7.11.2021 Ajoneuvot Mustana, kiitos – Rolls-Royce jatkaa uhmakasta Black Badgea uusimpaan Ghostiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pyhäinpäivän tienoilla alkoivat tunnelmat synkentyä Rolls-Roycella. Mutta siitäkös Black Badgen ostajakunta eli valmistajan sanoin rauhattomat, riskinottajat, uhmakkaat ja häiriköt pitävät. Kerroimme tästä Rolls-Roycen hämäräperäisestä alter egosta jo keväällä 2017, kun coupé-malli Wraithista oli esitelty ensimmäinen Black Badge -malliversio. Mikäli haluat lukea lisää outoa tekstiä Black Badgeistä, onnistuu se esimerkiksi tämän linkin kautta. Tästä hyppäämme suoraan itse autoon, joka on jatkoa vuonna 2016 Wraithin ja edellisen polven Ghostin sekä myöhemmin seuraan liittyneiden avomalli Dawnin ja maasturi Cullinanin Black Badge -malliversioille. Vain huippumalli Phantom on tältä toistaiseksi välttynyt/jäänyt ilman. Elämässään varallisuudella mitattuna menestyneet ihmiset ovat usein toimineet eri tavalla kuin valtavirta. Monilla heistä vaikuttaa olevan myös poikkeuksellinen maku, sillä Black Badge edustaa kaikessa kummallisuudessaan jo lähemmäs kolmasosaa hyvin perinnerakkaana ja konservatiivisena pidetyn Rolls-Roycen myynnistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Raskasta maalia Ghost Black Badge verhoutuu mustimpaan mustaan ulkoväriin, joka on merkillä tai yleisestikään automaailmassa saatavilla. On totta, että tumma maali painaa vaaleita maaleja enemmän, mutta tämä äärimmäisen musta ulkoväri lisää Ghostin omamassaa peräti 45 kilolla. Ja se menee kuin kuumille kiville, vaikka Ghostiin on saatavilla 44 000 eri värivaihtoehtoa – huomattavasti enemmän kuin mitä itse autoa on ikinä tehty. Sysimustan kontrastina toimivat siniset yksityiskohdat. Pelkkä väri ei tee Black Badgea, vaan tummuus täytyy ulottaa ympäri autoa. Pantheon-etusäleikkö sekä Spirit of Ecstasy ovat saaneet oman osansa. Jälkimmäisen tummentamiseen on käytetty kromielektrolyysiä, jonka tuloksena ”hurmion hengellä” on 100 kertaa ihmisen hiusta ohuempi pinnoite. Tummat ovat myös 21-tuumaiset, 44 hiilikuitukerrosta käsittävät komposiittivanteet. Vielä lisää tehoa Black Badge -mallisarjan ideaan kuuluu äärimmäisen tummuuden lisäksi muuta mallistoa jämerämmät voimalinja sekä alusta. Olemme saaneet seurata 6,75-litraisen V12:n nousujohteista tehokehitystä. Ghost Black Badgessa nouseva käyrä pysähtyy teholukemaan 665 hevosvoimaa, huippuväännön yltäessä jo 900 newtonmetriin. Voimanlähteen lisäksi kireämpi on myös alusta. Siellä ilmajousituksessa on järeämmät palkeet, jotka jaksavat torjua kallistelut paremmin nopeassa ajossa. Jarrut on säädetty hanakammiksi, samoin kuin kaasunvaste. Vaihteenvalitsimesta löytyy ”Low” -painike, joka sähäköittää 8-pykäläisen ZF-laatikon vaihteenvaihtoa 50 prosentilla kaasun ollessa vähintään 90-prosenttisesti pohjassa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sisällä kontrastina 850 tähteä Ei varmastikaan tule minkäänlaisena yllätyksenä, että sisätiloissakin on kaikki tummaa. Ainakin lähes kaikki. Mustan parina verhoilussa on dramaattisen sinistä ja viimeistelyssä harmaata. Black Badgessa Rolls-Roycen Ghostissa esittelemä maailman ensimmäinen auton matkustamon tähtitaivas pääsee varmasti kaikkein parhaiten oikeuksiinsa, siellä kun ei ole sitä turhaa valosaastetta. Takamatkustajat nauttivatkin täysin rinnoin sisäkaton 850 tähden loistosta. Kojelaudassa on käytetty jälleen kerroksittain kuituja. Jalopuusomisteen virkaa toimittaa Black Bolivar -paneeli, joka on ennen muuta syvän musta. Black Badge -lystistä pääsee Ghostissa nauttimaan verottomana noin 40 000 eurolla – siis hinnat alkaen -mallia enemmän. Mutta kun otamme huomioon, että varmastikaan kukaan ei lähde Rolls-Royce Ghostia ostaessaan pihistelemään, asettuu Black Badge todennäköisesti malliston keskitasolle. Mutta vain ja ainoastaan hinnan suhteen. Lähteet: Rolls-Royce, Autoweek Kuvat: Rolls-Royce Teksti: Benjamin Helander Lisää aiheesta ”Todennäköisesti maailman kallein auto” – Rolls-Royce Sweptail Aristokraatista anarkistiksi: jääradalla sivuluisussa Rolls-Royce Cullinan Hetki hiljaisuudessa: Rolls-Royce Phantom messuhälinässä Huutokauppahelmet – Rolls-Royce Phantom II Special Brougham by Brewster Huutokauppahelmet – Rolls-Royce 40/50 HP Silver Ghost Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.9.2026 Esittely Näitä Volvon päivityksiä onkin jo vähän odoteltu 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa