7.10.2024

McLaren W1 jatkaa F1:n ja P1:n ajatusta 2020-luvulla – avainlukuina 1 275 hevosvoimaa ja 1 000 kilon downforce

Kuva McLaren

McLaren W1 haluaa olla hyperauton mittapuu ja valmistajansa lippulaiva 2020-luvulla. Uutuus on hyvin monessa suhteessa kaikkien aikojen McLaren, mutta vuoden 1992 F1 pitää pintansa ainakin yhdessä suhteessa.

Sillä välin, kun McLaren MCL38 kiertää maailman formularatoja valmistajien mestaruustaistossa ylhäisellä ykkössijalla, on sen tekniikkaa päästetty Wokingista karkuun tieliikenteeseen. Tervetuloa siis McLaren W1, oranssin tallin viimeisimmän huudon hyperauto.

McLarenin "1-sarja" juontaa juurensa vuoteen 1992, jolloin alkoi Gordon Murray'n johdolla suunnitellun, sen kummempia esittelyjä kaipaamattoman McLaren F1:n tuotanto. F1:tä, aikanaan maailman nopeinta tuotantoautoa, seurasi henkisesti vuonna 2012 McLaren P1, hybridiaikakauden lähettiläs. W1 on uusi askel, 32 vuotta F1:n- ja 12 vuotta P1:n jälkeen.

McLaren on saanut erityisesti Ferrarista ja Porschesta seuraa näiden lippulaivaluokan hyperautojen valmistajana. 2010-luvun alkupuolella tuo kolmen hybridikopla oli P1:n ohella LaFerrari sekä Porsche 918. Tälläkin kertaa McLarenilla (ja meillä kaikilla) on lupa odottaa Maranellon ja Stuttgartin vastavetoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tarve erottua massasta!

McLaren, Ferrari ja Porsche ovat perinteisiä automerkkejä, ja nimenomaan perinteisiä urheiluautomerkkejä. Niillä on kykyä ja resurssia luoda tällaisia taideteoksia, ja ne saavat myös paljon huomiota julkistaessaan luomuksiaan.

Ei ole kuitenkaan enää ollenkaan niin, että vain McLarenin, Ferrarin ja Porschen kaltaiset autonvalmistajat pystyvät toimittamaan äärimmäisen tehokkaita autoja. Sähkö- ja hybridiautojen aikakaudella tuhannen hevosvoiman ja tuhannen newtonmetrin hipominen ja ylittäminen onnistuu yhdeltä jos toiseltakin merkiltä ja mallilta, jopa aika kaukana hyperautoluokista. Myös startup-luonteisia uusia hyperautovalmistajia on tuntunut viime vuosina syntyvän melko ennennäkemättömällä tahdilla.

Tilanne on luonut McLarenille, ja varmasti myös sen mainituille kilpailijoille, uudenlaisen paineen nousta esiin "poikkeuksellisen erinomaisena" luokassaan. Ainakin McLaren W1 käsittelee tätä painetta pyrkimällä kaiken teknologisuuden keskellä omanlaiseensa aitouteen. W1 on esimerkiksi pelkästään takavetoinen, ja hurjia teholukemia kompensoidaan hurjalla määrällä downforcea, jotta ajokokemus säilyy terveenä.

Viimeisen päälle teho-painosuhde

Tässä asiassa W1 ei ole minkään sortin poikkeus trendeihin: aina pitää olla tehokkain koskaan. W1 tekee sen P1:n tavoin hybridivoimalinjalla, ja nimenomaan ladattavana hybridinä. W1 yhdistää McLarenin uuden 4,0-litraisen kaksoisahdetun, MPH-8 -tunnusta kantavan V8:n radiaalivuosähkömoottoriin, jota ruokkii 1,4 kilowattitunnin akku.

V8 kykenee jo yksin 928 hevosvoimaan eli litrateho on McLarenin historian suurin, 233 hevosvoimaa litraa kohden. Polttomoottori kykenee kiertämään 9 200 minuuttikierrokselle asti - kovin luku missään McLaren -katuautossa tähän asti. Sähkömoottorin panos keitokseen on 347 hevosvoimaa, ja järjestelmän kokonaistehoksi muodostuu huimat 1 275 hevosvoimaa. Vääntömomenttia löytyy puolestaan 1 340 newtonmetriä.

P1:een verrattuna erityinen loikka on tehty paitsi itse tehossa myös teho-painosuhteessa. Auton omamassa on ainoastaan 1 399 kiloa, mikä tarkoittaa, että teho-painosuhde on erittäin kunnioitettavat 911 hevosvoimaa per tonni. Lienee turhaa mainita, mutta tämäkin lukema on yllätys yllätys McLarenin historian paras, ja yksi automaailman parhaita.

W1:ssä on pieni akku, joka on töpselistäkin ladattava, mutta jolla pääsee pelkällä sähköllä vain kaksi kilometriä. Painonsäästösyistä akkua on pienennetty P1:een verrattuna, sillä vaikka akkuteknologia on toki 12 vuodessa kehittynyt, on sähköinen toimintamatka vain noin viidesosa edeltäjästä. Autossa on kahdeksan vaihdetta eteenpäin, mutta pakittaminen tapahtuu aina sähkömoottorin voimin.

