025 Lentokoneet Finnair panostaa ensi vuonna pohjoiseen – uusi reitti Norjan Altaan ja lisäpanostuksia ympäri Pohjolaa 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 7.4.2025 Lentokoneet SAS vahvistaa Etelä-Suomen ”maakuntakenttien” lentoyhteyksiä uudella reitillään Kööpenhaminasta Turkuun 6.4.2025 Lentokoneet Suomen Ilmavoimienkin yhteyskoneena toimiva Pilatus PC-12 päivitettiin maailman kehittyneimmällä ohjaamojärjestelmällä 31.3.2025 Lentokoneet Japan Airlines toi Boeing 777-300ER:n kesäkaudeksi Helsinki-Vantaalle, vaikka on jo eläköittämässä tätä maailman suurinta kaksimoottorityyppiä 28.3.2025 Lentokoneet Helsinki-Vantaan kiitotie 2 sulkeutuu pian yli neljäksi kuukaudeksi remontin takia – vaikutuksia meluun ja liikenteeseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa