29.4.2015 Liikenne Nuorten liikenneturvallisuus kohenee Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nuoria 15–24-vuotiaita kuolee nyt liikenteessä kolmannes vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Myös loukkaantumiset ovat vähentyneet neljänneksellä.Viimeisten kolmen vuoden aikana tieliikenteessä kuoli keskimäärin 50 ja loukkaantui 2 200 nuorta vuosittain. Nuorten miesten osuus korostuu. Neljä viidestä kuolleesta oli miehiä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnsimmäinen mopo on riski risteyksissäJalan ja polkupyörällä liikkuessaan nuoret pärjäävät melko hyvin. Ensimmäinen suuri riski nuorelle on mopoilun aloittaminen 15-vuotiaana. Tieliikenteessä loukkaantuneista nuorista joka neljäs on mopoilija. Nuorten mopoilijoiden kaikista henkilövahingoista yli puolet tapahtuu risteyksissä.Ensimmäinen auto on riski kesälauantainaNuorten kuljettajien kuolemanriski on yli kaksinkertainen koko väestöön verrattuna. Ajokokemuksen karttuessa onnettomuusriski laskee. Vakuutustilastojen perusteella jo kolme vuotta ajanut on kehittynyt ison harppauksen turvallisemmaksi kuljettajaksi. Ensimmäistä vuottaan ajavien liikennevahinkoriski on heihin verrattuna kolminkertainen.Vaikka nuorten kuljettajien kuolemanriski on korkea, valtaosa nuorista ei kuulu ajotyyliltään riskialttiiseen ja onnettomuuksille alttiiseen ryhmään.Valtaosa nuorten liikennekuolemista tapahtuu kesällä. Etenkin kesälauantait ovat tilastojen mukaan nuorille vaarallisia. Koko vuoden liikennekuolemista yli puolet sattui perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. Lähes puolet kuoli yöllä puolenyön ja aamuseitsemän välillä.Tilastokatsaus nuorten liikenneonnettomuuksistaLähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”