2.5.2025 Moottoriurheilu Rovanperä palasi tasolleen Kanarian MM-rallissa – Epävarmuuden pilvi leijuu yhä sarjan tulevaisuuden yllä Teksti Miika Wuorela Kuva Miika Wuorela Hyundain uusi osoite on WEC-sarja, joka elää vahvassa myötätuulessa muidenkin autovalmistajien keskuudessa. Korealaismerkin lähtö tekisi rallin MM-sarjalle kestämättömän suuren loven. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kalle Rovanperä otti omansa, kun rallin MM-sarja vieraili ensimmäistä kertaa Kanarian saarilla ajetussa osakilpailussa. Mahdollisesta mestaruustaisteluun nousemisesta voi lausua vasta seuraavan rallin jälkeen. Kalle Rovanperä voitti toistamiseen puhtaan asvalttirallin Kroatian MM-rallin 2022 jatkoksi. Tuolloin hän kukisti huikeassa loppukiritaistelussa Ott Tänakin ja ajoi kauden päätteeksi uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.Nyt suvereenin voiton merkitys kauden jatkoa ajatellen on vielä hämärän peitossa. Kyse on vain ja ainoastaan Toyota-tähden motivaatiosta taistella kärkisijoista.Portugalin ralli on aina sopinut Rovanperälle, joten kyseisen rallin jälkeen on jo mahdollista antaa kattavampi ennustus siitä, missä merkeissä kausi jatkuu kaksinkertaisen maailmanmestarin osalta.Isä Harri Rovanperä on kiertänyt poikansa tukena koko tämän uran ajan. Menestyksen hetket ovat olleet tavallisesti huomattavasti tunteikkaampia isälle kuin pojalle.Auton säädöt, uuden rengasmerkin sopivuus ja sen kaltaiset tekijät eivät vaakakuppia heilauta mihinkään.Jokin sai Rovanperän ajamaan ”kuin viimeistä päivää” uudessa osakilpailussa, ja vieläpä asvaltilla, joka ei tavallisesti ole suomalaisille pedattu alusta.Rovanperän kiintymys kestopäällysteeseen toi varmasti oman hyötynsä tuntuman löytymiseen, mutta oleellisinta oli kuitenkin se, että nyt Rovanperällä oli jälleen rallissakin tuttu halu näyttää, kuka käskee. Se tunne oli jo päässyt hiipumaan sen verran, että alkuvuosi meni pitkälti oikeaa mielialaa etsiessä.Mikäli Rovanperä syttyy vesittämään tallitoverinsa Elfyn Evansin marssin mestaruuteen, hän on siihen yhä sataprosenttisen kykeneväinen. Halutessaan Rovanperä pitää ylivertaista vauhtia myös kauden jäljellä olevissa kisoissa – joita on paljon – mutta siinä on koko homman juju.Kuinka paljon uran kolmas maailmanmestaruus ja riittävän keskittymisen pitäminen rallissa vielä innostaa Rovanperää?Viime aikoina Rovanperä on mieltynyt yhä enemmän asvaltilla kilpailemiseen. Kausi 2024 päättyi testiin formula ykkösellä ja kuluva vuosi alkoi vauhdikkaasti Porschen ratissa radalla.Sen verran epäselvä tilanne juuri tällä hetkellä on, että Evans tuskin nukkuu öitään kovinkaan levollisesti – ainakaan, mikäli laski jo lahjakkaan tallitoverinsa ulos mestaruustaistelusta. Elämänsä vedossa oleva walesilainen uskoo kykyihinsä kuin vuoreen, mutta peukaloruuvin kiristäminen ei hänen kohdallaan lisäisi mestaruusmahdollisuuksia.Rovanperä on paineistetut tilanteet nähnyt ja kokenut aiemmin. Hänelle MM-jahti ei ole enää kaikki kaikessa, samassa mielessä kuin Evansilla, jolla kuparinen on vielä rikkomatta.Hyundain uusi osoite on WEC-sarja, joka elää vahvassa myötätuulessa muidenkin autovalmistajien keskuudessa. Korealaismerkin lähtö tekisi rallin MM-sarjalle kestämättömän suuren loven. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHyundai istuu uutispommin päälläToyotan yksipuolista menestyskulkua on läheltä päässyt seuraamaan myös Hyundai, joka on mukana sarjassa jo 12. vuottaan peräjälkeen. Viime kauden do or die -tyylinen tilanne toi vihdoin tiimin kuljettajalle mestaruuden, mutta ei täyspottia ja merkkimestaruutta, vaikka sekin vielä kauden viimeiselle erikoiskokeelle startatessa oli mukavasti haarukassa.Vahvat huhut ovat viemässä Hyundaita pois rallista jo tämän kauden päätteeksi. Se ei olisi ihme, sillä korealaismerkki on jo nähnyt kaiken rallissa. Viimeisimpien kahden vuoden aikana Hyundai on käytännössä tehnyt kaiken, mihin on pystynyt.Kalle Rovanperää he eivät onnistuneet houkuttelemaan kuljettajakseen, vaikka kuvaannollisella seteliviuhkalla suomalaista löyhyttivätkin keväällä 2023. Sen sijaan he ovat saaneet riveihinsä moottoriurheilun kirkkaimmat aivot FX Demaisonin ja nyt jo irtisanoutuneen Christian Loriaux´n muodossa. Tallipäällikkönä pestiään on hoitanut raikkaan tuulahduksen tiimiin tuonut Cyril Abiteboul.Siitä huolimatta tulokset ovat olleet järjestäen medium-tasoisia.Niinpä ei ole ihme, että Hyundai hakee jatkossa uusia haasteita rata-ajon WEC-sarjasta. Päätös jättää Toyotan vieläkin yksinäisempään tilaan kuin japanilaisvalmistaja on jo tällä hetkellä ollut.Aivan yksimerkkiluokaksi rallin MM-sarja tuskin taipuu, sillä M-Sportin kohteliaisuuskäynnit maksukuskien kanssa eivät sarjan arvoa varsinaisesti kirkasta.MM-sarjalle voi povata vaikka millaista kohtaloa, mutta juuri tällä hetkellä ennustaminen on ennenaikaista. Toyota nauttii mukana olostaan täysin siemauksin, sillä voitto on aina voitto, vaikka lopputuloksissa kympin kärjessä olisi tukku ynnä muut -tason kuljettajia Rally2-autoillaan.Sarjan nykytilanteeseen ei ole luisuttu hetkessä. Kyse on vuosien syöksykierteestä, vääristä valinnoista ja vääristä ihmisistä päättävissä elimissä. Autoteollisuuden seisokkitila ei ole helpottanut purnaamista yhtään, joten rallin tämänhetkinen tila on tullut osin ansaitusti, osin annettuna. Lue lisää Kaikki artikkelit 20.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Muistatko Marcus Grönholmin MM–Peugeotin? 206 WRC on häijyn hintainen ralliohjus 5.2.2025 Moottoriurheilu Secto Rally Finlandin reitti julki – sunnuntaina nähdään jotain ennenkuulumatonta 16.1.2025 Henkilö Nico Rosberg: ”Autourheilun tulevaisuus on sähkössä” 14.1.2025 Moottoriurheilu Viime kaudella säväyttänyt Mārtiņš Sesks ajaa tällä kaudella kuusi rallia WRC-autolla – aloittaa työt jo Ruotsin MM-rallissa! 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 9.12.2024 Moottoriurheilu Genesis GMR-001 tulee edustamaan korealaisluksusta Le Mans -sarjassa 6.12.2024 Moottoriurheilu Red Bull Racing 20 vuotta – Jaguarin F1-seuraajalla on nyt jo kahdeksan kuljettajien maailmanmestaruutta 2.12.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland julkisti kovat luvut: reilut 20 miljoonaa euroa ja yli 260 000 kävijäkokemusta 26.11.2024 Yleinen Formula Ladan moottorilla? Virossa on valmistettu yli tuhat Formula Estoniaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää