4.5.2026 Autonäyttely Classic Motorshow 2026 tarjosi monipuolista moottoriurheilutarjontaa Tommi Mäkisen MM-Mitsubishista off-roadiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaiken muun upean ohella Classic Motorshow 2026:ssa esiteltiin upeita paloja suomalaista moottoriurheiluhistoriaa. Lahdessa vuosittain järjestettävä Classic Motorshow -klassikkoautotapahtuma tarjosi jälleen ajoneuvoja moneen makuun. Tänä vuonna näyttelyn teemana oli ”ojasta allikkoon”. Kyseinen teema tuntui aivan luonnollisesti vetävän puoleensa myös melkoisen määrän moottoriurheilukalustoa. Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään, ja varsin usein pelottomuus vie auton ojan puolelle. Rallipuolen kärkenä tapahtumassa oli esillä nelinkertaisen rallin maailmanmestarin ja Mitsubishi-legenda Tommi Mäkisen maailmanmestaruusauto vuodelta 1996. Mitsubishi Lancer Evolution III on tuotu esille suoraan Mäkisen omasta museosta. Kyseisellä kaudella Mäkinen voitti yhdeksästä MM-osakilpailusta viisi. Mäkinen kehuu Evolution III:n olleen luotettava auto hyvillä ajo-ominaisuuksilla varustettuna. Ralliauton kaksilitrainen turbomoottori tarjosi parhaimmillaan 243 kilowatin (330 hevosvoiman) huipputehon. Rallitarjonta oli muutenkin monipuolista. Nähtävillä oli muun muassa Ford Escort RS Cosworth jolla Harri Rovanperä ajoi Suomen MM-rallin vuonna 1996. Muutama vuosi takaperin kaksinkertainen rallin maailmanmestari Kalle Rovanperä osti saman autoyksilön isälleen lahjaksi. Etuvetoisten ralliautojen kultakaudelta oli nähtävillä upea Renault Clio Maxi Kit Car, joka oli verhoiltu samanlaiseen ulkoasuun, missä Philippe Bugalski osallistui Monte Carlon MM-ralliin vuonna 1995. Auton kerrotaan olevan tekniikaltaan Maxin ja ProF:n risteytys. Sunbeam Imp oli takavuosina yksi Suomen suosituimmista ralliautoista. Lahteen oli saatu näytille yksilö, jonka kerrotaan olevan muun muassa rallilegendojen Pauli Toivosen ja Henri Toivosen vanha. Toisella puolen tapahtumahallia Opel Team SF ry:n osastolla muisteltiin puolestaan Joensuun rallin tapahtumia vuodelta 1969, jossa ei ollut tarjolla ainoastaan onnistumisia. Ruttuinen Opel Kadett sopi hienosti Ojasta allikkoon -teemaan. Hienoon esillepanoon kuului muun muassa kanto, johon Opel on ajettu, sekä ajoittain autosta nousseet savuefektit. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Moottori (@moottorimedia) jakama julkaisu Classic Motorshow’n aikaan tuli myös kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Henri Toivonen ja hänen kartanlukijansa Sergio Cresto kuolivat dramaattisesti Korsikan MM-rallissa. Rallimuseon ystävät olivat tuoneet sen kunniaksi näytille Toivosen vanhan Sunbeam Lotuksen. Yllä olevalla videolla lisää kyseisestä autoyksilöstä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Muitakaan lajeja ei unohdettu Vaikka rallilla on suomalaisten sydämissä poikkeuksellisen suuri asema, ei Lahdessa oltu unohdettu muitakaan moottoriurheilulajeja. Ratapuolta edusti muun muassa Autobianchi Abarth A112, joka on rakennettu uutena Lancia Lady Cup -sarjan kilpuriksi Ruotsiin. Isuzu Owner’s Club Ry:n osastolla esiteltiin Bellet GT -mallin historiaa Suomessa. Kyseisiä malleja oli tuotu uutena Suomeen kolme kappaletta, jotka kaikki olivat päätyneet ralliautoiksi. Näistä kolmesta kaksi oli esillä Classic Motorshow’sta – toinen upeasti museokatsastetussa kunnossa ja toinen rujossa jokkiskuosissa. Tasanopeusajo ei ole lajina suurille massoille tuttu, joten onneksi esillä oli myös kyseiseen lajiin rakennettu Opel Kadett 1.8i 1990. Autoa on kyseistä lajia varten korotettu ja jäykistetty. Kadettin luokse oli myös tuotu näytille tasanopeusajoissa tarvittavia karttoja. Mad Moose Racingin osastolla muisteltiin 1980- ja 1990-lukuja, jolloin Offroad Trial -lajia aloiteltiin Suomessa. Osastolta löytyi muun muassa useita pokaaleja pokannut Range Rover V8 vuodelta 1974. Kilpuri oli kokenut kovia – muun muassa vuonna 1988 sitä kisamatkalta kotiin kuljettanut lavetti suistui hirviä väistäessään ojaan ja Range Rover muovautui rytäkässä varsin rusinaksi. Auto kunnostettiin kilpakäyttöön uudestaan vielä 1990-luvun lopulla ja nykyään sen kerrotaan viettävän rauhallisia eläkepäiviä kevyessä off-road-käytössä. Lue lisää Kaikki artikkelit 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Moottoriurheilu Suomen MM-rallin taika tulee parhaiten esille telttamajoituksessa – yövyimme Ouninpohjassa tuhansien muiden kanssa 26.7.2026 Klassikko Rakkauskirjeet, lahjapaketit, kukat ja leivonnaiset kulkivat tällä Renaultin koppipakulla kätevästi jo ennen toista maailmansotaa 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 12.7.2026 Tapahtumat Oi Aurora Concours: autorakkautta ja harrastamisen iloa ruotsalaisittain 5.7.2026 Klassikko 1990-luvun alussa ranskalaiset muistivat, että 3,4 metriä pitkä auto voi olla tilaihme Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla