14.8.2024

Päivän kuva: ensimmäinen suomalainen rallin maailmanmestari saapui erikoiskokeelle helikopterilla

Kuva Eetu Kokkonen
Ari Vatanen

Suomen MM-rallin aikaan liikkeessä on koko viikonlopun ajan useita helikoptereita, joilla rallifanit liikkuvat erikoiskokeelta toiselle seuraamassa kärkiautojen vauhtia. Rallin päätöspäivänä tällaisessa kyydissä nähtiin myös suomalaisittain erittäin tutut kasvot.

Suomalaisittain katkeransuloisen Suomen MM-rallin viimeisenä päivänä ajettavalla Sahloinen-Moksi -erikoiskokeella on jo täysi meno päällä, kun peltoaukealle pysäköityjen helikoptereiden joukkoon laskeutuu vielä yksi lisää. Saapumisajankohta on hieman outo, sillä kaikki Rally1-luokan autot ovat jo ajaneet, yleensä kun helikoptereilla kiertävä yleisö keskittyy katsomaan vain kärkiautot ja lähtee sen jälkeen kohti seuraavaa pikataivalta.

Nyt yleisössä ihmetellään, että kuka saapuu paikalle noin isolla helikopterilla. Ilmailuun perehtymättömän toimittajan silmään kopterissa ei näyttäisi olevan mitään erikoista, mutta muu keskustelu saa tarkastamaan kameralla, että kuka paikalle oikein saapuu.

BMW:n takki herättää jo epäilyksiä saapuneesta herrasmiehestä, mutta varmuutta ei saapujaan vielä saada, kun näkyvillä on ainoastaan selkäpuoli. Hetken päästä vaaleahiuksinen mies katsoo kameraan päin eikä henkilöstä voi olla erehtymättä – se Ari Vatanen.

Nopean vauhtinsa lisäksi myös mieltymyksestään maitoon tunnettu entinen europarlamentaarikko seuraa kilpailua aikansa seurueensa kanssa, ja lähtee sitten kohti seuraavia erikoiskokeita. Sahloinen-Moksi -erikoiskokeen toisella ajokerralla Vatanen näkyykin jo olevan paikan päällä lohduttamassa surkean sattuman johdosta keskeyttänyttä Kalle Rovanperää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat