9.3.2024 Laivat Päivän kuva: Viking Cinderella teki suuren paluun Helsinki – Tukholma -reitille punaisissa väreissä ja Suomen lipun alla Teksti Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viking Linella on nyt noin puolentoista vuoden tauon jälkeen joka päivälle lähtö Helsingistä Tukholmaan. Viking Cinderellan paluu Manner-Suomen vesille pitkän Ruotsin-komennuksen jälkeen tapahtui uudistusten kera. Ruotsinlaivojen historiaa tehtiin jälleen, kun Viking Line palautti vuonna 1989 rakennetun Cinderellansa alkuperäiselle reitilleen vakituisessa mielessä ensi kertaa sitten 1990-luvun.Viking Linen laivasto on käynyt 2020-luvulla isoja muutoksia läpi, ja Cinderellan paluu pääkaupunkien välille liittyy sekä laivojen poistoon laivastosta että uusien hankintaan.Viking Cinderella soitti ensimmäisen edestakaisen Tukholman-risteilynsä lähdön kunniaksi sumutorvea.Jo pidempään ruotsalaisia Tukholman ja Maarianhaminan välisillä risteilyillä viihdyttänyt Viking Cinderella vapautuu niistä tehtävistään sen ansiosta, että Viking Line ja Gotlandsbolaget ovat ostaneet yhdessä vanhan Birka Stockholm -risteilijän sen tilalle. HEL-STO -reittiä putkeen yli 30 vuotta ajaneen M/S Mariellan laivastosta poiston jälkeen tälle reitille saatiin vähäksi aikaa Turun reittiä lähes yhtä pitkään ajanut M/S Amorella, joka puolestaan vapautui TUR-STO -reitiltä upouuden Viking Gloryn myötä. Kun sitten Amorellakin myytiin pois, HEL-STO -väliä on syksystä 2022 alkaen tasan tähän päivään asti ajanut yksin M/S Gabriella.Suomen lipun alle vaihdon myötä Viking Cinderellan uusi kotisatama on Maarianhamina.HEL-STO lienee 35 vuotta vanhalle Viking Cinderellalle eläkevirka ainakin Viking Linen leivissä. Alus ajoi uransa alussa Helsinki – Tukholma -linjaa (myös mainitun Mariellan parina), ennen siirtymistään risteilypainotteisesti Helsingin ja Tallinnan välille, ja edelleen Ruotsin päähän. Ympyrä sulkeutui siis aluksen palattua Helsingin-reitille. Aikamoinen tuhkimotarina, tekisi mieli sanoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTakaisin punaisissa ja Suomen lipun allaViking Cinderella on noin parinkymmenen vuoden ajan ollut melkoinen poikkeus Viking Linen laivastossa. Se on poikennut yhtiön punavalkoisesta brändi-ilmeestä ja ollut kaikista muista punaisista laivoista poiketen Ruotsin lipun alla, ruotsalaisen miehistön komennuksessa. Jo laivan nimikin piti Ruotsin lipun alle siirtymisen johdosta muuttaa Cinderellasta Viking Cinderellaksi, koska Ruotsin alusrekisterissä oli jo yksi Cinderella eli Tuhkimo.Tällaisessa asussa Viking Cinderella purjehti vielä viime kesänä vieraillessaan Helsingin-reitillä. Yhtiön muusta brändi-ilmeestä poikennut värikuosi otettiin käyttöön 20 vuotta sitten aluksen siirryttyä entiseen erikoisrooliinsa Ruotsiin.Ennen aluksen siirtoa nyt alkaneeseen uusvanhaan tehtävään, sen tiedettiin saavan päivityksen sisätiloihinsa, minkä myötä muun muassa suuri määrä hyttejä uusittiin. Kaikkiaan 289 hyttiä kävi läpi ehostuksia. Niistä suurimpaan osaan vaihdettiin kerrossänkyjen tilalle parivuoteet, mutta vähintään uusittiin pintoja, ja vaihdettiin mukavampia patjoja. Parivuoteet ovat asiakaskyselyissä nousseiden toiveiden perusteella tehty ratkaisu. Päivitykseen on mennyt niin ikään aluksen kylpyläosasto. Viking Cinderellan spa muokattiin muilta Viking