2.12.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland julkisti kovat luvut: reilut 20 miljoonaa euroa ja yli 260 000 kävijäkokemusta Teksti Rikhard Wacker Kuva Eetu Kokkonen ja Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen MM-rallin taloudelliset vaikutukset paranivat merkittävästi, vaikka katsojakokemusten määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Rallikausi 2024 saatiin hiljattain päätökseen. Suomalaisittain kausi oli erikoinen, sillä yksikään sinivalkoinen kuski ei ajanut kaudella täyttä ohjelmaa, vaan kuljettajat Kalle Rovanperän ja Esapekka Lapin johdolla ajoivat kilpailija osa-aikaisesti. Suomalaiskuskien osa-aikaisuus ei onneksi näkynyt loppukesästä ajettavassa Suomen MM-rallissa, vaan Jyväskylässä nähtiin tuhti suomalaisedustus pääluokassa Rovanperän, Lapin ja Sami Pajarin muodossa. Kauden päättyminen tarkoittaa samalla sitä, että on aika alkaa vetämään kulunutta kautta yhteen. Marraskuun lopulla Secto Rally Finland, AKK-Motorsport ja Jyväskylän kaupunki julkistivat totuttuun tapaan Suomen MM-ralliin liittyviä lukuja. Jyväskylän kaupungin jättämässä tiedotteessa kerrotaan, että Suomen MM-rallilla oli jälleen merkittävä vaikutus Jyväskylän alueelle sekä taloudellisesti että imagollisesti. Suomen MM-ralli toi kesällä 2024 Jyväskylän ja Keksi-Suomen seudulle reilun 20 miljoonan euron taloudellisen panoksen, josta suoraa matkailutuloa oli 15,2 miljoonaa euroa. Summa on ollut mukavasti kasvamaan päin, sillä vuotta aiemmin puhuttiin 19 miljoonan euron ja vuonna 2022 vuorostaan 17,5 miljoonan euron tuloista. Alueelle jäävää tuloa kasvattaa se, että yli 70 prosenttia tapahtumavierailijoista saapuu Keski-Suomen ulkopuolelta. Näistä muualta saapuneista yli puolet yöpyivät rallin aikana Keski-Suomen alueella. - Olemme erittäin iloisia huomatessamme, että rallista hyötyy alueen elinkeinoelämä laajemminkin, AKK:n toimitusjohtaja Kimmo Vainio iloitsee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yli 260 000 kävijäkokemusta Katsojapuolella ei kuitenkaan ylletty tänä vuonna kasvuun. Kuluneen vuoden Secto Rally Finland -tapahtumassa saatiin yli 260 000 yksittäistä kävijäkokemusta ja Paviljongilla 61 000 kävijää. Vuonna 2023 tapahtumassa vieraili 267 000 kävijää vuonna 2022 kerrottiin 230 katsojaelämyksestä. Paviljongin lukuja ei ole aiemmin kerrottu julki. – On hienoa nähdä, kuinka Secto Rally Finland houkuttelee vuosittain jo satojatuhansia kävijöitä ja tuottaa positiivisia kokemuksia. Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet luomaan tapahtuman, joka on aidosti merkittävä niin kävijöille kuin koko Keski-Suomen alueelle, sanoo Secto Rally Finlandin promoottori Tiina Lehmonen. Katsojien ohella tapahtuma vetää Keski-Suomeen myös paljon talkoolaisia. Tänä vuonna tapahtuman järjestämiseen osallistui noin 4 500 vapaaehtoista. Moni talkoolainen tukee vapaaehtoistyöllään paikallisten urheiluseurojen toimintaa. Medianäkyvyys kasvussa Secto Rally Finland on vahvasti kansainvälinen tapahtuma. Tänä vuonna kilpailun tv-lähetykset näkyivät 53 maassa ja niiden yhteenlaskettu katsojamäärä oli yli 58,1 miljoonaa. Medianäkyvyys kasvoi mukavasti, sillä vuotta aiemmin kilpailut näkyivät 44 maassa yhteensä 47 miljoonalle katsojalle. Myös sosiaalisen median näkyvyydestä saatiin lukemia. Secto Rally Finlandin omat kanavat keräsivät tapahtuman aikana 7,4 miljoonaa näyttökertaa, ja yhdessä FIA:n ja muiden rallisarjan toimijoiden kanavien kanssa katselukerrat nousivat 81 miljoonaan. Vuotta aiemmin tapahtuman omissa kanavissa näyttökertoja kertyi 13 miljoonaa ja FIA:n sekä muiden toimijoiden kanssa yli 71 miljoonaan näyttökertaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Yleinen Käännä uusi lehti: Nissan Leaf alkaen 37390 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita