3.5.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Kuningastiikeri selvästi vapputunnelmissa – vielä parisen viikkoa aikaa käydä tervehtimässä Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuningastiikeri lähtee takaisin Englantiin toukokuun puolessavälissä. Jättimäinen pala eurooppalaista sotahistoriaa on ollut nyt jo reilun vuoden verran Panssarimuseon erikoisvetonaulana Hattulan Parolassa. Moottori on seurannut Kuningastiikerin Suomen-vierailua tiiviisti, ja nyt on aika kertoa jättivaunun lopullinen lähtöpäivä. Sitä ennen vaunua ehtii kuitenkin halutessaan käydä vielä katsomassa ensimmäisen, toisen tai ties kuinka monennen kerran. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vapputunnelmissa Ei ole Kuningastiikeri 80-vuotisen historiansa aikana tainnut aiemmin tällaista asua saada. Panssarimuseolla vietetään perinteisesti aina vappupäivänä Kewätsavutus -tapahtumaa, jonka ideana on kääntää "kampiakselit kesäaikaan". Panssarimuseo järjestää tapahtuman yhteistyössä Hämeen Mobilistien kanssa, ja museon piha-alue täyttyykin tapahtumassa jos jonkinlaisista klassikkoajoneuvoista. Tapahtuma on monelle museoajoneuvolle kevään ensimmäinen ulkoilukerta. Eri-ikäisten museoautojen lisäksi pihalla nähdään historiallisia moottoripyöriä, mopoja, linja-autoja, kuorma-autoja sekä paloautoja. Museon näytöskentällä pidetään perinteisesti myös toimintanäytös museopanssarivaunuilla. Tänä vuonna näytöksen teemana olivat T-55 -pohjaiset vaunut, 36-tonninen taisteluvaunu T-55A sekä sen alustalle tehty hinaus- eli evakuointipanssarivaunu VT-55A, jonka vinssillä T-55:tä päästiin hinaamaan. Kuningastiikeri lähtee 15. toukokuuta Alun perin Tiger II:n eli Kuningastiikerin oli tarkoitus viipyä Suomessa vain noin puolen vuoden ajan huhtikuusta syyskuuhun, mutta vaunun englantilaisen kotimuseon pyynnöstä se pidettiin Panssarimuseolla "varastossa" vielä toiset puoli vuotta ja lopulta vähän ylikin, johtuen englantilaismuseon sisäisistä järjestelyistä. Vaunun kotimuseo on The Tank Museum Englannin Bovingtonissa, ja se on maailman suurin alallaan. Siellä on toinenkin Kuningastiikeri. Panssarimuseolla vieraileva prototyyppi-Tikru on ollut Britanniassa jo toisen maailmansodan lopulta alkaen, jolloin Ison-Britannian joukot valtasivat Kasselin tehdaskaupungin Saksan alueella ja ottivat vaunun hallintaansa. Mutta nyt kaikki alkaa siis olemaan valmiina siihen hetkeen, jolloin Kuningastiikeri lopulta lähtee. 63 tonnia painava vaunu siirretään pois museolta raskaana erikoiskuljetuksena keskiviikkona 15. toukokuuta, se ajetaan satamaan ja kuljetetaan sitten laivalla Englantiin. Näin ollen halukkailla on vielä vajaat kaksi viikkoa aikaa bongata Kuningastiikeri. Vaunu on ollut Bovingtonissa viimeksi vuonna 2020, ja sen jälkeen se on vieraillut Hollannissa ja Ruotsissa ennen tuloaan Suomeen. Missään muualla kuin Parolassa vaunu ei kuitenkaan tiettävästi ole onnistunut kolminkertaistamaan vuotuista kävijämäärää. Lähde: Panssarimuseo Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 31.5.2026 Päivän kuva Muistatko postin käytössä olleet Elcatit? 29.5.2026 Liikenne Tämän toimenpiteen soisi yleistyvän muuallakin 22.5.2026 Päivän kuva Päivän kuva: piha on täynnä uutuusautoja laidasta laitaan, mutta uusi Mercedes-Benz GLB näkee siellä vain Mersuja! 20.5.2026 Päivän kuva Oletko kerännyt kahvipakettien autokortteja? 19.5.2026 Päivän kuva Kevät paljastaa kertakäyttökulttuurin jäljet ja ihmisten laiskuuden 18.5.2026 Päivän kuva Oletko pelannut lapsuudessasi tällaisilla autopelikorteilla? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 14.5.2026 Päivän kuva ”No Sulo kulta, onko se sun kapinees nyt toiminut kunnolla?” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km