Linen laivoilta tutun Archipelago Spa -konseptin mukaisella tavalla. Tyylillisesti tämä tarkoittaa kevyempää, skandinaavista ilmettä. Viking Cinderellan sisätilojen uudistuksen aikaan oli vielä epäselvää, muuttaisiko Viking Line aluksen brändi-ilmeen muun laivaston mukaiseksi tai laivan lippuvaltion Suomeen. Mutta nyt on siis varmaa, että molemmat muutokset tapahtuivat. Aluksen kotisatama on Maarianhamina, sen kyljet ovat punaiset, ja kyljissä liplattavat Viking Linen viimeisimmän värityksen mukaiset valkoiset laineet. Eräällä tavalla uusi väritys on siis negatiivikuva.Mainittakoon vielä, että Viking Cinderellan Suomen lipun alle vaihdon jälkeen koko Viking Linen laivasto on Suomen lipun alla. Viimeistä edellinen vaihto tapahtui melko lailla tasan vuosi sitten, kun HEL-TAL -reitin Viking XPRS siirrettiin Viron lipun alta Suomen lipun alle. Tämän jälkeen ruotsinlaivoista ainoastaan Viking Cinderellan kanssa yhtä matkaa ajava Silja Symphony purjehtii Ruotsin lipun alla.Viking Linen mukaan aluksen uudelleenmaalaamiseen kului noin pari tuhatta litraa maalia.Ainoa jäljellä oleva 80-luvun edustajaViking Cinderellan aikataulut ovat samat kuin sen linjaparilla Gabriellalla. Alus lähtee Helsingistä kello 17.15 ja saapuu Tukholmaan seuraavana aamuna kymmeneltä. Takaisin Helsinkiin lähdetään kello 16.30, ja Katajanokan laiturissa ollaan kello 10.10 seuraavana aamuna. Molempiin suuntiin mentäessä poiketaan yöaikaan myös Maarianhaminassa.Viking Cinderella ajoi jo viime kesänä kausiluonteisesti puolentoista kuukauden ajan Helsingin ja Tukholman väliä, käyden kesäsesongin ollessa kuumimmillaan myös Tallinnassa vuorojen välissä Helsingistä käsin. Moottori teki tuolloin pikaisen tutustumisen alukselle, todeten sen poikkeavan monilta osin varustamon muista aluksista, myös saman aikakauden edustajista. Viking Cinderellaa voi kehua vielä 35 vuoden jälkeenkin varsin matkustajaystävälliseksi laivaksi.Cinderellalta saa tavallisen viikonlopun kerta-annostuksen kasarinostalgiaa.Viking Cinderella on muuten ainoa jäljellä oleva mahdollisuus kokea kasarinostalgiaa ruotsinlaivalla, otettiinpa huomioon mikä Manner-Suomen ja Ruotsin välinen matkustajareitti tahansa. Tämä näkyy erityisen hyvin aluksen sisustan koristelussa, ja saakin näkyä. Viking Linen mukaan marmori ja messinki ovat uudestaan muodissa!Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin – nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 21.5.2025 Laivat Yltäkylläinen risteily Välimerellä – Espanja, Ranska, Italia ja Malta yhdellä reitillä 19.5.2025 Laivat Liittolaismaiden laivat ovat yhä tutumpi näky Helsingin satamassa – yksi niistä oli kaunis mutta tappava ranskalaisfregatti Aconit 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 27.4.2025 Laivat Kausi on korkattu – ainakin näitä risteilijöitä bongarin kannattaa odottaa Helsinkiin tänä vuonna 11.4.2025 Laivat Baltic Princess palasi liikenteeseen – olimme mukana risteilyllä 10.4.2025 Laivat Tallinkilta odottamattoman nopea muuvi: Star I myytiin pois vain kahden kuukauden komennuksen jälkeen – ajaa huomenna viimeisen vuoronsa Tallinkille 29.3.2025 Laivat SS United Statesia valmistellaan jo upotettavaksi – käynnissä viimeinen vetoomus nopeusennätysvaltamerilaivan pelastamiseksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää