17.5.2017 Ajoneuvot Päivitetty Nissan Micra Suomeen – pikkuautoa 14 991 eurolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valmistajansa mukaan juuri eurooppalaisille asiakkaille suunniteltu Micra on pidempi, leveämpi ja matalampi kuin aikaisemmin. Nissanin malliston kestosuosikki Micra uudistui ja nyt uudistunut kaupunkiauto on saatu myös Suomeen. Tarkkanäköisimmät ovat saattaneet bongata ensimäiset yksilöt jo liikenteessä, mutta virallisesti ensi esittely osuu loppuviikkoon koko maassa. Nissan kertoo Micran olevan pidempi, leveämpi ja matalampi kuin aikaisemmin. Auton ulkomuoto on uudistettu ja muotoviilauksen tavoitteena on ollut ilmeikkyys ja urheilullisuus. Sisälle on luvassa ripaus premium-vaikutelmaa jo perusvarustelutasolla. – Viidennen sukupolven Micra asettaa uudet standardit segmentin asiakkaille. Auton ajo-ominaisuudet ovat omaa luokkaansa niin kaupungissa kuin maantiellä, ja nyt myös asiakkaamme pääsevät kokemaan täydellisesti uudistuneen Micran, Nissan Suomen maajohtaja Anu Eskola kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tavoitteena paluu huipulle – Micrassa on runsaasti teknologiaa, jotka parantavat auton turvallisuutta, mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Autossa on enemmän turvallisuusteknologiaa kuin missään Nissanin kaupunkiautossa aiemmin. Keskitymmekin siihen, mitä asiakkaat haluavat tänä päivänä ja tulevaisuudessa autoltaan. Tavoitteemme on vallata takaisin Micran paikka luokkansa myydyimpien autojen joukossa, Eskola jatkaa. Automallin tuotanto palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Eurooppaan. Uusi Nissan Micra rakennetaan muokatulle Nissanin V-alustalle. Tuoreimman sukupolven autot valmistetaan Nissanin allianssikumppanin Renaultin tehtaalla Ranskan Flinsissä. Micra on ensimmäinen Nissanin henkilöauto, joka valmistetaan Renaultin tuotantolaitoksessa Euroopassa. Moottorivalikoima käsittää 0,9-litraisen ja kolmisylinterisen turbobensiinimoottorin, joka kehittää tehoa 90 hv, yhtä tehokkaan 1,5-litraisen dieselmoottorin ja vapaasti hengittävän yksilitraisen bensiinimoottorin, jonka huipputeho on 70 hv. Kaikki moottorivaihtoehdot on yhdistetty viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon. Ja sokerina pohjalla vielä uutuuden hinta. Micran hinta alkaen -versio vaihtaa omistajaa 14 991 eurolla. Bensiinimallistossa hintahaarukka venyy 19 691 euroon asti. Huokein diesel-versio puolestaan maksaa 17 790 euroa ja kallein 21 290 euroa. Lähde ja kuva: Nissan Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?