29.4.2015 Liikenne Nuorten liikenneturvallisuus kohenee Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nuoria 15–24-vuotiaita kuolee nyt liikenteessä kolmannes vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Myös loukkaantumiset ovat vähentyneet neljänneksellä.Viimeisten kolmen vuoden aikana tieliikenteessä kuoli keskimäärin 50 ja loukkaantui 2 200 nuorta vuosittain. Nuorten miesten osuus korostuu. Neljä viidestä kuolleesta oli miehiä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnsimmäinen mopo on riski risteyksissäJalan ja polkupyörällä liikkuessaan nuoret pärjäävät melko hyvin. Ensimmäinen suuri riski nuorelle on mopoilun aloittaminen 15-vuotiaana. Tieliikenteessä loukkaantuneista nuorista joka neljäs on mopoilija. Nuorten mopoilijoiden kaikista henkilövahingoista yli puolet tapahtuu risteyksissä.Ensimmäinen auto on riski kesälauantainaNuorten kuljettajien kuolemanriski on yli kaksinkertainen koko väestöön verrattuna. Ajokokemuksen karttuessa onnettomuusriski laskee. Vakuutustilastojen perusteella jo kolme vuotta ajanut on kehittynyt ison harppauksen turvallisemmaksi kuljettajaksi. Ensimmäistä vuottaan ajavien liikennevahinkoriski on heihin verrattuna kolminkertainen.Vaikka nuorten kuljettajien kuolemanriski on korkea, valtaosa nuorista ei kuulu ajotyyliltään riskialttiiseen ja onnettomuuksille alttiiseen ryhmään.Valtaosa nuorten liikennekuolemista tapahtuu kesällä. Etenkin kesälauantait ovat tilastojen mukaan nuorille vaarallisia. Koko vuoden liikennekuolemista yli puolet sattui perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. Lähes puolet kuoli yöllä puolenyön ja aamuseitsemän välillä.Tilastokatsaus nuorten liikenneonnettomuuksistaLähde: Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous