20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA Teksti Aake Kinnunen Kuva Mercedes-Benz, Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mercedeksen malliston kulmakiviin kuuluva C-sarja saapuu myös sähköisenä, mutta pystyykö “matala GLC” erottumaan kunnolla CLA:sta? Mercedes-Benz vyöryttää sähköä kunnolla, sillä GLC:n koeajojen yhteydessä esiteltiin myös EQS:n facelift ja mallistoon saapuva C-sarjan sähköversio. Sähköpainos ei korvaa polttomoottoriklassikkoa kokonaan, aivan kuten GLC:n kanssa, mutta se kertoo lähivuosista ja Mercedeksen halusta tuoda sähkö osaksi perusmallistoa. Ulkonäöllisesti uusi Mercedes-Benz C-sarja on hyvin lähellä GLC:tä, josta on vain ikään kuin poistettu pala kattoa. Uusi krumeluurikeula on melkoisen hallitseva visuaalinen elementti myös C:ssä ja suurin osa keulan ja kyljen linjoista saa alkunsa maskin kulmista. Pikseleitä on 1 050 ja ne saa valaistuina, minkä lisäksi valot saa päälle myös maskin kehykseen. Kylkiperspektiivistä katsoen C-sarja näyttää henganneen EQ-mallien parissa ja akseliväli on kasvanut 97 mm polttomoottoriversioon nähden. Uusi perä on loivempi ja vähemmän porrasperä, vaikka C-sarjassa on edelleen säilytetty sedanin takaluukku. Takavaloissa on paljon samaa GLC:n kanssa ja takarekisterikilven paikka on Mercedeksen mukaan uusi. Auton pituus on 4,88 metriä ja sen ilmanvastuskerroin on 0,22. Uusi tavaratila nappaa kunnioitettavat 470 litraa ja kohtuullisen näppärästi käytettävässä keulatilassa on lisäksi 101 litraa säilytystilaa. Vetomassa on 1 800 kg ja vetokoukun aisapaino on 80 kg, joten myös sähköpyörän kuljettaminen onnistuu. Mercedeksen mukaan farmariversiota ei ole tulossa C-sarjasta, ainakaan näillä näkymin, joten pitkää perää haikailevan kannattaa suunnata katse CLA Shooting Brakeen (tai tulevaan BMW i3:een). Uudella C-sarjalla on korkeutta 1,50 metriä ja leveys on tyypillinen 1,89 metriä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköt sain sähköautoon Teknisesti uusi C-sarjan sähköversio on jälleen GLC:n renkaanjäljissä. 94 kilowattitunnin (netto) akku riittää 762 kilometrin WLTP-toimintamatkaan, ainakin nyt esitellyn C400 4Maticin kohdalla, takavetomallien yltäessä tehtaan arvioissa jopa 800 kilometriin. 800 voltin järjestelmä on tuttu Mercedeksen viime aikojen sähköuutuuksista ja mahdollisuus 400 voltin laturien hyödyntämiseen on saatavilla heti alusta saakka. 800 voltin kanssa latausteho on korkeimmillaan 330 kW ja 10 minuutin latauksella saa jopa 325 kilometriä lisää toimintamatkaa. Type 2 AC-latauksen teho on 11 kW ja 22 kW laturi on saatavissa. Nyt esitelty C400 4Matic on varustettu kahdella sähkömoottorilla etu- ja taka-akselilla, joiden yhteisteho on 360 kW (490 hv). Taka-akselin sähkömoottorin yhteydessä on kaksiportainen vaihteisto. 0–100 km/h on 4,0 sekuntia ja huippunopeus 210 km/h. Saatavissa on myös 4,5° kääntyvä takapyöräohjaus, joka leikkaa lähes metrin kääntöympyrästä. Toisaalta maantienopeuksissa ohjaus kääntyy jopa 2,5° etupyörien suuntaan auton vakauttamiseksi. Airmatic-ilmajousitus on sekin varustelistalla sitä halajaville ja sen yhteydessä on säädettävä iskunvaimennus, joka saa hidastetöyssytiedot Mercedeksen pilvipalvelusta. Lämpöpumppu kuuluu varusteisiin ja Mercedeksen mukaan auto lämpenee -7°C lämpötilassa 20 minuutin matkalla tuplasti nopeammin kuin polttomoottoriversiona. Tuttu idea Tilojen puolesta uusi sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on tutuilla urilla. Valaistuilla Mercedes-tähdillä varustettu panoraamalasikatto antaa 22 mm lisää pääntilaa edessä ja 11 mm takana. Etumatkustajia on hellitty kasvaneella akselivälillä, jonka ansiosta käytössä on 12 mm enemmän jalkatilaa. Takana tilaa on tuttuun C-sarjan tyyliin melkein riittävästi, muttei yhtään enempää. Ongelma on kuitenkin monien muiden sähkösedanien tavoin se, että istuinosa jää matalaksi korkealla olevasta lattiasta johtuen. Myös tilaero CLA:n sähköversioihin jää pieneksi. Sisätilojen puolesta GLC kaikuu myös täällä, sillä C:n saa halutessaan varustettua samalla saumattomalla 39,1-tuumaisella Hyperscreenillä. Maltillisempana vaihtoehtona on kolmen näyttöalueen saumallinen Superscreen, joka korvaa vanhan saumallisen Hyperscreenin, sekä kahden näytön (mittaristo + kosketusnäyttö) perusversio. Noin 1 000 yksittäin säädettävää taustavalolediä mahdollistaa, että etumatkustaja voi himmentää näyttöaluettaan esimerkiksi elokuvan katsomisen ajaksi ilman, että mittaristonäyttö himmenee. Videokamerakin löytyy esimerkiksi videoneuvotteluja varten. Taustalla pyörii joka tapauksessa uutena käyttöjärjestelmänä MB.OS, joten C-sarja on sisarmallien tasalla päivitysten, akun latausoptimoinnin ja tekoälytoimintojen suhteen. Järjestelmän keskusyksikkö on vesijäähdytteinen. Yhteensä autosta löytyy myös 27 kameraa tai sensoria erilaisten ajoavustimien tarpeisiin ja C-sarja on periaatteessa valmis myös ainoastaan kuljettajan tarkkaavaisuutta vaativaan MB.Drive Assist Pro -puoliautonomiaan. Muuten kojelauta ja keskikonsoli ovat tuttuja GLC:stä, joten kahden puhelimen latausteline ja maltillinen valikoima painikkeita kuuluvat asiaan. Ohjauspyörässä on vihdoin palattu rullatyyppisiin ratkaisuihin äänenvoimakkuuden ja vakionopeudensäätimen nopeussäädön kanssa. Täysin sähkösäätöiset ja lämmitetyt etuistuimet ovat C-sarjassa vakiona. Burmesterin 4D-äänentoisto tuo tarvittaessa basson selkäpiihin ja puhelut pääntukeen. Etusivulasit ovat puolestaan aina laminoidut uudessa C-sarjassa äänieristyssyistä. GLC:n tavoin myös C-sarjan sisusta on saatavissa vegaanisena. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vielä tänä vuonna Suomeen uusi täyssähköinen Mercedes-Benz C-sarja saapuu vielä tämän vuoden puolella. Ensimmäisten autojen arvioidaan saapuvan syyskuussa. Sitä ennen auton hinnoista kuullaan vielä toukokuussa, hintatason asettuessa jonkin verran CLA:n yläpuolelle. Maltilliseksi jäävä tilaero ja farmarikorin puuttuminen tarkoittavat, että pikkuveli pistää C-sarjan todennäköisesti koville myyntitilastoissa. Muokattu 20.4.2026 kello 15.40: Täsmennetty Suomen aikataulu Lue lisää Kaikki artikkelit 19.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 250+ – tilava katumaasturi tarjoaa pehmeät kyydit 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 29.7.2026 Uutinen Pienin, muttei pieni: Mercedes-Benz GLA täydentää tähtimerkin sähkötarjonnan 28.7.2026 Koeajo Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja kosiskelee vannoutuneita – kerrankin kotimaan kamaralta 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 29.6.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA 350 Shooting Brake – 142 tähden tuulta halkova vuoden auto 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 25.6.2026 Käyttötesti Laturin ohi vaikka rullaten – Mercedes-Benz CLA käyttötesti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel