2.8.2023 Ajoneuvot Viimeinkin! – Kalle Rovanperä otti paikkansa Mestareiden Puistossa Jyväskylän Lutakossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuonna 2015 perustettu Mestareiden Puisto kunnioittaa suomalaisia rallimestareita. Kalle Rovanperän mestaruuden myötä puisto laajenee nyt ensimmäistä kertaa. Vuoden 2015 Suomen MM-rallin yhteydessä AKK Sports Oy ja Jyväskylän kaupunki perustivat uuden Mestareiden Puiston, jossa suomalaiset rallimestarit istuttivat jokainen oman puunsa. Mestareiden puisto sijaitsee Jyväskylän Paviljongin takapihalla olevassa puistossa, Lutakon alueella. Puiston perustamisen ja puiden istuttamisen hetkellä paikalla oli kahdeksan vuotta sitten tukku rallilegendoja tai heidän läheisiään. Tuolloin oman puun saivat Simo Lampinen, Rauno Aaltonen, Timo Mäkinen Pauli Toivonen, Henri Toivonen, Markku Alén, Ari Vatanen, Hannu Mikkola, Timo Salonen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm. Vuonna 2015 perustettu Mestareiden Puisto sai nyt laajennusta ensimmäistä kertaa sen perustamisen jälkeen. Omalla puistolla AKK Sports Oy ja Jyväskylän kaupunki halusivat kunnioittaa ansioituneita suomalaisia rallikuljettajia näkyvällä ja ympärivuotisella tavalla. Lisäksi puistolla haluttiin osoittaa huomiota rallikaupunkina toimivan Jyväskylän ympäristön hyvinvoinnille. Mestareiden Puisto onkin toinen Jyväskylässä näkyvä kunnianosoitus aikansa rallilegendoille. Hieman vanhempana, mutta vain satunnaisesti esillä oleva huomionosoitus löytyy Jyväskylän keskustasta, jossa Tawastin ostoskeskuksessa on esillä 14 kunnialaattaa nimenomaan Jyväskylän rallissa menestyneille kuskeille. Betoniset kunnialaatat ovat taas tänä vuonna esillä vuosien tauon jälkeen. Mestareiden Puistossa jokaisella kuskilla on oma puulaji. Oman hurmevaahteran on saanut Rauno Aaltonen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kuiva kausi päätökseen Kun Mestareiden Puisto perustettiin vuonna 2015, oli sille jo heti suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Mikäli suomalaisille rallikuljettajille suotaisiin menestystä, on puistoa mahdollisuus laajentaa uusien puiden muodossa. Istutusapua Kalle Rovanperä sai Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsbergilta. Kuten suomalaiset rallifanit kipeästi tietävät, sinivalkoiset maailmanmestaruudet kokivat peräti 20 vuoden mittaisen korpivaelluksen ilman ensimmäistäkään rallin kirkkainta palkintoa. Tämä kauan janottu kuiva kausi tuli onneksi päätökseen viime kaudella, jolloin Kalle Rovanperä palautti Suomen takaisin kiinni mestaruuksiin. Tilaisuuden juontamisesta vastasi tuttu ralliääni Timo Heinonen. Rovanperän kauan odotetun mestaruuden myötä myös Mestareiden Puistoa päästään nyt laajentamaan ensimmäistä kertaa vuoden 2023 Secto Rally Finlandin avauksen yhteydessä. Aivan kuten yksitoista edeltäjäänsä, myös Rovanperä on saanut valita itselleen oman puulajin, jonka kuljettaja kävi itse istuttamassa puistoon. Rovanperän mestarin puuksi valittiin kirjovaahtera. Kirjovaahtera on tavallisesta metsävaahterasta jalostettu koristeellinen lajike ja sen vihreissä lehdissä on näyttävä kermanvalkoinen reunus. Syksyllä se saa puolestaan ylleen hienon keltaoranssin syysvärin. Kirjovaahtera ei ole puiston ainoa vaahtera, sillä puiston toisella laidalla on jo perinteistä metsävaahteraa sekä Rauno Aaltosen kunniaksi istutettu hurmevaahtera. Mestareiden Puisto, Jyväskylän Lutakko Sijainti: Schaumanin puistotie 12, Jyväskylä (käytännössä Jyväskylän Paviljongin kisakeskuksen takapihalla) Avoinna: ympäri vuoden Mestareiden Puistostoon ikuistetut mestarit ja heidän puunsa: Rauno Aaltonen: hurmevaahtera Markku Alén: tammi Marcus Grönholm: kynäjalavan Juha Kankkunen: suomenpihlaja Simo Lampinen: purppuratuomi Hannu Mikkola: saarni Timo Mäkinen: pylväshaapa (istuttanut Timo Mäkisen poika, Tommy Mäkinen) Tommi Mäkinen: tervaleppä Kalle Rovanperä: kirjovaahtera Timo Salonen: metsälehmus Ari Vatanen: taalainkoivu Pauli Toivonen ja Henri Toivonen: purppuraomenapuu (istuttanut Pauli Toivosen poika ja Henri Toivosen veli, Harri Toivonen) Rallisukupolvien kohtaaminen - myös Simo Lampinen oli paikalla juhlistamassa Kalle Rovanperän hetkeä. Teksti ja kuvat: Rikhard Wacker Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Moottorin katsojaopas: Latvalan vinkein parhaille katselupaikoille – Secto Rally Finland 2023 Hollywood palasi Jyväskylään – rallivoittajien kunnialaatat tekivät paluun näytille Janni Hussi nousi ennätysnopeasti rallin näköalapaikalle Tiesitkö tämän rallirenkaista? – Jyväskylän ralli ei vaadi kummoista rengasstrategiaa Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan