MP-Klassikko: Italowestern – Harley-Davidson Sprint ’71

Suomessa verrattain tuntemattoman Aermacchin pieni sporttimalli Ala Verde nousi suureen suosioon Yhdysvalloissa nimellä Harley-Davidson Sprint.

Giulio Macchi perusti ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen varustelukierteen aikana pohjoisitalialaiseen Varesen kaupunkiin lentokonetehtaan. Aluksi yhtiön nimeksi tuli Nieuport-Macchi, joka muuttui Aeronautica Macchiksi lyhentyen siitä edelleen Aermacchiksi.

Alkuun yhtiö keskittyi yksinomaan Italian asevoimien tarpeisiin, mutta maailmansotien välillä mallistoon otettiin myös siviililentokoneita.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lentokoneista moottoripyöriin

Toisen maailmansodan jälkeen edullisten ajoneuvojen markkinat kasvoivat huomattavasti. Kysyntään vastatakseen Aermacchi aloitti ensin kolmipyöräisten pienoislava-autojen valmistamisen lentokoneiden ohella ja vuonna 1952 valmistaja esitteli ensimmäisen kaksipyöräisensä, Macchi 125 N -skootterin.

Seuraavina vuosina mallisto laajeni useilla 125-250-kuutioisilla moottoripyörä- ja skootterimalleilla. Vuonna 1955 Aermacchi esitteli Milanon moottoripyöränäyttelyssä futuristisesti muotoillun Chimera 175 -mallin, joka oli varustettu yksisylinterisellä, vaakatasossa olevalla sylinterillä varustetulla nelitahtimoottorilla. Parin vuoden jälkeen mallista tuotiin tarjolle kookkaammalla, 250-kuutioisella moottorilla varustettu versio. Kaupalliseksi katastrofiksi osoittautuneen Chimeran moottori löysi tiensä vuonna 1959 esitellyn Ala Azzurran ja sen sporttiversion, Ala Verden, voimanlähteeksi.

Ala Verden moottorin teholukemaa nostettiin suuremman kaasuttimen, avaramman imukanavan ja korkeamman puristussuhteen avulla 16 hevosvoimaan. Vaihteisto oli nelivaihteinen ja mallin runko oli osin peltiä, osin putkea. Mallin huippunopeudeksi ilmoitettiin 140 km/h ja sen ajo-ominaisuuksia pidettiin hyvinä rajalliset kallistusvarat poislukien.

Harley-Davidsonin nimellä menestykseen

Aermacchin moottoripyöräliiketoiminta oli osoittautunut heikoksi kannattavuudeltaan ja japanilaisvalmistajien saavuttua markkinoille Harley-Davidson näki mahdollisuuden kasvattaa mallistonsa pienen pään valikoimaa liiketoimintakaupoilla. Vuonna 1960 amerikkalaiset hankkivatkin 50 prosentin osuuden vaikeuksien keskellä kamppailleesta Aermacchin moottoripyöräliiketoiminnasta.

Seuraavana vuonna Harley-Davidson aloitti Aermacchi Ala Verden viennin Yhdysvaltoihin nimellä Harley-Davidson Sprint, joka menestyi varsin mukavasti siitä huolimatta, että se poikkesi totutuista Harley-Davidsonin malleista merkittävästi.

Täysin ongelmaton Sprintin saapuminen Yhdysvaltoihin ei kuitenkaan ollut. Italiassa 250-kuutioista mallia pidettiin vakavasti otettavana ajoneuvona, josta tuli pitää hyvää huolta, mutta Yhdysvalloissa, jossa kaikki on suurempaa, oli 250-kuutioinen Italo-Harley suosittu erityisesti nuorisomoottoripyöränä. Raskaan käytön ohella tämä tarkoitti monesti heikompaa ylläpitoa, mikä näkyi vikaantumisina.

Tästä syystä vuonna 1963 esitelty Sprintin toinen sukupolvi varustettiin parannetulla voitelujärjestelmällä, kestävämmällä takahaarukalla, tukevammalla kytkimellä ja parannetulla sähköjärjestelmällä. Viimeksi mainittu ei vieläkään ollut huolettoman käytön edellyttämällä tasolla ja malleja pidettiin yhä herkkinä sähkövioille. Päivityksen yhteydessä mallin ulkonäköä modernisoitiin ja jatkossa Sprint oli mahdollista tilata myös viisivaihteisena.

Sprint sai vuosien kuluessa muutamia pienempiä päivityksiä, kuten eri versiot katu- ja offroad-käyttöön. Seuraava suurempi päivitys oli vuorossa vuonna 1969, jolloin saataville tuli myös 350 kuutioinen moottori. Samalla viisipykäläinen vaihteisto muuttui vakiovarusteeksi ja vannekoko kasvoi, nyt se oli edessä 19 ja takana 18 tuumaan.

Suomessa harvinainen

Vaikka Harley-Davidson Sprint menestyi hyvin Italiassa Yhdysvalloissa, ei se Suomessa noussut kovinkaan tunnetuksi.

– Muistaakseni Itako Import toi Aermacchia maahan 60-70-luvun vaihteen aikoihin, mutta ei niitä kovin paljoa myyty. Tämä Suomen Moottoripyörämuseon kokoelmiin kuuluva yksilö on entisöimätön vuoden 1971 malli, kertoo pyörän aiemmin omistanut Jussi Röntynen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Menestystä kilpailuissa

Yhdysvalloissa kevyen Harley-Davidson Sprintin ominaisuudet huomattiin mainioiksi kilpakäytössä. Sillä osallistuttiin menestyksekkäästi niin flat track-, scrambles- kuin motocrosskilpailuihinkin.

Myös Euroopassa Aermacchi saavutti kohtuullista menestystä GP-kilpailuissa. Vaikka erityisesti alkuaikoina Ala d’Oro -kilpamalli oli työntötankomoottoreineen teknisesti suhteellisen lähellä Ala Verdeä / Harley-Davidson Sprintiä, menestyivät Alberto Paganin ja Renzo Pasolinin kaltaiset kuljettajat sillä varsin hyvin.

Uudella nimellä uuteen nousuun

Harley-Davidson Sprintin menestyksen rohkaisemana Harley-Davidson oli ottanut mallistoonsa myös Aermacchin valmistamia pieniä kaksitahtimalleja. Vaikka Aermacchi Ala Verden myynti Italiassa päättyi vuonna 1972, säilyi Harley-Davidson Sprint mallistossa vuoteen 1974 saakka, jolloin se tuli kaksitahtimallien syrjäyttämäksi. Samana vuonna Harley-Davidson hankki omistukseensa koko lentokoneteollisuuteen keskittyvän Aermacchin moottoripyöräliiketoiminnan.

Vaikka Harley-Davidson oli selvinnyt japanilaisten saapumisesta markkinoille suhteellisen hyvin aktiivisten sopeutustoimien ansiosta, ei sen asema silti ollut vahvimmillaan. Vuonna 1978 ilmoitettiinkin Aermacchin alasajosta. Suljetun Aermacchin tehtaan pelastajiksi ilmaantuivat vareselaisen konepajan perustajan, Giovanni Castiglionin pojat Claudio ja Gianfranco, jotka halusivat siirtyä moottoripyörien valmistukseen. Kyseisen konepajan nimi oli perustajansa nimen ja kotikaupungin mukaan nimetty Cagiva, josta muodostuisi 80- ja 90-luvuilla yksi merkittävimmistä italialaisista moottoripyöränvalmistajista.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Roman Razinkov