20.10.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Intiassa Morris Oxfordkin on kuumempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuskin Morris Oxfordin suunnittelijat pystyivät aikanaan 50-luvun puolivälissä kuvittelemaan, että sarjan viimeiset autot tehtäisiin 56 vuotta myöhemmin Intian teiden kuninkaana. Intian autoteollisuus käynnistyi maan itsenäistyttyä Ison-Britannian alta reilut 70 vuotta sitten. Osa silloin perustetuista ajoneuvovalmistajista kuuluu nyt lajissaan maailman suurimpiin, erityisesti traktoreiden saralla. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki, kuten ei myöskään Tata Nanossa.Varsinkin alkuaikana inspiraatiota tavattiin ottaa entisestä emämaasta. Hindustan Motorsin valinta oli Morrisin kaunokainen sedan, kolmannen sukupolven Oxford, jonka valmistusoikeudet se osti. Tämä oli itse asiassa jo kolmas kerta kun näin tehtiin, sillä myös jo kaksi ensimmäistä sukupolvea ehtivät saada Hindustanin laatat nimillä 10 ja Landmaster. Nyt käsittelyssä oleva Ambassador oli kuitenkin aivan toisenlainen juttu.Oxfordin kolmossukupolvea valmistettiin vain kolmen vuoden ajan 1956 – 59. Moottorina oli aikansa tuote, BMC:n valmistama 1,5-litrainen 51 hevosvoiman tehoisena, nelivaihteiseen laatikkoon yhdistettynä. Niin ikään vahvasti 50-luvun tyylin ja tapojen mukaisia olivat vahvatekoiset ja kromiset, puskurit, ovenkahvat sekä monet muut yksityiskohdat.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLukemattomien mahdollisuuksien Hindustan AmbassadorKun Oxford muuntui vuonna 1958 tulevaksi ”Intian teiden kuninkaaksi”, otettiin nimeksi Ambassador. Suurlähettilästä tarkoittava nimi joko kuulosti vain hyvältä, kenties amerikkalaishenkiseltä, tai sitten nimen taustalla oli oikeasti jonkinlainen ajatus siitä, että auto oli maassa ikään kuin Ison-Britannian ”suurlähettiläänä”. Toki oli myös niin, että peräti 16 prosenttia valmistetuista yksilöistä meni osavaltioiden virkamiesten käyttöön. Taksina Ambassador menestyi sitäkin paremmin. Ja tulihan malli nimettyä Top Gearin 20. tuotantokaudella maailman parhaaksi taksiksi, ainakin siinä mielessä, että se voitti romurallikisan.Itsekantavalle korille rakennettu ja siten tilava Ambassador oli alusta asti suosittu virka-auto. Siitä nähtiin kuitenkin myös avolavaversio sekä Station Wagon, johon kuulemma mahtui helposti ainakin 14 kyytiläistä.Tuotannon alkuvaiheessa auton brittiläisen esikuvan tarina oli pian päättymässä, mutta Ambassadorin vasta aivan alussa. Länsi-Bengalin osavaltiossa Kalkutan kaupungin liepeillä valmistettu auto tulisi näkemään monen monta päivitystä ja pysymään tuotantolinjoilla peräti seitsemällä eri vuosikymmenellä, kaiken kaikkiaan hyvinkin muuttumattomana.Jo alusta lähtien Ambassador erottui Oxfordista muun muassa erilaisten hallintalaitteidensa ja kojelautansa kautta. Kun Oxford pudotettiin pois rinnalta, alkoi Ambassador pikku hiljaa erottua siitä enemmänkin Hindustanin itsenäisesti toteuttamien faceliftien myötä. Ne koskivat kuitenkin lähinnä maskia ja valojen asettelua, joten tuttu ulkonäkö säilyi läpi historian. Vuosien ja vuosikymmenten varrella Ambassador sai kaikenlaisia pieniä lisäyksiä ja parannuksia, muun muassa ilmastoinnin sekä Intian ensimmäisen henkilöauton dieselmoottorin, edelleen BMC:n valmistamana tosin.Niinkin pitkälle (1950-luvulta) kuin 2010-luvulle tultaessa Ambassador koki suuremmat muutokset kuin koskaan aiemmin. Auto sai uudet puskurit, valot, maskin, hallintalaitteet sekä monet muut yksityiskohdat, mutta oli silti täysin tunnistettavissa alkuperäisen Morris Oxfordin perinnönjatkajaksi. Vaikka moottoreita lainattiin tässä vaiheessa Isuzulta, tulivat muiden seikkojen muassa päästöasiat sen asian kannalle, että Ambassadorin olisi aika siirtyä syrjään. Viimeiset autot tehtiin vuonna 2014. Se päätti Hindustan Ambassadorin ennätyksellisen, 56 vuotta putkeen jatkuneen tuotannon. Liikenteessä niitä on edelleen huomattava määrä, mistä ehdottomasti suurin kiitos kuuluu paikallisten autopajojen sekä itse omistajien ehtymättömlle korjausosaamiselle ja kekseliäisyydelle.Lähteet: Cartoq, India Today Kuvat: Hindmotors, BMC Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheestaNimi muutettu: Mahindra XUV300 eli tarina siitä, kuinka SsangYong Tivolista tehtiin Intian turvallisin auto Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi Nimi muutettu: Dacia, Samsung, Venäjä, Korea, Ranska ja kaksi vähän erilaista Renault Arkanaa Nimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Roveriksi muutettuna Honda Civic kelpasi jopa Bukéen residenssille Nimi muutettu: Salaisuuksia Euroopan halvimman sähköauton taustalla Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”