Koko muukin voimalinja osallistuu W1:ssä painonsäästö- /aerodynamiikkatalkoisiin, sillä esimerkiksi starttimoottorin virkaa otoilee hybridijärjestelmän sähkömoottori, ja jopa V8:n kulmaa on loivennettu kolmella asteella, jotta siitä on saatu matalampi.

Tonnin downforce, aktiivinen longtail

W1 rakentuu hiilikuidusta valmistetun Aerocell -monokokin varaan. Bahrainin kuningaskunnan tuoreimpana ostoksena McLarenilla on ollut riittävät rahalliset resurssit kehittää monokokista juuri sellainen kuin se on halunnut. Aerocell on osa kokonaisuutta, jolla W1:stä on saatu kevyt mutta jäykkä ja samalla aerodynaamisesti erittäin pystyvä.

Autossa on muun muassa 3D-tulostettuja jousituksen komponentteja, ja aktiivisen jousituksen ansiosta sen koria on mahdollista laskea 3,7 senttimetrillä etuakselilla ja 1,7 sentillä taka-akselilla. Näin ollen rata-ajotilassa auton kori käytännössä viistää maata.

Varsinainen kruununjalokivi aktiivisessa aerodynamiikassa löytyy kuitenkin auton perästä. Massiivinen takasiipi - jota McLaren kutsuu osuvasti nimellä Active Long Tail viittauksena longtail-hyperautoihin - liikkuu taaksepäin peräti 30 senttimetrin verran. Takasiipi toimii kuten Formula 1 -autojen DRS eli se mahdollistaa sekä downforcen tuottamisen että äärimmäisen suoranopeuden liikkuessaan asennosta toiseen.

Active Long Tail on yksi asioista, jotka McLaren on ammentanut W1:een sieltä voitokkailta formularadoilta.

Kaikilla käytössä olevilla keinoilla W1:n keula kehittää 350 kilon edestä- ja perä puolestaan 650 kilon verran downforcea. Yhteensä W1:n kori pystyy siis painamaan autoa maahan 1 000 kilon verran, pelkästään ohjaamalla ilmaa oikein.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nopein McLaren koskaan, silti F1 kulkee kovempaa!

McLaren on edellä kuvailluilla äärimmäisillä keinoillaan tehnyt W1:stä myös suorituskykymielessä äärimmäisen McLarenin.

W1 kiihtyy nollasta sataan ainoastaan 2,7 sekunnissa, nollasta kahteensataan 5,8 sekunnissa ja nollasta kolmeensataan 12,7 sekunnissa. McLareneista nopein W1 on myös radalla, ja se onkin peitonnut muun muassa Sennan kierrosajan McLarenin referenssiradalla Italian Nardossa kolmella sekunnilla.

W1:n varsinainen huippunopeus on kuitenkin elektronisesti rajoitettu "vain" 350 kilometriin tunnissa. Tämä tarkoittaa, että aikoinaan 1990-luvulla maailman nopeimman auton tittelin itselleen napannut F1 on suoralla sitä nopeampi. F1:n huiput on rajoitettu 356 kilometriin tunnissa, mutta ennätysajossaan auto saavutti jopa 386 km/h nopeuden.

Koriin integroidut istuimet, kypärätila

Myös ohjaamo on W1:ssä hyperautoluokkaa.

McLaren on integroinut W1:n istuimet suoraan Aerocell -monokokkiin, ja säästänyt täten noin seitsemän senttimetriä auton akselivälin tarpeesta. Vastaavia ratkaisuja on toki nähty hyperautojen maailmassa aiemminkin, ja kuten yleensä näissä tapauksissa, kun penkki ei tule polkimien luo, polkimet tulevat penkin luo.

Luonnollisesti myös ratti liikkuu kuljettajalle sopivaksi. Ratissa on tasan kaksi nappia, toisella saa aktivoitua sähkömoottorin hyökkäysmoodiin, toisella puolestaan saa aktiivisen longtailin pitkään tilaan. Moottorin käynnistysnappi löytyy katosta. Valtavirtaisempia ratkaisuja ohjaamossa edustaa pystysuuntaan asennettu tietoviihdenäyttö.

W1:ssä ei ole varsinaista tavaratilaa, mutta istuinten pääntukien takaa löytyy ikään kuin hattuhylly, 117 litran minitavaratila. McLaren luonnehtii sitä kypärätilaksi, mutta mainitsee myös, että tilaa on repulle tai pienelle laukulle.

McLaren W1:n sisäilme on auton arvon mukainen, mutta joka mahdollisesta kohdasta on sielläkin painoa pyritty säästämään. Esimerkiksi aurinkolipat ovat keveyden nimissä vain noin kolmen millimetrin paksuiset, vastaten paksuudeltaan kolmea luottokorttia.

Kolmea luottokorttia saattaa tarvita myös auton ostamiseen, tai siis on saattanut tarvita. Joka ikinen W1 on nimittäin jo julkistushetkellä löytänyt omistajan. Ennen personointiohjelmia noin 2 miljoonaa euroa maksanutta W1:tä valmistetaan vain 399 kappaletta. Tuotantomäärä on silti suurempi kuin 375 kappaletta valmistetun P1:n tai 106 kappaletta valmistetun F1:n.

Ferrari ja Porsche, jäämme odottamaan teidän siirtoanne.

Lähteet: McLaren, Carscoops

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat