22.6.2024 Automatkailu Päivän kuva(t): nyt palaa – Suomen suvi on ihan Superb Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yötön yö on hienoa aikaa ihmisen elämässä. Se on myös oiva aika lähteä kokeilemaan Skoda Superb Combi kevythybridin toimintamatkaa yhdellä tankillisella bensaa. Uuden Skoda Superb -malliston suosikiksemme nousi koeajolla Portugalissa 48V-teknologiaa hyödyntävä kevythybridi. Laskeskelimme, että sillä on mahdollista ajaa ainakin noin 1400–1500 kilometriä tankillisella. Niinpä asetimme itsellemme haasteen.Superbin keula suunnattiin juhannusperjantaina Porvoon kautta vanhaa tietä ja osittain myös Kuninkaantietä seuraten ensin Vaalimaan nurkille. Siitä jatkoimme kohti Järvi-Suomea, ja matkalla ihastelimme niin Puumalan kuin myös Punkaharjun maisemia. Sieltä matka jatkui Savonlinnan, Juvan ja Mikkelin kautta Päijänteen eteläpuolelle, missä vetäydyimme lauantaina aamuyöstä lyhyelle yötauolle. Mittaristossa oli päivän jälkeen aika tasan tarkkaan 800 kilometriä.Kuinka paljon Superb on sitten vienyt? Se selviää maanantaina, kun olemme saaneet kierroksen päätökseen. Nyt voimme jo kuitenkin luvata, että 1500 kilometriä rikkoontuu sunnuntaihin mennessä.Emmekä ole todellakaan ajaneet veren maku suussa vaan rullanneet vain kevyesti nautiskellen suviyössä. Jo reittivalintamme usein nelinumeroisille pikkuteille kertoo sen, ettei reittiä ole suunniteltu alhainen kulutus mielessä.Hyvää juhannusta kaikille Moottorin lukijoille, missä sitten kuljettekin. Jos tiellä tulee vastaan kellanvihreä uusi Superb-farkku, ei muuta kuin moikkaillaan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.6.2024 Automatkailu 1800 kilometriä Škoda Superbilla Suomen suvessa eli juhannuksen taikaa etsimässä 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 8.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq 85 Sportline – RS-mallia odotellessa 26.5.2025 Koeajo Koeajo: Skoda Kodiaq RS – rallinalle murisee 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 21.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: unholaan jäänyt 2010-luvun Škoda-pakettiauto Praktik 10.4.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Superb Combi 2.0 TDI 4×4 Laurin & Klement – omiaan pitkille taipaleille 5.4.2025 Ajoneuvot Škoda Elroq RS on hot hatch nykymakuun ja kaikkien aikojen nopeimmin kiihtyvä tuotanto-Škoda 29.3.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq tekee harmaasta haluttavaa 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster