7.1.2025

Pehr G. Gyllenhammar: Volvo-johtajan omat autot

Kuva Volvo Cars

Marraskuun lopulla 89-vuotiaana menehtynyt Volvo-johtaja Pehr G. Gyllenhammar ajoi tietysti Volvoilla - mutta millaisilla?

Pehr G. Gyllenhammarilla oli autojen suhteen tarkka maku. Gyllenhammar veti Volvoa joko toimitusjohtajana tai hallituksen puheenjohtajana reilut parikymmentä vuotta, 1971-1993, ja töihin Gyllenhammar ajoi omalla autolla. On selvää, että siinä pestissä Gyllenhammar saattoi laittaa juuri haluamansa laisen tilauksen sisään, ja Volvon omassa museossa näytillä olevat kolme autoa kertovat hyvin tämän teollisuuspampun toiveista. Punaista punaisella.

Gyllenhammarin kolme erikoistilaus-Volvoa toimitettiin sellaisessa punaisen sävyssä, jota tavallinen tallaaja ei saanut Volvoonsa valittua. Gyllenhammar itse kertoi aikoinaan, että tahtoi autojensa punaisen olevan haastavan räikeä, mutta että siinä oli silti jokin juju. Sisustat autoihin teetettiin myös punaisena.

Vuoden 1979 mallinen 244 Turbo on siitä erikoinen, että sitä liikuttava turbomoottori tuli vasta vuotta myöhemmin tarjolle 200-sarjalaiseen, syksyllä 1980. Volvon johtajalle tällainen kuitenkin laitettiin jo hieman etuajassa, eikä ole vaikea kuvitella tuotekehitysosaston kuunnelleen tarkasti kaikkia käytössä tulleita parannusehdotuksia ennen turbomallin varsinaista esittelyä.

Toisin kuin kahdessa muussa kuvien autossa, 244:n punainen sisusta oli plyysiä, ja tämänsävyisen kabiinin sai kaiketi 200-sarjalaiseen ihan listalta. Ratti on nahkainen keskiötä myöten ja ahtopainemittari on saanut paraatipaikan keskeltä kojelautaa, digitaalikellon yläpuolelta. Autopuhelin kuului tietysti myös varusteluun, mutta se taitaakin olla hieman autoa uudempi. Gyllenhammar vaihtoi myös itse vaihteet, automaattilaatikkoa ei tähän pirssiin tarvittu.

244 Turbon jälkeen Volvo laati Gyllenhammarille ylellisen coupen, samalta pohjalta. Italiassa, Bertonen linjalta valmistunut 262C oli jo itsessään erikoinen Volvo, sillä sen kattolinja oli tavallista kaksiovista kaksisatasta matalampi.

Sisusta oli tällä kertaa täyttä nahkaa, Volvon nahkurilta Torslandasta, ja täyspunaisena penkit ovat erittäin näyttävän näköiset. Mutta – periaatteessa auto ei olekaan 262C vaan 242C, sillä voimanlähde on PRV-kuutosen sijaan nelosturbo, saman mallin moottori kuin 244 Turbossa. Gyllenhammar kuitenkin näyttää tahtoneen hieman lisää löylyä, joten 155 hevosvoiman sijaan coupessa oli tehoa 180hv, kiitos kireämmän nokan, välijäähdyttimen sekä tilaustyönä teetetyn putkiston. Myös tämä Volvo oli käsivalintainen, ja ahtopainemittari oli jo löytänyt kotoisamman paikan uusitun kojelaudan kulmasta.

Kolmas jutun auto on 780 Coupé, sekin Bertonen Italiassa valmistama, ja kuten 262C, sekin tilattiin kuutosmoottorin sijaan nelosturbolla ja käsivalintaisena. B230FT-moottori oli 165-hevosvoimainen täyspaineturbo, ja kuluttajille tätä voimalinjaa tarjottiin 780:n yhteydessä vasta kaksi vuotta myöhemmin. Gyllenhammar sai autonsa jo 1985, vain viikkoja mallin Genevessä esittelyn jälkeen, sillä se oli johtajan 50-vuotissyntymäpäivälahja Volvolta.

Kuvien autot ovat kaikki kolme olleet esitteillä kymmenisen vuotta sitten Bilsport-näyttelyssä Jönköpingissä. Volvon museossa Göteborgissa käyneille vierailijoille ne saattavat myös olla tuttuja.

Näiden kolmen täyspunaisen pirssin lisäksi Gyllenhammar viihtyi myös muiden Volvojen ratissa, ja avauskuvan perusteella ajossa on ollut myös yksi mustalla sisustalla valmistunut 262C Bertone. Viimeinen Gyllenhammarille tehty auto oli julkaisuvuoden 1991 mallinen 850 GLT, jossa punaväri ylti ulkokuoren ja penkkien lisäksi kojelautaan saakka. Ei liene ihme, että tällaista yhdistelmää ei tuotantoon laitettu.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat