Jopa kilpa-autojen sponsoritarrat olivat ennen paremmin

Millaiset kilpa-autojen tarroitukset jäävät mieleen ja millaiset eivät? Ovatko jotkin tarroitukset liian monimutkaisia jättämään tarkan muistijäljen?

Suomen tunnetuin keskustelu kilpa-autojen sponsoritarroista kuuluu seuraavanlaisesti:

– Lampinen, kerros mulle mitä on sponsorointi.

– Sponsorointi on eräänlaista nykyaikaista markkinointia, jossa urheilija tai joku muu hankkii tarroja tai kangasmerkkejä.

– Just joo. Älä nyt vaan väitä, että sä oot antanut laittaa ilmaseks nää tarrat tähän autoon?

– En, kyllä mä niistä maksoin.

Historian hienoimpia kilpa-autojen sponsoritarroituksia ihastellessa voisi tosiaan kuvitella vaikka maksavansa siitä, että saisi omalle autolleen samanlaisen ilmeen. Joskus hienosti, tai vaikkapa vähemmänkin hienosti rakennettujen kilpa-autojen replicoiden pinnat on päällystetty esikuviensa kaltaisiin kuoseihin.

Ajatuksia autoista -kolumnisarjassa olen ennenkin tunnustautunut vakavan rallifaniuden sairastajaksi. Tämän vuoksi omat suosikkitarroitukseni löytyvät juuri rallin puolelta ja karkeasti vuosituhannen taitteen tienoilta. Poikkeuksiakin löytyy toki mielettömän paljon eri lajien ja aikakausien puolelta.

Rauhattomia ratkaisuja

Poikkeukset ovat kuitenkin mielestäni nykyään vähentyneet merkittävästi. Vastaan tulee yhä hienoiksi teipattuja autoja, niin WRC:ssä, kuin ratasarjoissakin. Ne eivät kuitenkaan vain tunnu tallentuvan kovin tarkoin mieleen. Muistan pääpiirteittän suurimman osan WRC-tallien viime kausien päävärit, sekä joidenkin tallien pääsponsorit. En kuitenkaan saa haettua mieleeni tarrojen muotoja tai välttämättä kovin tarkkaa sijaintiakaan. En välttämättä tarkkaa värimaailmaakaan.

Tarkemmalla silmällä katsottuna nykyaikaiset ralliväritykset tuntuvat rauhattomilta ja monimutkaisilta. Värejä, fontteja, logoja ja muita elementtejä on autoissa tiheästi ja rauhattoman tuntuisesti aseteltuna. Joku enemmän grafiikan ja visuaalisuuden päälle ymmärtävä osaisi kertoa tähän varmasti jonkin fiksun syyn, mutta tällä kertaa sellainen jää kuulematta.

Joka kerta, kun ryhdytään puimaan jotain asiaa näkökulmasta ”kyllä ennen oli paremmin”, liikutaan vaarallisilla vesillä. Toivonkin tämän julkaisun tavoittavan ihmisiä jotka ovat kanssani eri mieltä. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin ulisemaan omassa kuplassani Castrol-Toyotien, Martini-Fordien ja Total-Citroënien perään. Olen kuitenkin valmis yllättymään positiivisesti, jos 20 vuoden päästä muistellaan kaiholla ”Microsoft-Toyotia” ja ”Shell-Hyundaita”.