19.12.2023 Ajoneuvot MM-ralli löi pöytään kovat luvut: Jyväskylään 19 miljoonaa euroa ja 267 000 kävijää Kalle Rovanperä ei saanut vieläkään kokea Jyväskylän voittoa. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Elokuinen Suomen MM-ralli keräsi tänäkin vuonna Jyväskylän seudulle merkittävän taloudellisen vaikutuksen. AKK Sports Oy ja Secto Rally Finland ovat julkistaneet totuttuun tapaan elokuisen ralliviikon merkittävimpiä lukuja. Tänä vuonna tutkimus toteutettiin yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa, joka on tehnyt vastaavanlaisen laajan tutkimuksen Suomen MM-rallista vuosina 2013 ja 2017.Yhteistyökumppanin vaihtuminen tarkoittaa samalla sitä, että luvut ovat vertailukelpoisia kuuden vuoden takaisiin lukemiin. Viime vuonna tutkimus tehtiin Salmi Eventlizerin- digitaalisella menetelmällä tehtyä analyysiä, josta Moottorikin tuolloin uutisoi.Viimeisimmän tutkimuksen mukaan Secto Rally Finlandin, eli Suomen MM-rallin osakilpailun taloudellinen vaikutus Jyväskylän alueella on noussut yhä merkittävämmäksi. Elokuun ralliviikko toi tutkimuksen mukaan Jyväskylän seudulle rahaa yli 19 miljoonaa euroa. Kun tästä luvusta poistetaan vielä paikalliset toimijat, suoraa matkailutuloa kertyi 14,6 miljoonaa euroa.Jyväskylän ralli ajettiin elokuussa paikoittain hyvinkin märissä olosuhteissa.Secto Rally Finlandin mukaan suora matkailutulo on kasvanut peräti 51 prosenttia vertailukelpoiseen vuoden 2017 tutkimukseen verrattuna. Vuosi sitten ralli ei tiedottanut tapahtuman suoran matkailutulon kokonaismäärää julkisuuteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySade ei pelottanut - katsojamäärät taas kasvussaSuomen MM-ralli kärsi tänä vuonna tavallista enemmän sadesäästä. Sateet tai viime vuosina heikoksi jäänyt suomalaismenestys eivät kuitenkaan näkyneet tapahtuman kävijämäärissä, sillä ne kasvoivat 16 prosenttia edellisvuodesta.Kisan tapahtuma-alueilla, eli erikoiskokeilla, huoltoparkissa sekä lähtö- ja maaliseremonioissa vieraili viiden päivän aikana yhteensä 267 000 kävijää. Kävijämäärä on laskettu ottamalla yhteenlaskettu pääluku kaikista portista sisään astelleista kävijöistä, joten yksittäiset kävijät ovat saattaneet vierailla useammallakin tapahtuma-alueella.Vuosi sitten tapahtuma tiedotti rallin keränneen 230 000 katsojaelämystä, mikä oli sekin erinomainen määrä. Viimeisiä huippuvuosia on kuitenkin edeltänyt kaksi tapahtuman kannalta poikkeuksellisen heikkoa vuotta, kun koronapandemia vaikeutti rallin järjestämiseen merkittävästi. Tapahtuma jouduttiin perumaan kokonaan vuonna 2020, ja vuotta myöhemmin se järjestettiin syksyllä 2021 yleisörajoitusten kurimuksessa.Tiedotteen mukaan tänä vuonna Secto Rally Finlandin kävijöistä 67 prosenttia on Keski-Suomen ulkopuolelta tulevia kotimaisia kävijöitä. Ulkomaisten vieraiden osuus on 9 prosenttia.Elfyn Evans lennätti Toyotansa ykköseksi vuoden 2023 Suomen MM-rallissa. Jyväskylä kiinnostaa vuodesta toiseenMyös kävijäprofiilissa on tutkimuksen mukaan tapahtunut pienoisia muutoksia, sillä tapahtuma kerää tapahtuma nyt myös uusia ja aiempaa nuorempia kävijöitä. Uusista kävijöistä huolimatta moni saapuu Jyväskylään vanhasta tottumuksesta, sillä peräti 42 prosenttia tapahtumaan osallistuneista on käynyt Suomen MM-rallissa yli 8 kertaa.Rallin ohella katsojat kertovat tulevansa tapahtumaan sen tunnelman vuoksi. Myös järjestelyjen korkea laatu ja turvallisuusasiat vetoavat katsojiin.- Turvallisuus on meillä aina keskiössä ja selvästikin suuri yleisö ymmärtää ja arvostaa työtämme sen osalta, tapahtuman järjestäjän AKK Sports Oy:n operatiivinen johtaja Markus Häkkinen toteaa.Häkkinen kertoo, että erilaisten seurojen kautta tapahtumassa työskentelee kaikkiaan noin 4500 vapaaehtoista. Häkkinen toteaa myös, että tutkimuksen mukaan katsojat osaltaan luovat Secto Rally Finlandin henkeä ja siten tukevat niin Jyväskylän kuin autourheilunkin positiivista imagoa.Kävijöiden positiiviset kokemukset vahvistavat Jyväskylän kaupungin imagoa tapahtumakaupunkina. Peräti 80 prosenttia vastanneista kertoi olevansa ylpeitä siitä, että Suomen MM-ralli järjestetään juuri Jyväskylässä.Jyväskylän näkyvä rooli Suomen MM-rallissa tulee jatkumaan myös tulevaisuudessakin. Viime kesänä solmittu jatkosopimus varmistaa, että ralli ajetaan Jyväskylässä ainakin vuoteen 2026 saakka.Vaikka Kalle Rovanperä ajaakin ensi vuonna vajaan kauden, Jyväskylä kuuluu Rovanperän kisakalenteriin.Lue myös: Rovanperältä yllätyspäätös: ajaa ensi kaudella vain 7 kilpailua, ei taistele mestaruudestaMyös medianäkyvyys kasvussaJyväskylän rallin näkyvyys ei rajoitu ainoastaan paikanpäälle matkustaviin rallifaneihin, kilpailuhenkilökuntaan ja toimittajiin, vaan tapahtumalla on tämän lisäksi suuri kansainvälinen näkyvyys mm. median, television ja sosiaalisen median kautta.Ralliin liittyviä TV-lähetyksiä lähetettiin tapahtuman aikana kaikkiaan 44 eri maahan. Lähetysten yhteenlaskettu katsojamäärä ylsi yli 47 miljoonaan katsojaan. Yksittäisiä lähetyksiä rallista oli kaikkiaan 956 kappaletta ja lähetysaikaa kertyi yhteensä 780 tuntia. Lähetysten määrä kasvoi 10 prosenttia vuodesta 2022, ja lähetysaika kasvoi vuorostaan peräti 19 prosenttia.Akkreditoituneen median suhteen luvut pysyivät vuodentakaisella tasolla MM-ralli keräsi tänäkin vuonna paikalle 400 akkreditoitunutta median edustajaa, joista 65 prosenttia tuli ulkomailta.Myös sosiaalisessa mediassa MM-ralli keräsi suuren yleisön. Pelkästään Secto Rally Finlandin omilla sosiaalisen median kanavilla näyttökertoja kertyi yhteensä yli 13 miljoonaa. Kun pottiin lasketaan myös rallin MM-sarjan, FIA:n ja muiden sarjan toimijoiden sosiaalisen median kanavien näytöt Secto Rally Finlandin ajalta, luku kohoaa kaikkiaan yli 71 miljoonaan näyttökertaan.Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaPäivän kuva: kaksinkertaiset rallimestarit pöllyttivät lunta Lutakonaukiolla Viimeinkin! – Kalle Rovanperä otti paikkansa Mestareiden Puistossa Jyväskylän Lutakossa Hollywood palasi Jyväskylään – rallivoittajien kunnialaatat tekivät paluun näytille Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen