28.4.2023 Liikenne Päivän kuva: näkyykö poliisin liikkuva kameravalvonta Google Mapsissa? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Google Mapsista pystyy ilmeisesti näkemään joskus myös liikkuvien kamera-autojen sijainnit - jos käyttäjät ilmiantavat niitä palvelulle. Peltipoliisit ilmaantuivat Google Mapsiin vuonna 2019, jonka jälkeen karttasovelluksen avulla on voinut suunnitella omia reittejään kameratolppien sijainnit huomioiden. Kameratolppien ilmaantuminen palveluun tapahtui hieman yllättäen ja varkain, joskin aiheesta kirjoiteltiin mediassa tuoreeltaan melko paljon.Mitenkään ainutlaatuinen tämä ominaisuus ei kuitenkaan ollut, sillä erilaiset autonavigaattorit olivat huomautelleet kameratolppien sijainnista jo vuosia ennen Google Mapsia.Sen sijaan Google Maps voi olla myös eräänlainen edelläkävijä liikenteen kameravalvonnan suhteen. Palvelussa näyttäisi olevan mahdollista myös huomata liikkuvat kamera-autot - ainakin niissä tapauksissa, joissa joku ilmoittaa havainnostaan pikaisesti Googlelle.Näin kävi taannoin Espoossa, jossa Kehä I:llä näkyi Google Mapsissa pidemmän aikaa liikennekamera, jota siellä ei normaalisti ollut. Normaalien kiinteiden kameratolppien lisäksi palvelu vihjasi käyttäjiään myös liikkuvista nopeustutka-asemista.Poikkeava piste näkyi kartalla noin tunnin ajan, jonka jälkeen se poistui yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin kartalle. Todennäköisesti Google Maps kysyi paikan ohi ajaneilta autoilijoilta kyllä tai ei -periaatteella, oliko kamera-auto vielä paikoillaan. Kun valtaosa vastaa kysymykseen ei, voidaan tilannetieto päivittää karttaan.Teksti: Rikhard Wacker Kuvakaappaus: Google Mapsa:2:{i:0;s:6:"123518";i:1;s:6:"123581";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”