1.8.2024 Moottoriurheilu Päivän kuva: tällä Lokariautolla Jari-Matti Latvala aloitti ajamisen 4-vuotiaana Teksti Rikhard Wacker Kuva Rikhard Wacker Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moni 1980-luvulla lapsuuttaan elänyt on päässyt tarttumaan Lokariauton rattiin. Näin teki myös Jari-Matti Latvala. Leo Laine Oy:n valmistamat Lokariautot muistetaan vielä hyvin, vaikka näitä autoja ei ole enää aikoihin uutena valmistettukaan. Internetin syövereistä löytyy kuitenkin yhä säännöllisesti myynnistä erilaisin kattein varustettuja Lokariautoja. Lokariauto oli monen lapsen ensikosketus ajamiseen. Se oli varustettu neljän hevosvoiman Hondan valmistamalla bensiimoottorilla, joka liikutti lapsia monesti vähän liiankin hurjaa vauhtia. Myös Toyotan tallipäällikkönä nykyään toimivan Jari-Matti Latvalan autoilu-ura alkoi Lokariauton ratista. Latvala sai auton vuonna 1989 ollessaan 4-vuotias. Lokariauton saamista Latvala muistelee seuraavasti. Muistan, kun olin nelivuotias. Tulimme mummolasta ja minulle sanottiin, että kotona odottaisi yllätys. Olin vähän unenpöpperössä tullessamme perille. Menin halliin katsomaan ja siellä oli lokariauto. Olin aivan innoissani! Lokariautolla ajettiin Latvaloiden pihassa kuin ralliautolla konsanaan - eikä ihme, sillä olihan Jari-Matti päässyt seuraamaan läheltä isänsä Jari Latvalan ralliautoilua. Jari-Matti sai jo pienenä myös mekaanikoiden apua, sillä Latvalan perheen työntekijät kantoivat kortensa kekoon vauhdin lisäämiseksi. - Halusin, että meidän työntekijät vähän niin sanotusti virittävät autoani, joten se kulki parhaimmillaan viittäkymppiä, Latvala muisteli vuonna 2014 Ylelle. Vaikka Lokariauto on pieni ja lapsille suunnattu, sillä ajaessa saattoi sattua myös haavereita. Latvalan mukaan autossa oli tyyppivika, jonka vuoksi sen kaasuvaijeri keräsi ajan myötä pölyä, josta seurasi kaasun hirttäminen kiinni. Lokariautolla Latvala koki myöhemmin elämänsä ensimmäisen auton kaatamisen. Muitakin vaaratilanteita nähtiin, mutta niistä selvittiin yleensä säikähdyksellä. - Kerran ajoinkin päin hallin seinää ja löin etuhampaani suojatankoon. Toinen etuhampaistani halkesi, ja toinen niistä murtui, joten jouduin hammaslääkäriin. Hampailleni ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään, koska maitohampaiden tilalle kasvoivat rautahampaat, Latvala kertasi vuonna 2014. Lokariauto toimi Latvalan menopelinä vuoteen 1992 asti. Sittemmin meno jatkui 8-vuotiaana saadulla Jokkis-luokan Ford Escortilla ja pian sen jälkeen ensimmäisellä oikealla ralliautolla, Sunbeam Avengerilla (tämän jutun kuvissa Lokariauton takana). Jari-Matti Latvalan ensimmäisenä ajopelinä toiminut Lokariauto on esillä Latvalan omassa rallimuseossa eli JM-Rally Parc Ferméssä. Auto on entisöity vuonna 2010 ja se on museon ainoa auto, jonka rattiin yleisökin pääsee istumaan - avokätinen mahdollisuus koskee tosin vain perheen pienimpiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 31.5.2026 Päivän kuva Muistatko postin käytössä olleet Elcatit? 29.5.2026 Liikenne Tämän toimenpiteen soisi yleistyvän muuallakin 24.5.2026 Moottoriurheilu Tämä oli historian kovin ratakilpailu Suomessa – vastaavaa tuskin tullaan enää näkemään 22.5.2026 Päivän kuva Päivän kuva: piha on täynnä uutuusautoja laidasta laitaan, mutta uusi Mercedes-Benz GLB näkee siellä vain Mersuja! 20.5.2026 Päivän kuva Oletko kerännyt kahvipakettien autokortteja? 19.5.2026 Päivän kuva Kevät paljastaa kertakäyttökulttuurin jäljet ja ihmisten laiskuuden 18.5.2026 Päivän kuva Oletko pelannut lapsuudessasi tällaisilla autopelikorteilla? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 8.6.2026 Yleinen Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 7.6.2026 Klassikko Yksi kaikkien aikojen kauneimpia Maserateja ja legendaarinen moottori on voittajan yhdistelmä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 2.6.2026 Tilaajille Peugeot alkoi kolista 15 kilometriä huollon jälkeen – joustintukien laakerit herättivät kuluttajan epäilyn virheestä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti