28.5.2022 Liikenne Nopeusrajoitukseton Autobahn jälleen uhan alla Saksassa – tällä kertaa syynä polttoaineen hinta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nopeusrajoituksia on aiemminkin yritetty ulottaa kaikille Saksan moottoritieosuuksille turvallisuus- ja päästösyistä. Nyt puolestaan polttoaine koetaan liian kalliiksi koville nopeuksille. Saksassa pohditaan siis jälleen nopeusrajoituksettomista moottoritieosuuksista luopumista. Asiasta kirjoittaa muun muassa The Drive -lehti. Suinkaan kaikki Autobahn-osuudet eivät ole vailla nopeusrajoitusta, sillä 130 km/h rajoitus vallitsee noin 40 prosentilla moottoriteistä, joskin myös 100 km/h nopeusrajoitusalueita löytyy etenkin kaupunkien läheistyydestä. Niin sanotuilla nopeusrajoituksettomillakin osuuksilla vallitsee suositusnopeus 130 km/h. Tämän vuoksi, varsinkin ruuhka-aikoina, aivan lappu lattiassa päästely ei onnistu näilläkään osuuksilla läheskään aina. Nopeusalueella 180 – 200 km/h ajetaan kuitenkin jatkuvasti, 300 km/h ylitykset ovat sen sijaan harvinaisempia ja 400 km/h tiedetään ylittyneen vain joitakin kertoja viimeisimpinä vuosikymmeninä. Mutta lakiahan ei siis missään mainituista tapauksista rikota, mikäli liikutaan rajoituksettomalla alueella. Nopeusrajoituksettomat moottoritiet ovat kauan sitten saksalaisen autoteollisuuden suurella myötävaikutuksella tehty poliittinen ratkaisu, jonka kumoamiselle on suhteellisen korkea kynnys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nopeusrajoitukset kaikille teille - miksei? Erityisesti Saksan Die Grünen- eli vihreä liitto on ajanut nopeusrajoituksia kaikille liittovaltion tieosuuksille jo vuosikymmenten ajan. Heillä tärkein syy nopeuksien alentamiseen ovat päästöasiat. Mitä kovempaa ajetaan, sitä enemmän kuluu polttoainetta ja sitä enemmän syntyy päästöjä. Polttoaineen kulutus toimii argumenttina erityisesti näinä aikoina, kun polttoaineiden hinnat huitelevat tunnetusti pilvissä; Saksassakin on päästy bensiinin osalta kahden euron pintaan. Toinen näkökulma polttoaine- ja päästöasioiden lisäksi on tietenkin liikenneturvallisuus. Kuolettavia liikenneonnettomuuksia sattuu 75 prosenttia enemmän rajoituksettomilla- kuin rajoituksellisilla osuuksilla. Euroopan liikenneturvallisuustilastoissa Saksa sijoittuu puolenvälin tienoille. Kerrottakoon, että myös nelinkertainen Formula ykkösten maailmanmestari, saksalainen Sebastian Vettel on kertonut kannattavansa rajoitusten ulottamista kaikille osuuksille juuri turvallisuusnäkökulmasta. Toisaalta, kaikkien Saksan Autobahneilla ajavien henkilöautojen keskinopeus on kuitenkin vain 125 km/h. Se ei lopulta ole keskimäärin paljonkaan kovempi kuin missään muuallakaan. Tämän perusteella polttoaineen kulutuksen ja päästöjen sijaan nopeusrajoituksia voisi ajatella puoltavan enemmänkin se turvallisuusnäkökulma. Mikäli Saksan liittopäivät asettaisi 130 km/h nopeusrajoitukset kaikille maan moottoriteille, löytyisivät Euroopan korkeimmat moottoritienopeudet Bulgariasta ja Puolasta, 140 km/h. Maailman kovin nopeusrajoitus puolestaan löytyy Arabiemiirikunnista, 160 km/h. Lähteet: The Drive, Deutschland.de Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 1.11.2026 Liikenneturvallisuus Lähes kaikki luottaa itseensä, mutta juuri kukaan ei luota muihin – pimeä aika haastaa ihmissilmää liikenteessä 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Liikenneturvallisuus Ajatko joskus nollat taulussa? – Unisuus ei ole hellyttävää auton ratissa, vaikka olisikin tukka pörröllä 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 31.10.2026 Talvirenkaat Rengastesti: kannattaako paremmat renkaat asentaa eteen vai taakse? 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa