Maistiainen: Benelli 502 C – Jotakin erittäin tuttua

Nykyisin kaukoidässä valmistettavan Benellin suunnittelutoimisto on yhä Italiassa, mikä näkyy myös Benelli 502 C:n muodoissa. Joidenkin mielestä jopa niin paljon, että muotojen suunnittelussa mallia epäillään otetun Ducati Diavelista.

Benellin nykyvalikoimiin kuuluu viisi moottorivaihtoehtoa, joista 502 C:n viisisataakuutioinen rivikakkonen on toiseksi suurin. Teholukema on tarkalleen A2-korttiluokan maksimi 35 kilowattia eli 47,6 hevosvoimaa. Saman moottorin liikuttamana kulkee myös Benellin kaksi muuta mallia, seikkailupyörä TRK 502 sekä Scrambler-tyylinen Leoncino.

Sopivasti suorituskykyä

Benellin rivikakkosta voi sanoa pitkäiskuiseksi, sillä iskunpituus on vain pari milliä sylinterin porausta pienempi. Moottoriin on saatu mukavan tasainen vääntö koko kierrosalueelle. Kuutosvaihteella se vetää puhtaasti jo 2 000 kierrokselta eli noin 40 kilometrin tuntinopeudesta alkaen. Huippunopeudeksi luvataan 160 kilometriä tunnissa, mikä koeajon perusteella on realistinen ilmoitus.

Ykkönen on välitetty lyhyeksi, sillä kierrosten ollessa 9 200 kierroksen kohdalla olevalla rajoittimella näyttää nopeusmittari vain 67 kilometrin tuntilukemaa. Satasen vauhdissa kuutosvaihteella kierroksia on noin 5 200. Varsinaista tehopiikkiä ei yläkierroksilla ole, mutta teho kasvaa luontevasti kierrosten noustessa, toisin kuin esimerkiksi joissakin A2-luokkaan kuristetuissa alkuperäiseltä teholtaan isommissa moottoreissa.

”Täyskokoinen”

Yhteistä kaikille kolmelle Benelli-mallille on, että teho riittää mukavasti kaikkiin normaaleihin ajotilanteisiin, mutta moottori ei houkuttele hurjastelemaan tai kokeilemaan turhaan voimavarojen suuruutta. Tankattuna 217 kilogramman painoa ei voi pitää mitenkään alhaisena, sillä esimerkiksi 502 C:n ”esikuva”, 1 200-kuutioinen Ducati Diavel painaa vain parikymmentä kiloa enemmän, ja akselivälissäkin Diavel ”voittaa” vain 10 millimetrillä. Silti Benelli ei tunnu mitenkään liian raskaalta ajettavalta, vaan päinvastoin paino tuo sopivaa vakautta menoon.

Teksti ja kuvat: Janne Huhtala