8.5.2021 Ajoneuvot Michelin Grand Prix of Finland – Rengastoimittaja Michelin KymiRingin MotoGP-kisan pääsponsoriksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensimmäisen KymiRingin radalla ajettavan MotoGP-osakilpailun pääsponsorina toimii Michelin, jonka mukaan tapahtuman viralliseksi nimeksi tulee Michelin Grand Prix of Finland. KymiRingin uudella moottoriradalla ajetaan ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP:n MM-osakilpailu ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Heinäkuun 9.-11. päivinä KymiRingin radalla jaetaan MM-pisteet MotoGP-, Moto2- ja Moto3-luokissa. Michelin on ollut MotoGP-luokan virallinen rengastoimittaja vuodesta 2016 lähtien. Kaikki tiimit ajavat Michelinin toimittamilla renkailla. Michelinin aikakaudella kilpailu on kiristynyt ja vauhti kasvanut merkittävästi. Rataennätykset ovat parantuneet koko ajan, ja mikä merkittävintä, kilpailu on muuttunut selvästi tasaisemmaksi. Kun tilastoista lasketaan MotoGP-luokan viidentoista ensimmäisen kuljettajan aikaerot kilpailuissa, niin kaikki kymmenen tasaisinta kilpailua on ajettu kaudella 2018 tai myöhemmin, eli aikana jolloin rengastoimittajana on ollut Michelinin. Kaikkien aikojen tasaisin MotoGP-luokan MM-osakilpailu ajettiin kauden 2021 alussa Qatarin Dohassa, jossa kilpailun 15. sijoittunut ajaja tuli maaliin vain 8,928 sekuntia voittajan jälkeen. Kilpailun tasaväkisyyttä kuvaa sekin, että kyseisessä Dohan kisassa kaikkien mukana olevien kuuden moottoripyörämerkin nopein kuljettaja mahtui lopputuloksissa 6,063 sekunnin sisään. Michelin on toimittanut renkaat myös sähkömoottoripyörillä ajettavan MotoE-luokan tiimeille sarjan perustamisesta, eli vuodesta 2019 lähtien. Sähköpyörät asettavat aivan toisenlaiset vaatimukset kilpailussa käytettäville renkaille. MotoE-luokan pyörän akusto painaa noin 120 kiloa ja pyörän kokonaispaino on yli 250 kiloa, kun taas MotoGP-luokan pyörien sääntöjen mukainen vähimmäispaino on 157 kiloa. Tehoissakin on merkittävä ero, sillä MotoE-luokan pyörien tehoksi ilmoitetaan 161 hevosvoimaa, kun MotoGP-pyörien 1000-kuutioisista nelitahtimoottorista puristetaan jopa yli 100 hevosvoimaa enemmän. Teksti: Janne Huhtala Kuvat: motogp.com Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 24.7.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland 2024 reittiopas: Suomen MM-rallin konkari esittelee kaikki erikoiskokeet 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan